Hauskaa joulua - Merry Christmas

Yllä olevalla kuvasarjalla haluan toivottaa Hauskaa Joulua kaikille blogini lukijoille.
Pahoittelen, että en ole ehtinyt pitkään aikaan päivitellä blogia, mutta toivottavasti ehdin heti alku vuodesta parantaa aktiivisuuttani. Nyt aikaani on vienyt joulunalus kiireet ja kaiken liikenevän ajan olen käyttänyt koirapsykologian opiskeluun.

Erityset joulun toivotukset haluan lähettää agilityryhmälleni. Teidän kanssanne on ollut ihana harrastaa lajia. Toivottavasti muistatte rauhoittua jouluna ja kerätä voimia uusiin haasteisiin agilityn osalta.

Toiset erityiset joulun toivotukset lähtevät kaikille viime kesänä Puolan reisussa tutuksi tulleille ihmisille!

Kaikille muillekkin tutuille HAUSKAA JA RAUHALLISTA JOULUA!

Agilitykilpailut ja jännittäminen.

Olen vuosien saatossa miettinyt useasti, että mikä tekee ensimmäisistä virallisista kisoista yleensä niin vaikeita. Usein ongelmia esiintyy kokeneillakin ohjaajilla uuden koiran kanssa startatessa.
Ennen kisoja treeneissä on kaikki toiminut kuin unelma ja sitten kisoissa koko touhu on yhtä hosumista.
On ollut mukavaa kuunnella kisaajien selityksiä radan jälkeen:
Koira lähti kuin tykin suusta ja en ehtinyt kunnolla mukaan!
Koira aavisti lähdössä ja ohjaus jäi myöhäiseksi!
En ehtinyt leikata radalla niinkuin olin treeneissä harjoitellut, koska koira oli tänään tosi nopea!
Vaikka kuinka karjuin, niin koira ei kuunnellut!
Koira oli jo ennen starttia ihan outo!
Koira empi vierailla esteillä! Ym, ym!!!!!!!

Eikö kuulostakin tutuilta kommenteilta?
Ainoastaan tuossa koiran empimisessä vierailla esteillä on jotain perää. Väitän muihin ongelmiin olevan pääasiallisena syynä jännittämisen! Heti aluksi täsmennän, että kilpailemiseen kuuluu aina kohtalainen jännittäminen, koska se auttaa usein saamaan maksimaalisen tyydytyksen kisasta. Jännittäminen ei saa kuitenkaan mennä liialliseksi. Jos näin käy sitä on opeteltava hallitsemaan ja juuri uuden kokemuksen edellä meillä suurimalla osalla on tapana jännittää hieman liikaa.

Mitä silloin tapahtuu, kun me jännitämme?
Sydämen lyönnit tihentyvät, hengitys kiihtyy, äänen sävy muutuu, askeleet lyhenevät, olemme kokonaisuudessaan "kireämpiä" kaikessa tekemisessämme ja keskittymiskykymme heikkenee.

Miettikääpä nyt mitä tapahtuu aiemmin mainitsemissani kootuissa selityksissä.
Emme ehtineet, koska koira oli normaalia nopeampi! Miten se koira on aina kisoissa niin nopea? Voisiko jännitys hieman lyhentää askelta ja myöhästyttää ajoitusta?
Edellä mainittu on myös usein syynä siihen miksi emme ehdi leikkauksiin tai "persjättöihin".
Koira karkasi tai aavisti radalle lähdössä, enkä ehtinyt mukaan starttiin kunnolla!
Kas kummaa kuinka usein näkee varsinkin aloittelevien, (koiran lähtöviivalle jättämisen jälkeen) kävelevän muutaman esteen päähän ja kertaavan vielä samalla rataa. Pää nyökkii esteiden mukana ja parhaat tapaukset vielä ottavat kädet avuksi kertaamiseen varmistaakseen radan muistamisen. Sitten käännytään koiraan päin, joka onkin jo matkalla kohti ohjaajaa, koska oli tulkinnut nyökyttelyt lähtökäskyksi.
Kyllä rata pitää opetella riittävän hyvin ennen omaa starttia ja startissa keskittyä 100% koiraan!

Koiran outoo käytökseen ennen starttia ja kovankin käskyn huomioimatta jättäminen, ovat myös oivia esimerkkejä omasta jännittämisestä.
Totta hitossa koira reagoi sinun omaan olotilaasi varsin voimakkaasti. Et puhu koiralle normaalisti, hengityksesi on kiihtynyt, käyttäydyt normaalia rauhattomammin!
Miksi siis edes kuvitella, että koirakaan olisi täysin koti vireydessään kisapaikalla? Vielä, kun äänesi ja varsinkin puheella antamasi informaatio koiralle poikkeaa tavanomaisesta ennen starttia, on turha kuvitellakkaan koiran reagoivan tiukkoihin radalla annettuihin ohjeisiisi normaalisti!

Miten sitten voisi helpottaa jännittämistä ja vähentää sen mukanaan tuomia ongelmia?
Tee/tehkää asiat helpoksi ja keskity olennaiseen!
Ensimmäisiin kisoihin kannattaisi pyytää kokeneempia harrastajia mukaan! Nämä voivat auttaa kaikessa ennen starttia tapahtuvassa toiminnassa. Ilmottutumisessa, milloin missäkin pitää olla, vahtia tavaroitasi, pitää koiraasi kun menet paniikki pissalle, ym! Näin voit itse keskittyä siihen olennaiseen, eli ensimmäiseen starttiisi! Heidän kauttaan myös tutustut helpommin toisiin kilpailijohin, joiden kanssa turistessa ei kaikki odotusaika mene jännittämiseen.

Rataan tutustumisessa, muista kuunnella tuomarin ohjeet kunnolla. Et pääse tutustumaan rataan ennen muita, vaikka kuinka hosuisit!
Käytä koko aika hyväksesi rataan tutustumiseen ja jos siinä on mielestäsi kohtia missä sinulle tulee kiire, niin kokeile niihin myös toisenlaista vaihtoehtoa!
Mielestäni ensimmäisissä starteissa ei koiraa kannata jättää kovin kauaksi lähdössä. Kun koira tulee kolmekin estettä kovalla vauhdilla ennenkuin sinun pitää itse liikkua, niin jännityksen alainen ihminen on auttamattomasti myöhässä liikkeelle lähdössä.
Pääset koiran rinnalta lähdettäessä heti kiinni itse liikkestä ohjaamiseen, jolloin on helpompi ajoittaa ensimmäiset tiukat paikat.

Usein samana päivänä on 2-3 starttia ja niiden välisenä aikana käytä koiraa kunnolla kävelemässä, jotta se palautuu edellisestä radasta, tekee tarpeensa ja sinä pääset hetkeksi pois kisa-alueelta.

Niin ja ne vieraiden esteiden ongelmatkin ovat isolta osalta meidän oman käyttäytymisen syytä, putkea ja pussia lukuunottamatta. Jos koira ei tiedä miksi sinä et ole normaali käytökseltäsi, niin se yrittää löytää siihen syyn mistä vain, vaikka esteistä.
Koira elää vain tässä hetkessä, koira luontaisesti haluaa tutustua toisiin koiriin, koira ei stressaa radalle menosta ja tärkein KOIRALLA ON AINA KISOISSA HAUSKAA JOS SINULLAKIN ON, älä siis pilaa koiran kisapäivää ylimääräisellä jännittämiselläsi!!!!!
LUOTA TEKEMISEESI, OSAAT KYLLÄ KUNHAN ET JÄNNITÄ LIIKAA!!!

Ajankohtaista Obin toipumisesta.

Obin toipuminen TTA -leikkauksesta on edennyt jälleen varsin mainiosti. Ulkoisesti vammasta ja sitä seuranneesta leikkauksesta on näkyvissä enään aavistuksen paljaampi reisi(ajeltu karvat), hieman ohuempi reiden ympärys ja ajoittain oikeaa takajalkaa keventävä seisominen.
Kävelyvauhtisessa liikkeessä ei huomaa enään mitään ja kovempaa emme ole vielä menneetkään.
Liikuntaa olemme kasvattaneet rauhallisesti, aloittaen 5min ja nyt olemme noin 30min hihnalenkeissä.
Hierontaa olen antanut Obille itse 3vkosta alkaen, noin 2-4pv välein. Hieronnan yhteydessä myös olemme venytelleet jalkoja, sekä kylkiä ja selkää. Hieronnassa olen keskittynyt koiran rentoutumiseen. Sikäli hieronnassa on päässyt helpolla, koska varsinaisia jumeja ei ole Obilla ilmennyt.
Jos jotain voisi omasta mielestä tehdä vielä paremmin, niin se olisi venyttely. Sitä ehkä pitäisi tehdä päivittäin, mutta olen tyytyväinen koiran nykyiseen olotilaan edellämainituin keinoin.
1.12 on viimeinen tarkastuskäynti Eläinystäväsi lääkärillä, joten sen jälkeen kerron loppuraportin lääkärin sanoin.

