Obin toipuminen TTA -leikkauksesta on edennyt jälleen varsin mainiosti. Ulkoisesti vammasta ja sitä seuranneesta leikkauksesta on näkyvissä enään aavistuksen paljaampi reisi(ajeltu karvat), hieman ohuempi reiden ympärys ja ajoittain oikeaa takajalkaa keventävä seisominen.
Kävelyvauhtisessa liikkeessä ei huomaa enään mitään ja kovempaa emme ole vielä menneetkään.
Liikuntaa olemme kasvattaneet rauhallisesti, aloittaen 5min ja nyt olemme noin 30min hihnalenkeissä.
Hierontaa olen antanut Obille itse 3vkosta alkaen, noin 2-4pv välein. Hieronnan yhteydessä myös olemme venytelleet jalkoja, sekä kylkiä ja selkää. Hieronnassa olen keskittynyt koiran rentoutumiseen. Sikäli hieronnassa on päässyt helpolla, koska varsinaisia jumeja ei ole Obilla ilmennyt.
Jos jotain voisi omasta mielestä tehdä vielä paremmin, niin se olisi venyttely. Sitä ehkä pitäisi tehdä päivittäin, mutta olen tyytyväinen koiran nykyiseen olotilaan edellämainituin keinoin.
1.12 on viimeinen tarkastuskäynti Eläinystäväsi lääkärillä, joten sen jälkeen kerron loppuraportin lääkärin sanoin.
Olen suunnittelemassa blogiin tekstiä, missä käsittelisin ensimmäisen virallisen agilitykisan yleisimpää ongelmaa jännittämistä ja mitä siitä usein seuraa.
Palaan aiheeseen kunhan saan sanat järjestykseen päässäni!!
Pohdiskelua kokemuksista, harrastamisesta, sekä matkailusta matkailuautolla ja ilman.
Tavoite blogilleni
Pitkän suunnittelun, vastusteluni ja saamattomuuteni vuoksi aloitan blogailuni vasta nyt. Tarkoituksenani on kirjoitella ajatuksiani, kokemuksiani ja näkemyksiäni eri asioista. Muunmuassa matkailuautolla matkailusta, koirista, valokuvauksesta ja varsinkin hyvistä ja erikoisista ruuista, sekä ruokapaikoista.
Ruokaan liittyvissä asioissa apunani toimii avopuolisoni Tiina, joka on ammatiltaan keittiömestari ja työskennellyt useita vuosia Suomen rajojen ulkopuolella eri maissa ja erilaisissa keittiöissä.
Koirapuolella uskoisin kirjoittelun keskittyvän Dogo Argentiinoihin ja agilityyn. Muita rotuja ja harrastusmuotoja väheksymättä. Agility siksi vahvana, että minulla on lajista yli 20 vuoden kokemus niin kipailijana, kuin kouluttajanakin. Nykyisin toimin pääasiallisesti vain kouluttajana.
Valokuvaus on aina ollut minua kiehtova harrastus, mutta kauheasta kikkailusta en ole kiinnostunut. Ennemminkin kaikenlainen tilanne kuvaus kiehtoo minua.
Koska kyseessä on ensimmäinen julkinen blogini, niin kommentit ja kehittämis ideat vastaanotetaan mieluusti.

Hei! Meillä on juuri leikattu koiran polvi TTA-menetelmällä, ja lueskelin Obi-koiran vastaavia kokemuksia mielenkiinnolla. Päivityksiä en kuitenkaan aiheesta enää löytänyt tälle vuodelle ja JOS toiveita saa esittää, niin mielellään kuulisin kuinka polven kanssa menee tänä päivänä. :)
VastaaPoista