Olen suunnittelemassa blogiin tekstiä, missä käsittelisin ensimmäisen virallisen agilitykisan yleisimpää ongelmaa jännittämistä ja mitä siitä usein seuraa.
Palaan aiheeseen kunhan saan sanat järjestykseen päässäni!!

Tigidakselta tulleita koiria.

Tässä muutama kuva viime lauantailta. Kaikki koirat ovat tulleet Koivusaaren Juuson Tigidas kennelin kautta, mutta yksi ei kuulu samaan kenneliin. Arvatkaapa mikä koirista poikkeaa joukosta?




Ensimäisenä on 2,5v Dogo Argentiino jannu Obi. Ei aivan ole pystynyt lihasmassaansa säilyttämään ristisidevamman ja sitä seuranneen TTA leikkauksen jäljiltä. Kyllä se vain 7vkon ontuminen ja vähäinen liikunta vie lihaksistoa pienempään suuntaan, vaikka kuinka sitä yrittää estää jumpaamalla koiraa. Lepo on kuitenkin toipumisessa tärkeintä! No ehdimme kuitenkin saamaan Obin FI MVAksi juuri ennen tapaturmaa.
Ylemmässä kuvassa näkyy oikean jalan sisäsivulla leikkausarpi vajaan 4vko leikkauksesta.


Seuraavana on meidän Dogo Argentiino mamma Hera. Yli 7v. pikkutyttö, jolla tänään jälleen aivan hirveä hormoonimyrsky. Ei ole auttanut kohdunpoisto eikä lääkeet. Tänään kokeillaan Galastoppia, olisiko siitä yhtään apua. Muuten aivan ihana koira, mutta ne hormoonit!!!!




Sitten olisi vieraileva tähtemme reilu 3kk Espanjanvesikoira Stella. Tässä on vanhemman tyttöni uusi tulevaisuuden agilitytykki. Vapiskaa kolmosluokkalaiset, tämän koiran ADHD energialla mennään parin vuoden päästä vaikka takaperin teidän ohi. Saattaa hieman tuon energian oikeaan suuntaan kohdistaminen tuottaa työtä, mutta jos Henna onnistuu koulutuksessa, niin se palkitsee varmasti ruhtinaallisesti.

Niin kysymys kuului kuka ei kuulu joukkoon?
Sehän on tietysti Hera tyttönen. Se ei ole Tigidaksen koiria vaan kennel Marchesin, Italiasta.
Stella ja Obi ovat paljasjalkaisia Tigidaksia!

Agilityryhmäni analysoituna

Onpa ollut hankalaa saada alulle analyysi agility ryhmäni edistymisestä ja nykytilasta. Tarkoituksella halusin siitä julkisen, että jokainen näkee mitä mieltä olen kenestäkin ja voi silloin tehdä oman päätelmänsä analyysistäni. Julkinen myös siitä syystä, että ajattelen mitä kirjoitan, enkä kirjoita mitä ajattelen. Otan mielelläni vastaan palautetta analyysistä ryhmän jäseniltä. Voitte myös oikaista asioita, jos olen mielestänne aivan väärässä jonkin asian suhteen. Enhän minä ole mikään psykologi vaan paperimies sieltä pehmeimmästä päästä. Onko kommenteistanne sitten mitään hyötyä ---- tuskin! Koska pyrin ajatukseni ja mielipiteeni kertomaan ominani, niin ei olisi järin äijämäistä, jos en seisoisi niiden takana. Toisaalta kyllä tosi äijä ottaa huomioon toistenkin ajatukset.

Painotan vielä, että kenenkään ei tule loukkaantua sanoistani. Pyrin olemaan rehellinen kommenteissani, näin on jokaisen helpompi miettiä miten pystyisi parantamaan sitä osa-aluetta, missä minun mielestä eniten puutteita. Toisaalta voihan olla, että joku ei edes halua parantaa tai näkee ristiriidan analyysissäni. Nämä ovat sitten henkilön omia asioita ja näistä voidaan keskustella sitten tarkemmin kyseisen henkilön kanssa.

Koko analyysi on saanut alkunsa ryhmästä itsestään ja ainakin osa on ollut valmis lukemaan sen täältä blogistani. Sen enempää selittelemättä itse analyyseihin!

Hensku & Frankie

Pisimpään koulutuksessani ollut pari. Kisaavat kakkosluokassa. Parilla pääsääntöisesti aina hauskaa treeneissä. Vanha herra saanut vauhtia ikääntymisen myötä. Kilpailut jääneet valitettavasti liian vähäisiksi. Henskun kannattaisi harkita Frankielle kaverin hankkimista pikaisesti. Henskun ohjaaminen on sulavaa, mutta välillä unohtuu mitä hän ohjaa. Ohjauksessa huima harppaus eteenpäin viimeisen 1,5v aikana. Parantaa voisi äänensävyjen ja äänenvoimakkuuden vaihtelua ohjaukseen, sekä keskittymistä missä koira milloinkin kulkee.

Henskulle myös erityiskiitos agility porukan yhdyshenkilönä toimimisesta. Näitä joo joo ihmisiä on yhdistyksessä liikaa, mutta pienimmätkin asiat hoitavia, kaikkien kanssa toimeen tulevia vähän. Hensku on yksi niistä harvoista! Kiitos Hensku!

Ilona & Nita

Pari ollut vajaan kaksi vuotta valmennuksessani. Nita oli alussa erittäin varautunut, jopa arkakin. Alussa tuntui, että Ilona oli ajoittain itsekin epäuskoinen Nitan vauhdin paranemiseen. Nykyisellään Nita spurttailee maksimi vauhdilla lähes joka treeneissä, mutta ei kuitenkaan joka radalla. Tästä seuraa ongelmia ohjaukseen, koska välillä koiraa pitää kannustaa kovasti ja sitten yhtäkkiä ollaankin jo itse pari estettä jäljessä koiraa. Suunta kuitenkin ehdottoman oikea ja koirassa havaittavissa valtava muutos käyttäytymisessä avoimempaan suuntaan ainakin agility treeneissä. Ilona tarvitsee itsekin rohkeutta ohjaukseen. Voimakkaampaa äänenkäyttöä, rohkeampaa ohjausta ja itse suorituksesta nauttimista. Ei radalla tarvitse häpeillä omia, eikä koiran tekemisiä. Odotan hetkeä jolloin pääsen työstämään Ilonan toista koiraa. Hienosti teillä menee agilityssä ja iso plussa siitä, että olet pitänyt koulun harrastusten edellä!

Annika & Vili

Tämäkin pari ollut vajaat pari vuotta koulutettavanani. Molemmat todella nuoria, mutta ikää ei useinkaan huomaa heidän suorituksessaan. Tällä hetkellä Vilillä on suuri johtajuuden tarve, mitä se purkaa ajoittain treeneissä vääriin asioihin. Se näkyy ajoittain myös radalla koiran omina ratkaisuina. Tässä tullaan parin suurimpaan ongelmaa eli Annikan äänen käyttöön. Radan suosiessa edestä ohjaamista, pystyy Annika ohjaamaan Vilin lähes 100% virheettömästi. Kun sitten joutuu ohjaamaan takaa, lähettämään koiraa tai tekemään kauko-ohjausta tarvittaisiin ääntä, kun vartalo-ohjaus ei näy. Sitä ei vain silloin kuulu tarpeeksi ja ongelma korostuu vielä Vilin egoilun johdosta. Parannusta toki äänen käytössä on tapahtunut, mutta ei riittävästi! Annika saisi Vilinkin paremmin otteeseensa, jos välillä käyttäisi selkeitä tehostavia teräviä käskyjä. Vilikin ymmärtäisi olevansa käskyn alla koko rata suorituksen ajan, eikä vain lähdössä. Viima kesänä näytti Annikalla olevan myös ajoittain hieman koordinaatio hukassa. (Olisiko ollut pituuskasvua tai muuta nuoren tytön kehittymistä. Nämä yleensä hieman sotkevat koordinaatiota.)

Vili vaikuttaa todella potentiaaliselta agilityyn, mutta vaatii Annikalta tiukkaa otetta radalla ja myös kotona. Minulle jäänyt vaikutelma, että kotonakin Vilillä on yksi selkeä johtaja, jota on toteltava. Muut perheenjäsenet se ajoittain kyseenalaistaa johtajuudessa.

Pari on parhaimmillaan jo nyt kolmosluokan koirakko, mutta suoritusvarmuus vaihtelee vielä niin, että noin 70% suorituksista on riittävän varmoja. Toisaalta ykkösluokastahan aloitetaan ja siellä nykyisellä nopeudella kisataan vain voitosta ja kakkosluokkaan noususta. KISOIHIN!!

Suvi & Vilma

Samoin vajaat pari vuotta ringissä mukana. Mahtava pari, kun vain vauhti ja ohjaus kohtaavat. Vilma kuuntelee ihanteellisesti käskyjä ja reagoi niihin salamana. Kääntyy tiukkaankin kurviin ja saavuttaa maksimi vauhdin nopeasti. MUTTA!!!!! Tästä muodostuu usein parin ongelmat. Jos koira etenee puhtaasti, alkaa Suvi nopeuttaa ohjaustaan ja jossain vaiheessa korttitalo kaatuu liikaan vauhtiin. Vilma on ryhmän nopein koira, mutta riittäkö sinun vauhtisi Suvi sen maksimivauhtiseen ohjaukseen? Ei tällä hetkellä vielä. Sinun on opeteltava ohjaamaan Vilmaa sillä vauhdilla mihin sinä itse pystyt. Siihen sitten lisätään koiran omia itsenäisiä este suorituksia, lähettämisiä ja kauko-ohjausta, jotta säästettäisiin sinun juoksemista. Näin saadaan Vilmasta se maksimi irti.

Nopeus riittää parilla luokaan kuin luokkaan kilpailemaan voitosta. Varmuus parantunut huimasti ja vain yliyrittäminen pilaa hyvät suoritukset. Onneksi kilpaileminen aloitetaan ykkösluokasta, niin saavat vielä hetken kolmosessa rauhassa odotella teidän sinne nousua. Hieman lisää uskoa omaan tekemiseen ja varmuus on siinä! KISOIHIN!!!!!

Satu & Sanni

Jaaha mistähän aloittaisi. Vajaat kaksi vuotta komennuksessani. Yksi ryhmän varmimpia paria. Pari mille ei mikään rata ole ongelma. Pystyvät helposti muuttamaan nopeasta ohjauksesta hitaaseen syheröön ilman ongelmia. Ongelmana vain on se pää. Ei radan alkupää eikä loppupää, vaan se pää mikä kulkee ohjaajan mukana sieltä alusta sinne loppuun!!! Usko Satu itseesi, tekemiseesi ja nauti siitä mitä teet radalla. Virheitä tulee kaikille, mutta teille uskomattoman vähän. Parhaat radat teet, kun sinut on kunnolla ärsytetty. Silloin kun et usko tekemiseesi, niin myös Sanni näyttää sen empimällä. Teillä on parannettavaa, tiedän sen. Kuitenkin nykyisillä suorituksilla olet kesässä kakkosluokassa, jopa kolmosessa, jos vain haluat sitä itse! KISOIHIN!!!

Marja & Viri

Jälleen yksi vajaan pari vuotta potkittavana ollut. Olin kevät talvella hieman huolissani suorituksistasi. Mahtavan viime syksyn jälkeen tuntui joka osa-alueella homma menevän pieleen. Ensin ajatteli, että jokin koulutuksessani mättää. Kävit muidenkin treeneissä, hyvä! Kuitenkin tuntui, että et vain ollut aina läsnä minun treeneissä. Sinut kyllä näki siellä ja varsinkin kuuli, mutta radalla ei homma toiminut! Ajattelin jo eräässä vaiheessa selvittää keskustelemalla mikä mättää ja pitäisikö minun siirtyä sivuun sinun valmentamisestasi. Päätin kuitenkin odottaa kesän treenejä ennen radikaaleja ratkaisuja. Ehkä onneksi? Väläyttelit kesäkuussa jo hienoja ratoja. Kesätauon jälkeen syksyn treeneissä on ollut hienoa katsoa taas suorituksiasi. Hieman sorrut ajoittain yli yrittämiseen, mutta toisaalta nyt sinusta taas näkyi halu saada homma toimimaan. Vauhtia radalla on riittävästi luokkaan kuin luokkaan. Varmuus suorituksessa on noussut huimasti tämän kesän aikana. Sinulla on kapasiteettia nousta nopeasti kolmoseen. Nyt kannattaisi kuitenkin miettiä, miten haluat ohjata koiraasi ensimmäisissä kisoissasi. Koettaa minimoida erilaiset variaatiot ja lähteä hakemaan sitä varmaa nopeaa rataa sillä hyväksi koetulla tyylillä. Sitten kun varmuus radalla riittää, aletaan hiomaan lisää nopeutta teihin molempiin. Edistyminen ollut huikeaa! KISOIHIN!!!

Pertti & Eetu

Porukkamme konkari kisaradoilla. Kokemusta löytyy useista eri valmentajista, joten on ollut haastavaa puuttua Pertin tekemisiin. Omaat voimakkaan auktoriteetin ja vihaat epäonnistumisia. Ajoittain ohjaamisessa auktoriteetti syrjäyttää tekemisen riemun ja sen huomaa heti Eetusta. Toisaalta saat melko hyvin nollattua koiran vaikka teillä olisi ollut vakavampaakin puhumista keskenänne. Olet hyvä ohjaamaan kaukaa ja saat Eetun etenemään reippaasti vaikka se olisikin etäänpänäkin sinusta. Toisaalta lähiohjauksessa voisit enemmän omalla liikkeelläsi vauhdittaa ja varmistaa Eetun nopeaa etenemistä. Olet kehittynyt siinä, mutta vieläkin voisit tehostaa sitä omaa liikettä. Myös kontaktiesteen suoritukset ovat vaihdelleet erittäin hyvästä heikkoon. Kun sinä tosissaan haluat hyviä kontakteja, ne onnistuu. Miksi siis et aina ota niitä esteitä tosissaan? Haluaisin sinulta seuraavaa. Älä ohjaa koiraa kaukaa, jos ei ole pakko. Seuraa tarkemmin kontakteilla Eetun etenemistä ja avusta kontaktilla jos tarvetta. Älä kuitenkaan muuta liikaa perus tekemistäsi, sillä sitä on hienoa katsoa kun se toimii! Olet oikeutetusti kolmosluokassa!

Vellu & Sandy & Danko

Ryhmämme uusimmat tulokkaat reilut puoli vuotta mukana olleet. Vellu on ollut ohjauksessani muutamana vuotena aiemminkin. Vellulla on kaksi mielenkiintoista koiraa. Kapasiteettia vaikka kuinka, mutta miten se saadaan energia oikeaan suuntaan. Kesän aikana uskomatonta kehitystä kummankin koiran kanssa. Toisaalta yhä painimme yli kuumenemisen kanssa molempien koirien osalta. Yleensä kuumeneminen tapahtuu, kun koirat eivät saa riittävän nopeasti informaatiota tulevasta tai kun korjaat virhettäsi. Ohjaat myös hieman liian sivulla koiriasi. Voisit olla hieman niiden edellä silloin kun ehdit sinne. Käsien tarkoitus on ohjata koiraa oikeaan suuntaan, eikä toimia puruleluna. Olet parantanut ohjaustasi huimasti. Nyt on kyse enään siitä, että oivallat itse ne pienet erot käsien käytössä ja käytät ohjaukseen auktoriteettia enemmän. Vauhti kohdallaan. Jos talven treeneissä ei tule takapakkia, niin uskon kisakauden avaukseen ensi kesänä.

Valitettavasti aivan kaikista ohjaajista ei ollut kuvia minulla. Jätin myös satunnaiset ja vain vähän aikaa mukana olleet pois analyysistä, koska en oikein pysty kertomaan kehityksestä heidän osalta. Koko ryhmä on saanut kehuja myös muilta kouluttajilta niin osaamisesta, kuin hengestäkin. Ovat vain ihmetelleet, miksi kisoissa käyntejä on niin vähän. Onneksi siihen tulee ensi kesänä parannusta! Eikö niin?

Pohdiskeluja influenssan kourissa.

Tässä kun on ollut useamman päivän kipeänä ja nyt kun alkaa hieman olo vakiintumaan olen kyennyt pohtimaan meitä ihmisiä.
Ensiksi tämänpäiväisiin uutisiin:
Irakin entinen varapääministeri Tariq Aziz tuomittiin kuolemaan shiiamuslimien vainoamisesta.
Ei sillä etteikö ihmisiä olisi tuomittu kuolemaan pienemmistäkin rikoksista, mutta mielestäni tässä tapauksessa annetaan tietyille tahoille väärää informaatiota!
Mietitäänpä asiaa tulevaisuuden kannalta.
Muistelen, että Aziz antautui amerikkalaisille joukoille 2003. Todettiin osasyylliseksi joihinkin murhiin, paljasti tietoja Saddamin hallinnosta ja sai 15v vankeustuomion. Nyt sitten on kaikki tarpeelinen saatu miehestä lypsettyä, muutetaan tuomio kuoleman tuomioksi. Eli loppujen lopuksi antautuminen oli aivan turhaa, koska lopputulos oli sama kuin taistellessa, mutta ilman mahdollisuutta puolustaa henkeään. Kannattaako siis sotarikollisen antautua vai taistella viimeiseen mieheen, jos tulos on kuitenkin sama?

Toinen mitä olen lueskellut eilisen päivän on kirjoitukset ja keskustelut miehestä nimeltä Cesar Millan. 1969 Meksikossa syntynyt koirapsykologi, joka on pitkälti oppinsa ammentanut koirien omasta laumakäyttäytymisestä. Tunnetaan myös Koirakuiskaaja TV-sarjasta.
Cesar on varmaan yksi maailman kiisteillyimmistä koiraihmisistä.
Kommentteja miehestä: Käyttää brutaaleja keinoja, alistaa tarpeettomasti koiria, laittaa koirat tekemään asioita vasten tahtoaan, käyttää kouluttamiseen laittomia keinoja, menetelmät ovat vanhoillisia, ym. TAI on saanut lopetusuhan alla olevan agressivisen koiran yhteiskuntakelpoiseksi, saanut koiran lopettamaan hyökkäykset toisia kohtaan, onnistunut koiran käyttäytymistä parantamalla parantamaan eroamispisteessä olevan parisuhteen vakaalle pohjalle, saanut koiran hyväksymään pesemisen tai trimmauksen, ym.
Eli siis mielipiteet menevät aivan ristiin laidasta laitaan.

Monet vertaavat Cesaria samanikäiseen koirankouluttajaan Victoria Stilwelliin. Mielestäni kuitenkin on kyse aivan erilaisista koulutuksista. Molemmat joutuvat pitkälti kouluttamaan ihmisiä, mutta Victorian tapaukset ovat yleensä koirat pieniä, niitä on yleensä useita samassa taloudessa ja ihmiset ovat aivan pihalla koirien hoidosta.
Cesarilla on usein myös isoja rotuja, ongelmia myös ihmisillä mitkä työskentelevät koirien parissa, koirien ollessa käyttökoiria ja pääsääntöisesti Cesar kutsutaa vasta silloin kun ei enään kukaan voi asialle mitään.

Victoria Stilwell ei hyväksy, että koirat koskevat häneen ilman lupaa ja naaman alueelle ei ollenkaan. Cesar Millan taas koettaa saada koirat osaksi ihmislaumaa ja näin tekemään asiat niinkuin lauman johtaja haluaa. Tähän kuuluu myös päivittäinen kosketus kontakti koirien ja ihmisen välillä.
Cesarin ammattitaidon puolesta kertoo myös se lauma mikä hänellä on tarhassaan ja mitä usein esitellään tv-ohjelmissa. Olen kateellinen sille, kuinka hän on saanut sellaiset koira rodut tulemaan keskenään toimeen. Laumassa on molossia, noutajia, paimenkoiria ja pieniä seurakoiria ja sekarotuisia, joten sellaisen porukan "yhteen hitsaaminen" ei ole helppoa. Niin ja lauma kestää mahtavasti sinne tuodut vieraat koirat, hienoa Cesar!

Omat kokemukset koirien kouluttamisesta ovat muuttuneet ja muovautuneet useaan kertaan. Usein kuitenkin on ollut tarpeellista kaivella muistista vanhimpiakin kokemuksia päästäkseen asioissa eteenpäin. Itse puollan kohtuullisella voimalla käytettyä alistamista. Alistamisessa ei saa satuttaa koiraa vaan otaa se ns. haltuun. Tärkeintä alistamisessa onkin mielestäni sen lopettaminen eli miten se tehdään. Silloin molempien osapuolien täytyy olla rauhallisia ja erotaan aina ystävinä! Tällöin anna usein omien koirien nuolla suupieliäni ja korviani, osoittaen näin olevani heidän lauman johtaja. Nykyään laumapainin koirieni kanssa käyttämättä käsiäni. Painan heitä päällä puskemalla ja yleensä pienen aktiivisemman painin jälkeen koirani alkavat painua alemmas ja voin kontrolloida niitä päälläni. Tästä sitten lopettelemme pusuttelujen kera.
Jos joku haluaa kokeilla pelkällä päällään Dogojen hallitsemista niin tervetuloa. Täytetään vain paperi missä vakuutat tekeväsi kaiken omalla vastuulla.

Mielestäni koulutus ja kasvattaminen eivät ole samoja asioita. Karkeasti sanoisin kasvattamisen olevan koiran päivittäistä vapaata elämää käsittävää. Kouluttaminen on mielestäni siihen lisättyjä elementtejä. Esim. istu, seuraa, paikka ym. varsinainen harrastaminen, näissä kouluttamis asioissa ovat makupalat ja mottikset oiva apu.

Aina tulee kuitenkin muistaa koirien olevan yksilöitä, rodun omaisista piirteistä huolimatta. Samoin koirien käyttäytymiseen vaikuttaa eniten ihminen. Väärin kasvatetuista koirista saamme valitettavasti lukea liikaa. Onko silloin vika koirissa vai ihmisissä? Onneksi siis on olemassa Cesareita ja Victorioita ym. jotka osaavat auttaa useimmissa näissä ongelmissa. Valitettavasti heitä on vain liian vähän käytettävissä. Miksi siis pitäisi alkaa laittamaan heitä paremmuus järjestykseen, sillä jos varsinkin ongelmakouluttaja alkaa kertomaan ainoita oikeita tapoja, kannattaa hieman kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa. Jo koirien koko vaatii erilaisia tapoja. Lisäksi aina isona vaikuttavana asiana on ympäristö ja yhteisö(lauma), missä koira elää.
Jokainen yhteiskuntakelpoiseksi palautettu "ongelmakoira" on saavutus, jolle nostan hattua korkealle, on siihen avustanut kuka vain. Jokainen asioita ymmärtämään saatu koiran omistaja tuo esimerkillään lukuisia uusia "onnistuvia" koiran omistajia! Älkää painiko ongelmien kanssa liikaa yksin, pyytäkää apua. Koirien kanssa elämisen ja harrastamisen tulee olla hauskaa ja palkitsevaa, ei stressaavaa!

Miksiköhän kirjoitin aiheesta??????? Ääh, laitetaan kuumeen piikkiin. Kaikkea se saakin tekemään!!!!!!!!

Lappeenrannan kautta Tampereelle

19.10 Lähdimme ajelemaan Hennan, Pinjan, Obin ja Chocon kanssa kohti Lappeenrantaa. Tarkoituksena oli ehtiä perille ennen klo 18, että Henna ehtisi pitämään ryhmälleen agilitytreenit. Matka menikin joutuisasti Kouvolaan saakka. Siellä juutuimme hetkeksi jonoon, kun muutama rekka eteenpäin oli henkilöauto ja sepelirekka törmännyt toisiinsa. Eihän siinä hyvin henkilöautossa olleelle käynyt, toisaalta eipä enään tunne kipuakaan. Sepelirekkakin oli kaatunut ojaan kyljelleen. Hieman vajaan vartin odotuksen jälkeen pääsimme kiertotielle ja siten ehdimme viedä Pinjan kotiin ja nipinnapin Hennan treeneihin.
Treenien jälkeen menimme Hennan ja koirien kanssa hänen asunnolleen kasaamaan mukanamme tuomaamme sohvaa.
Kyllä on Henna löytänyt mahtavan asunnon. Koko talo asuntoa myöten on erittäin siisti. Ympärillä pieniä metsiköitä, joissa mukavia polkuja, eikä keskustaankaan ole kuin reilut 5km.
20.10 Aamupäivästä kävimme ostamassa Hennalle vähän ruokaa kaappeihin ja samalla hankimme hieman käyttötavaroita asunnolle. Sitten olikin jo kiire lähteä ajelemaan kohti Tamperetta, missä oli illalla klo 19 Obilla tikkien poisto jalasta.
Olimme Eläinystäväsi lääkärin pihassa 19.01, joten emme aivan ehtineet, mutta onneksi siellä oli vielä useita asiakkaita, niin ei tarvinnut meitä odotella.
Tikkien poiston yhteydessä polvi myös kuvattiin. Kuvien ja lääkäri Juha Kallion käsin tekemän tutkimuksen perusteella kaikki on edennyt suunnitellusti. Vaikka toipuminen on ollut huomattavasti hitaampaa kuin viime talvena toisessa polvessa, niin kaikki etenee aikataulussaan. Luutuminen jopa nopeampaa kuin viimeksi. Ainoastaan haavassa on hieman punoitusta sekä kovettumaa ja sitä täytyy nyt seurata tarkasti. Heti ohuen ihon alla on sinne asennetut titaani osat ja ne reagoivat herkästiin bakteereihin. Eli jos sinne syntyy tulehdusta, niin sen hoitaminen on erittäin hankalaa ja pahimmassa tapauksessa joudutaan titaanit poistamaan. Silloin operaatio muuttuisi jo niin isoksi, että täytyisi miettiä radikaalia ratkaisua.
No hoidetaan homma niin, ettei tulehdusta pääse syntymään.
Pääsimme lähtemään eläinlääkäriltä kotiinpäin hieman klo 21 jälkeen ja kotona olimme ennen klo 23! Tulipahan siinä taas reissattua reilussa vuorokaudessa lähes 850km, mutta onneksi Henna ajoi osan matkasta, niin pääsin hetkittäin nauttimaan reissusta.


Yllä kuva 2pv ennen tikkienpoistoa. Eli ei punoitusta paljoa ole, mutta ei asialla kannata leikkiäkkään. Kummasti vain on tikkaus turvoksissa, olisikohan iho reagoinut tikkilankaan???

Obin toipuminen etenee.

14.10 Tänään Obi yritti toisen kerran kävellä leikatulla jalalla. Viime tiistaina (2pv. sitten) käveli käveli ensimmäisen kerran muutamia askelia. Tänään käveli noin 15m ja sitten turvallisemmalle kolmi jalka kululle. Itse polvi vaikuttaa oikein asialliselta, mutta sen alapuolella (olisiko nilkka) on vielä jonkin verran turvotusta, sekä komea mustelma.
No eiköhän tämä vielä iloksi tästä muutu. Pikkuhiljaa pystyy taas ajattelemaan muutakin kuin Obin vointia.
Agility ryhmälle tiedoksi! Olen jälleen kehitellyt teille hikoilun aihetta maanantaiksi pienen yllätyksen kera.

Obin leikkaus.

Nyt on Obi leikattu toisen kerran TTA menetelmällä. Polvi olikin pahemmin loukkaantunut, kuin ennakkoon oli arvailtu. Vauriot olivatkin kokonaan katkeamisia. Siis monikossa, sillä kokonaan poikki oli niin etu- kuin takaristisidekkin.

Lainaus lääkärin lausunnosta:
Oikea polvi leikattiin. Leikkauksessa todettiin, että eturistiside oli arviosta poiketen kokonaan katkennut. Myös takaristiside on kokonaan poikki, joten polveen on kohdistunut raju vamma. Nivelkierukat tarkastettiin ja todettiin ehjiksi. Merkittäviä nivelrikkomuutoksia ei todettu, joten paranemisennuste on hyvä, jos jatkohoito sujuu ongelmitta.

Polvinivel tuettiin sääriluun etuharjanteen siirrolla (TTA-menetelmällä): Sääriluun etuharjanne irroitettiin ja siirrettiin eteenpäin niin, että polvilumpion kautta sääriluuhun kohdistuva lihasvoima korvaa eturistisiteeseen kohdistuvan rasituksen ja polvinivel vakautuu. Menetelmä on melko uusi, mutta nyt laajalti käytössä ympäri maailmaa, koska hoitotulos on muihin menetelmiin verrattuna parempi. Sääriluun etuharjanne on kiinnitetty takaisin uuteen asentoon titaanista rakennetulla levyllä, ruuveilla, kiinnityskammalla ja tukilankana toimivalla häkillä.
Paranemisvaiheen sujuminen on onnistumisen kannalta kriittinen.

Kaiken tuon edellä mainitsemani toteuttamiseen nukutuksineen ja heräämisineen kului tälläkertaa aikaa noin 7,5h. Obilla jälleen komea kyttyrä nesteytyksestä johtuen. Tärkein uutinen oli kuitenkin se, että leikkaus onnistui 100%sti ja ennakoitua vakavammista vaurioista huolimatta, lääkäri Juha Kallio ei näe mitään estettä polven erinomaiselle paranemiselle, kunhan toipuminen onnistuu ilman takaiskuja.

Jälleen kerran suurkiitokset Juha Kalliolle ja kaikille Obin operaatioon osallistuneille Eläinystäväsi lääkärin väelle. Teillä täytyy olla parhaat lääkärit ja kauneimmat hoitajat, kun saatte meidät toistuvasti käymään Jämsästä asti "kyläilemässä"! :)

Lauantai ja TTA leikkaus lähestyy.

Ei ole enään kaukana lauantai aamu ja Obin toinen TTA-leikkaus. Klo 8.30 pitäisi olla Tampereella ja varmaan noin 8h kestää operaatio. Ainakin viimeksi kesti.
Yritä otaa valokuvia Obista heti kotiin päästyämme, jotta asiasta kiinnostuneet pystyvät seuraamaan operaatiosta paranemista. Itse TTA leikkauksesta olen kirjoittanut melko kattavasti, viime talvella, aiemman operaation yhteydessä ja se löytyy siis TTA hakusanan kohdalta blogistani.
Nyt keskityn kertomaan tästä leikkauksesta toipumisesta. Toivottavasti toipuu yhtä hyvin kuin viimeksi, sillä silloin toipuminen oli 110%. Luotan lääkäri Juha Kallioon kuin vuoreen!

Agility ryhmälle tiedoksi, että Obin leikkauksesta ja siitä, että laitoin teitä koskevan analyysini kokonaan uusiksi, joudutte vielä hieman odottamaan sitä. Ongelma on kuinka analysoin teitä julkiseen blogiin?????

Niin ja minua valistettiin eilen koirien irti pitämisestä metsässä. Nuori äiti tuli tuohtuneena tyhjentämään sanallisen arkkunsa, kun kuljin koirien kanssa metsässä metsäkoneen uria koirat irrallaan. En kuulemma ymmärrä koirista mitään, kun en käsitä niiden olevan vaarallisia toisille ihmisille. Koiria saa kuulemma pitää irrallaan vain koirakoulutuskentällä ei missään muualla. Mainosti itseään kokeneeksi koiraihmiseksi, eikä auttanut vaikka yritin selvittää nyky metsämiesten keski-iän olevan sen verran korkea, etteivät ehkä ihan pysy ajavien koiriensa perässä, jos niitä täytyy kiinni pitää tai sitten metsän eläimet saa olla aivan rauhassa.
Ymmärrän kyllä jos ihmisillä on sanottavaa koiristamme, mutta olisi kiva keskustella rakentavasti, eikä vain kuunnella kuinka teen kaiken väärin koiraharrastuksessa ja en ymmärrä laista ja vastuusta mitään. Jos ihmistä pelottaa koiramme, niin voin kyllä kiertää kyseiset ihmiset ja talot kauempaa tai kulkea niiden ohi koirat kytkettynä niinkuin olen tähä saakka aina tehnyt.(Kyseiseen taloon matkaa metsäkoneen uralta noin 150m lähimmillään.) Ei ihminen peloilleen mitään voi ja minun ei ole tarkoitus pelotella koirilla ihmisiä, sillä niitä koulutetaan kokoajan nimenomaan henkilöhakuun.
Mutta jos minua lähestytään edellä mainitulla tavalla ja ohjeet ovat yksipuoleisia, se saa hiukseni nousemaan pystyyn ja joskus vain ei malttini pidä. Toivon, että silloin toisella osapuolella on ihan oikeasti tietoa mistä puhuu. Olen sen verran nähnyt vaivaa koirieni eteen, että voin edes vähän puhua myös kokemuksesta!

Obi ja helve... perk...!!!

Niin siinä sitten taas kävi. Obi alkoi ontumaan hakutreeneissä oikeaa takajalkaa ja vanhaa varvas vamaa epäilimme. Vaan kuinkas kävikään. Kun emme saaneet varpaasta viikon levon jälkeen enään kipuvastetta, niin soittelin Eläinystäväsi lääkäriin ja varasin ajan lääkäri Juha Kalliolle.
Siellä Obi uneen ja kuvat polvesta. Kas kummaa etuside vammahan sieltä löytyi. Ei niin revennyt, kuin viime marraskuussa vasemmasta jalasta, mutta aiheuttaa kuitenkin niveleen sisäistä turvotusta.
Ei voida parantaa lääkityksellä, mutta ei ole kiireellinen leikattavakaan. Leikattava on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Teimme heti Tiinan kanssa päätöksen ennemmin leikkauksesta.
Haluamme koiran kuntoutuvan edes kohtuullisesti ennen liukkaita kelejä.
Myöhemmin leikkauksessakin olisi puhuttu vain viikkoja myöhemmästä.
Obille tehdään TTA leikkaus nyt vuorostaa oikeaan takajalkaan lauantaina 9.10. TTA leikkauksesta kiinnostuneille löytyy tästä blogista tietoa TTA hakusanan alta. Siellä on kuvattu vasemman takajalan TTA leikkaus tältä samalta koiralta ja siitä kuntoutuminen.
Jos sinun koirallasi on ongelmia oikean takajalan kanssa ja sinun on vaikea hahmoitta aiempaa bloggaustani, niin älä huolestu. Kohta alkaa tulla vastaavaa juttua siitä oikean jalan operaatiosta. HEHHEH!!!!!

Skeppars ja Porvoon koiranäyttely.

10.9 Perjantai-ilta ja suuntana oli Skepparssin karavaanalue Porvoon alapuolella. Tarkoituksena oli ehtiä ennen pimeätä laittaa auto leirintäkuntoon. Pääsimme vain lähtemään hieman myöhässä.
Hennan kanssa treffasimme Porvoossa, mistä jatkoimme peräkkäin ajaen Skepparssiin.
Skeppars on noin 20km Porvoosta etelään, aivan meren rannassa.
Päästyämme perille oli alueen isäntä heti vastassa. Kävimme kävellen katsomassa autolle paikan ja ei kun leirin pystytykseen.
Alle puolen tunnin olimme iltapalaa tekemässä. Alueen isäntä hoiti hommansa esimerkillisesti. Selvitti missä mitäkin on, milloin on saunavuorot ja mistä hänet tarvittaessa löytää.
Iltapalan jälkeen lähes välittömästi nukkumaan, koska aamulla oli aikaisin lähtö Porvooseen koiranäyttelyyn länderi Chocon kanssa.

11.9 Heräsimme Hennan kanssa aikaisin ja lähdimme Hennan autolla koiranäyttelyyn. Tiina jäi Obin kanssa Skepparssiin tutustumaan alueeseen ja keräämään voimia työviikon jäljiltä.
Näyttelyssä Chocolla oli tuomarina Stefan Sinko, Sloveniasta. Tuloksena oli länderi veteraanien VSP titteli.
Näyttelystä jäi Hennalle vielä matkaan uusi häkki autoon.
Ajellessamme takaisin Skepparssiin ihailimme maisemia. Väli Porvoosta Skepparssiin on fantastisen kaunis. Tien hyväkuntoinen mutkia täynnä. Välillä peltoja, metsää ja välillä mereen laskevan joen tiheää kaislikkoa.
Skepparssiin saavuttuamme oli Tiina jo valmistanut ruuan, joten nälkä ja rypyt saivat välittömästi kyytiä.
Pienten ruokaperästen jälkeen lähdin kiertelemään ja katselemaan aluetta. Alueella on hyviä tasamaan paikkoja, sekä näyttäviä kalliopaikkoja. Saunarakennus on käytännöllinen ja siisti. Alueella on myös hyvä grillikota ja lisäksi kalojen kypsentämiseen soveltuva paikka.
Aivan alueen vieressä on merenranta, missä on komeita kallioita ja venelaituri.
Itse alue on hyvin suunniteltu, toimiva kokonaisuus.
Illalla olikin sitten saunan vuoro. Löylyt olivat hyvät ja toisten saunojien kanssa pääsi välittömästi juttuun. Tuntuikin, kuin olisi jo useamman kerran käynnyt täällä ja porukka olisi entuudestaan tuttua.
Loppu ilta kului perinteisesti auton markiisin alla istuen ja pask.. puhuen.

12.9 Hennalla jälleen aikainen herätys ja lähtö kohti Kotkaa. Siellä oli agilityn piirinmestaruuskilpailut. Me jäimme vielä hetkeksi nukkumaan Tiinan kanssa. Meilläkin piti olla Obin kehä aikaisin aamusta, mutta oli tullut tuomarin vaihdos, niin kehä alkoi vasta noin klo 13.
On muuten hienoa, että molemmat tyttöni ovat oppineet nopean lähdon. Nytkin Hennalla oli eväsleivät valmiina, joten noin 20min ja tyttö oli jo matkalla kohti Kotkaa.
Leirin purun jälkeen suuntasimme koiranäyttelyyn etsimään parkkipaikkaa. Sen löytäminen olikin ainoa hankala asia näyttelyssä, varsinkin asuntoautolle.
Tuomariksi Dogo Argentinoille oli vaihtunut Stefan Sinko, Sloveniasta. Eli Obilla siis sama tuomari kuin eilen Chocolla.
Tuloksena oli paras uros 3, sert ja FI-MVA. Eli suomen muotovalin arvo on nyt Obille voitettu tavoite. Nyt olemme kasvattajalle lupauksemme pitäneet. Muistaakseni kahdeksan näyttelyä tarvittiin suomen muotovalion arvoon.
Kävimme vielä juhlistamassa Obin menestystä Porvoossa, Ravintola Seireenissä. Onpahan sellainen ravintola mitä kehtaa kehua. Annokset todellakin riittävän isoja ja maut erinomaisesti kohdallaan. Käykää ihmeessä testaamassa, jos Porvoossa liikutte!!!

Agilityä kuvin.

Sain syksyn aikana pari kertaa mahdollisuuden seurata treenejä kameran takaa. Olen kerännyt tähän muutaman kuvan tekstien kera. Kuvat eivät valitettavasti ole laadultaan mitään erkoisia ja valitut otoksetkin ovat keräilyeriin jääneitä kuvia. Paremmat keräsin tulevaisuuden suunnitelmiini.


Agility on yleensä lajina koirien päätä erittäin kuormittava. Kuitenkin koirien omaksuttua lajin perusteet ne nauttivat lajista täysillä. Yllä hyvä esimerkki Vilma-tytön paluusta lajin pariin pitkän kesätauon jäljiltä.


Välillä taas koirista saa vaikutelman, että ohjeita tai palkitsemisia ei tule riittävästi. Menohaluja olisi kun vain saisi tietää mihin mennä.


Toisinaan on helppo lukea koirien ajatuksia. "Anna jo se saat..an pallo tänne"


Välillä taas ohjaus menee yliyrittämisen puolelle. Tästä ei ihan selviä kumpaan suuntaan ollaan menossa, mutta liito-oravilta on otettu lentämis mallia.


Toisille lajin omaksuminen on niin helppoa, että sitä pystyy tekemään vaikka silmät kiinni.


Usein kuitenkin ohjaajan ylimielisyys kostautuu ja ohjattava harkitsee ohjaajalleen hoitoon ohjausta.


Jotkut parit ovat yhdistäneet harrastuksia. Tällä parillakin on nykyään iltaisin huomattavasti enemmän vapaa-aikaa, koska liittivät yhteislaulun agility treeneihin. Meneillään on korkean C.n äänenavaus.


Onneksi haukankatseisen valmentajan alaisuudessa ylimääräiset koukerot vähenevät.


Etenemisen ollessa virheetöntä, niin kyseessä on vauhdikkaita ja näyttäviä suorituksia.


Joskus lajia tuntemattomat saattavat epäillä ohjaajien kuntoa. Tässäkin märistä hiuksista saattaisi epäillä kunnon pettämistä, mutta kyseessä on ohjaaja joka jo keväällä ilmoitti alkavansa käydä kävellen töissä. (Huomaa taustalla kuinka hyvin koulutettu kouluttaja on varautunut ongelmiin "kättäpidemmällä".)


Niinkuin aiemmin jo sanoin koirat kyllä pitävät lajista missä saa juosta kovaa, lentää pitkälle ja maalissa nähdä puuskuttavia ohjaajia.


Ennenkaikkea tää on helppoo, tää on todella helppoo. Tosta keltanen keppi oikealta, punanen vasemmalta ja täysillä seuraavalle esteelle: tuumaa Viri.

20.-23.8. Santalahti, Kotka.

20.8 Saimme pitkästä aikaa yhteisen vapaan viikonlopun Tiinan kanssa. Itseasiassa meillä on pidennetty viikonloppu, koska maanantaikin on vielä vapaata.
Ajelimme illasta Santalahden leirintäalueelle Kotkaan. Perillä olimme vasta hieman ennen klo 21. Onneksi tiesimme entuudestaan, että perillä ei auton leirintään menisi juurikaan aikaa. Lähes kaikki paikat kun ovat ns. läpiajettavia paikkoja ja erittäin tasaisia.
Käydessämme ilmoitautumassa vastaanotossa, saimme kuulla seuraavana päivänä saapuvasta Urugualaisesta opiskelija ryhmästä. Onneksi vain reilut 200 arkkitehtiopiskelijaa, teltta majoituksella.

21.8 Aamusta lähdimme kauppa-asioille Kotkan keskustaan. Päätimme myös katsastaa keskustan torielämää ja muutenkin tutustua kaupunkiin.
Jos jonkun suomalaisen kaupungin ydinkeskusta on hankala paikallistaa, niin se on ehdottomasti Kotka. Lauantaitorikin oli 60% kirpputori, joten sieltä ei paljon viikonloppuevästä löytynyt. Viereisestä kauppakeskuksesta onneksi löysimme kaiken tarpeellisen ruokatavaran. Iltapäivällä alkoi tori ja koko keskusta olla jo todella hiljainen, vaikka sää oli aurinkoinen. Kävelimme koirien kanssa pienen lenkin keskustassa ja vastaamme tuli kokonaista 10 ihmistä. Jotenkin Kotkasta jäi keskustan osalta hyvin kuollut vaikutelma. Ehkä vain olimme vääränä päivänä liikkeellä.
Leirintäalueelle palattuamme oli osa Urugualaisista jo saapunut paikalle. He olivat paketti ja tila-autoilla liikkeellä ja majoituivat kahden hengen teltoissa. Eli kun kaikki olisivat saapuneet, niin telttoja pitäisi olla pystyssä yli 100 kpl.
Käytyämme koirien kanssa kunnon lenkillä lähdimme saunomaan Tiinan kanssa. Oli hieman suurehko sauna kahdelle hengelle, kun siellä olisi yhtäaikaa pystynyt saunomaan vaikka 20 henkeä. Viilulla käydessämme näimme komean noin 300 metsähanhen parven lentävän ylitsemme ja terassilla päivysti lähes nyrkin kokoinen sammakko. Hieman ihmettelimme hanhien aikaista etelään päin menoa, sillä näimme viikonlopun aikana lähes 1000 kpl etelään päin lentävää hanhea.
Illasta nautimme automme markiisin alla istuen, juoden hyvää punaviiniä ja seuraten Urugualaisten tohinaa. Alueella netti toimii vastaanottorakennuksen läheisyydessä, nuoret asettautuivat sinne myöhään illalla läppäriensä kanssa, osa terassille tai sisälle ja osa rakennuksen seinustoille. Lähes kaikilla oli kuulokkeet päässä, joten oletimme heidän pitäneen yhteyttä kotimaahansa netin kautta.
Täytyy kiitos antaa Urugualais nuorille käyttäytymisestä. Osasivat juhlia hiljaa ja tyylikkäästi, vaikkakin naisten vessan olivat kuulemma saaneet järkyttävään kuntoon. Eli edellisestä päätelmä ase urheilusta: Pitkäpiippuisella on helpompi osua!!!!!

22.8 Aamusta nukuimme pitkään kuin koiran pennut. Aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään Tiinan, Obin ja Heran kanssa läheisen vaellusreitin.




Reitti lähtee aivan leirintäalueen laidalta, kulkien välillä pitkän matkaa merenranta kallioita pitkin.






Vaellusreitin kulkee reippaasti 1,5 tuntiin, mutta me nautimme rantakallioilla kauniista päivästä kera auringon ja seuraamalla onkikilpailua.


Koirat olivat elementissään, kun niitä pystyi välillä pitämään irrallaan.

Alkuillasta otimme Tiinan kanssa oikein totisesti yhteen. Välillähän pitää kaapin paikka selvittää ja tällä kertaa se tehtiin minigolfissa. Peli sujui leppoisasti välillä mailalla maahan hakaten, hampaita kirskuttaen ja voimasanoja käytten. Kierroksen jälkeen tuloksista selvisi, että mestari oli #¤&%"%¤#"(!.
Myöhään illasta alkoi hieman ripsimään vettä ja tuulemaan navakammin, joten päätimme vetäytyä sisälle autoon lueskelemaan. On vain hieman huono yhdistelmä lukemiselle päivä ulkona, lämmin asuntoauto ja sateenropina auton kattoon. Uni tuli ennenkuin arvasimmekaan.

23.8 Onpahan pirteä olo mahtavasti nukutun yön jälkeen. En ole varmaan seitsemään vuoteen nukkunut kahtena peräkkäisenä yönä yli 9 tuntia. Yleensä yöuneni on noin 5-6 tuntia ja sekin useammassa jaksossa, mutta onneksi olen oppinut loikoilemaan sängyssä, jos vain aikataulu sen sallii. Aamutoimien jälkeen aloitimme leirin purkamisen ja kotiin lähdön valmistelun.
Kotimatkalla päädyimme Santalahden leirintäalueesta yhteiseen mielipiteeseen. Paikka on erittäin siisti, mökkejä on runsaasti, palvelut riittävät, mutta meidän mieleen paikka on ehkä hieman liian fiini. Liekkö vieressä oleva golf kenttä korostaa tunnetta. Paikka on tämän kesän ainoa, jossa ei kenenkään kanssa tullut tutustuttua. Tosin saattaahan meidän pikku fifit hieman rajoittaa tutustumis halukkuutta. Paikkaa voi kuitenkin hyvillä mielin suositella matkailijoille, golffareille ja vaellusreitti on koiralliselle matkailijalle palkkää plussaa.

3.-5.8 Lappeenranta

3.8 Lähdimme ennakosta poiketen Pinjan ja Obin kanssa ajelemaan kohti Lappeenrantaa. Alunperin meidän piti mennä Uuraisten Hietasaareen tällä viikolla, mutta koska Pinja pääsi nuorisoleirille niin päätin lähteä viemään tytön kotiin Lappeenrantaan.
Sain luvan (jälleen kerran) parkata asuntoautoni Eijarien pihaan Lauritsalaan.
Myöhemmin tulivat molemmat tyttöni Eijarille viettämään iltaa kanssamme.


Jari toimi erinomaisena grillimestarina.

4.8 Vietin Obin kanssa päivän Lappeenrantaa kierrellen. Varsinkin sataman puistossa, varjoisalla penkillä aika kului yleistä hälinää seuraten. Lämmintä piisasi varjossakin 27 asteen verran.
Illalla vietimme Eijan synttäreitä. Oli mukavaa tavata vanhoja tuttuja joita en ollut nähnyt yli 10 vuoteen.


Nala, Ana ja Choco


Koirat Obi, Choco, Ana ja Nala tulivat hienosti toimeen keskenään pienestä kokoerosta huolimatta.


Myöhemmin illalla Tiina soitteli ja käski käydä lukemassa uutisia Uuraisista. Kylmä hiki alkoi valua selkää pitkin kun luin ja näin kuvat Hietasaaren caravan alueelta trombin jäljiltä. Tuolla mekin olisimme olleet, jos Pinja ei olisi päässyt sinne leirille ensiviikonloppuna. Alku yöstä vielä hyvästelin talonväen, koska he menevät aamulla töihin ja minä lähden ajelemaan kotiin päin.

5.8 Vaikka jo vuosia tytöt ovat asuneet Lappeenrannassa niin tulee aina kovin haikea olo, kun eroaa heistä. Kotimatkalla Obin kanssa poikkesimme vielä hieman törsäämään Vapaa-ajan tarviketaloon Villähteessä. Siellä on melkoinen valikoima tavaraa kaikenlaiseen retkeilyyn ja leireilyyn.

Äijä matka Pärnuun

22.7 Kylläpä on rankkaa tänä kesänä. 12. 7 palattiin Puolan kiertueelta ja tässä välissä täytyi tehdä kuusi työvuoroakin. Onneksi nyt alkoi kesäloma ja päästiin Tiinan pojan Mikon kanssa kahdestaan äijäreissuun Pärnuun.
Aamusta aikaisin lähtö Jämsänkosken linja-autoasemalta ja päivälaivalla yli Tallinnaan. Tallinnassa oli jo puolen päivän aikaan 30 astetta lämmintä. Onneksi matkamme jatkuisi royal luokituksen bussilla satamasta Pärnuun.
Pian saimme kuitenkin huomata, että royal ei tarkoittanut ainakaan ilmastointia. Kuumaa kuin saunassa, eikä ilma vaihtunut yhtään. Jos jotain positiivista haki bussi matkasta, niin ei tarvinnut yksin hikoilla, sillä bussi oli aivan täynnä.
Pärnussa majoituimme Puistohotelliin hieman ennen klo 17 ja reilun kilometrin päässä olevalla rannalla loikoilimme Mikon kanssa jo noin klo 17.20. Rannalla oli ihan kivasti väkeä vielä illastakin.



Yhdessä vaiheessa väkeä kerääntyi isompi joukko keskelle rantaa ja myös lähes kaikki rantavahdit olivat paikalla. Silloin siihen emme sen enempää kiinnittänyt, mutta kotiin päin palatessamme kuulimme radiosta, että rantavedestä oli löytynyt suomalaismiehen ruumis.
Tosi hienosti tilanne hoidettiin siellä rannalla, eikä auringon otto häiriintynyt.
Rannalla oli todella paljon erilaista harrastetoimintaa.


Välillä oikein pysähdyttiin seuraamaan hetkeksi pelailua.
Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä rannantuntumassa olevassa 1880 rakennetussa isossa puisessa oluthuoneessa nimeltään Kuursaal.


Päätimme äijä hengen mukaisesti istua ulos syömään niin pystyimme samalla seuraamaan kadun elämää. No ehkä noin 30 astetta lämpöä helpotti päätöstä, sillä ulkona kuitenkin hieman ilma liikkui.
Ruoka oli hyvää ja olut kylmää. Paikka on sellainen takuuvarma, mutta ei yllätä koskaan. Usein siellä on myös live musiikia tarjolla.
Vatsa kun oli saatu täyteen niin pienen iltakävelyn ja hotellimme kattoterassilla nautitujen jälkruoka kahvien jälkeen oli mukava käydä oman mahan viereen nukkuman.


Viimeisenä kuvana mieleen syöpyi katolta näkynyt auringon lasku.

23.7 Aamulla pääsimme melko ajoissa ylös sängyistä ja suuntasimmekin heti aamupalan jälkeen keskustaan shoppailemaan.




Näin aamusta siellä oli melko hiljaista.


Päivemmällä sitten vilinä lisääntyi ja varsinkin uudempi Port Artur veti väkeä puoleensa.
Päivän shoppailun jälkeen kävimme jälleen meressä uimassa ja sitten syömään. Tällä kertaa ruokailimme Tallinnan Portti nimisessä ravintolassa.


Ravintola sijaitsee vanhassa kaupungin portissa, sen päällä ja sisällä. Täällä ruoka olisi ollut täydellisen hyvää, mutta suolaa oli tipahtanut meidän molempien annokseen järkyttävän paljon. Suolasta huolimatta paikkaa kannattaa käydä kokeilemassa, jos haluaa hyvän palvelun, hyvän aterian lisäksi.
Palaillessamme hotellille jäimme hetkeksi seuraamaan nuorisoa, joka temppuili ramppipuistossa, pyörillä, skeittilaudoilla ja rullaluistimilla. Aikamme seurattuamme toimintaa päätimme huomenna tulla valokuvaamaan temppuilua, jos vain sää sallisi.
Hotellilla kävimme vielä kattoterassilla ihailemassa maisemia ennen huoneeseen menoa. Huoneeseen ei todellakaan ollut kiirettä, koska lämmintä siellä oli helposti 28 astetta.

24.7 Tälle päivälle oli luvattu kova ukkosmyrsky. Päätimme lähteä viettämään päivää Tervise Paradis kylpylään. Sinne kävellessä oli pilvistä ja ripsoi jo hieman vettä, mutta lämmintä riitti 28 asteen verran. Kylpylässä on monenlaista koskea ja putkea, missä voi aikaansa kuluttaa. Oltuamme kylpylässä reilun tunnin verran alkoi pilvet kaikkoamaan taivaalta ja aurinko paistamaan polttavasti. Onneksi altaita oli myös ulkona ja lisäksi myös hyvät auringon otto mahdollisuudet.
Iltapäivästä vieressä sijaitsevalla merenrannalla järjestettiin lentonäytös. Oli mahtavaa makailla porealtaassa ja katsella esitystä.
Takaisin hotellillemme kävelimme merenrantaa pitkin. Välillä seurasimme rantajalkapallon sarjapeliä, välillä muuta rannan vilinää.
Uikkarit kuivumaan ja suunnaksi ramppipuisto.








Seurailimme tunnin verran puiston tapahtumia todeten nuorten osaavan temppuilun niksit hienosti.
Pian kuitenkin kova musiikki sai meidät jatkamaan matkaa keskustan suuntaan. Siellä oli järjestetty iso rock tapahtuma. Meitä alkoi kuitenkin nälkä jo vaivaamaan, joten jatkoimme konserttialueen vieritse Postipoissiin ruokailemaan. Postipoiss on idyllinen ruokaravintola, missä saa myös venäläis tyyppisiä ruokia. Olen joka reissulla käynyt Postipossissa syömässä ja koskaan ei ole tarvinut annokseen pettyä. Nytkin ruoka oli viedä kielen mennessään. Täällä myös juttelimme Mikon kanssa äijyydestä. Kerroin oman näkemykseni asiasta olevan, että äijä on aina oma itsensä. Äijä ei hötkyile toisten mielenpurkauksiin, vaan tekee aina omat ratkaisut ja kantaa myös vastuun tekemisistään.
Takaisin hotellille päästyämme pakkasimme pääosan kamppeista valmiiksi aamun kotiin lähtöä varten. Nukkumaan käydessämme totesimme, että se siitä ukkosmyrskystä. Illasta oli parhaimmillaan 33 astetta lämmintä ja nyt puolen yön maissa vielä lähes 30 astetta.

25.7 Aamupalan jälkeen loput kamppeet laukkuun ja linja-autoa odottamaan hotellin pihalle. Ulkona saimme kuulla ukkosen menneen noin 30km Pärnun pohjoispuolelta.
Takaisin Tallinnaan pääsimme jälleen royal lämpöisellä bussilla. No onneksi lämmin ei luita riko.
Laivalla oli aurinkokansi täyteen ahdettu, koska siellä merituuli ihanasti viilensi oloa. Laivan sisätilatkin oli kyllä hyvin ilmastoituja.
Laivasta ulos päästyämme olikin jäljellä enään oikean bussin löytäminen ja laukkujen haku kuljetusautosta joka toi ne laivamatkan ajan. Ei tarvinnut käsissä raahata koko laivamatkan ajan.
Linja-autolla kotiin päin tullessamme totesimme, ettei tämä äijä reissu ollut lainkaan pässimpi reissu.