Agilitykilpailut ja jännittäminen.

Olen vuosien saatossa miettinyt useasti, että mikä tekee ensimmäisistä virallisista kisoista yleensä niin vaikeita. Usein ongelmia esiintyy kokeneillakin ohjaajilla uuden koiran kanssa startatessa.
Ennen kisoja treeneissä on kaikki toiminut kuin unelma ja sitten kisoissa koko touhu on yhtä hosumista.
On ollut mukavaa kuunnella kisaajien selityksiä radan jälkeen:
Koira lähti kuin tykin suusta ja en ehtinyt kunnolla mukaan!
Koira aavisti lähdössä ja ohjaus jäi myöhäiseksi!
En ehtinyt leikata radalla niinkuin olin treeneissä harjoitellut, koska koira oli tänään tosi nopea!
Vaikka kuinka karjuin, niin koira ei kuunnellut!
Koira oli jo ennen starttia ihan outo!
Koira empi vierailla esteillä! Ym, ym!!!!!!!

Eikö kuulostakin tutuilta kommenteilta?
Ainoastaan tuossa koiran empimisessä vierailla esteillä on jotain perää. Väitän muihin ongelmiin olevan pääasiallisena syynä jännittämisen! Heti aluksi täsmennän, että kilpailemiseen kuuluu aina kohtalainen jännittäminen, koska se auttaa usein saamaan maksimaalisen tyydytyksen kisasta. Jännittäminen ei saa kuitenkaan mennä liialliseksi. Jos näin käy sitä on opeteltava hallitsemaan ja juuri uuden kokemuksen edellä meillä suurimalla osalla on tapana jännittää hieman liikaa.

Mitä silloin tapahtuu, kun me jännitämme?
Sydämen lyönnit tihentyvät, hengitys kiihtyy, äänen sävy muutuu, askeleet lyhenevät, olemme kokonaisuudessaan "kireämpiä" kaikessa tekemisessämme ja keskittymiskykymme heikkenee.

Miettikääpä nyt mitä tapahtuu aiemmin mainitsemissani kootuissa selityksissä.
Emme ehtineet, koska koira oli normaalia nopeampi! Miten se koira on aina kisoissa niin nopea? Voisiko jännitys hieman lyhentää askelta ja myöhästyttää ajoitusta?
Edellä mainittu on myös usein syynä siihen miksi emme ehdi leikkauksiin tai "persjättöihin".
Koira karkasi tai aavisti radalle lähdössä, enkä ehtinyt mukaan starttiin kunnolla!
Kas kummaa kuinka usein näkee varsinkin aloittelevien, (koiran lähtöviivalle jättämisen jälkeen) kävelevän muutaman esteen päähän ja kertaavan vielä samalla rataa. Pää nyökkii esteiden mukana ja parhaat tapaukset vielä ottavat kädet avuksi kertaamiseen varmistaakseen radan muistamisen. Sitten käännytään koiraan päin, joka onkin jo matkalla kohti ohjaajaa, koska oli tulkinnut nyökyttelyt lähtökäskyksi.
Kyllä rata pitää opetella riittävän hyvin ennen omaa starttia ja startissa keskittyä 100% koiraan!

Koiran outoo käytökseen ennen starttia ja kovankin käskyn huomioimatta jättäminen, ovat myös oivia esimerkkejä omasta jännittämisestä.
Totta hitossa koira reagoi sinun omaan olotilaasi varsin voimakkaasti. Et puhu koiralle normaalisti, hengityksesi on kiihtynyt, käyttäydyt normaalia rauhattomammin!
Miksi siis edes kuvitella, että koirakaan olisi täysin koti vireydessään kisapaikalla? Vielä, kun äänesi ja varsinkin puheella antamasi informaatio koiralle poikkeaa tavanomaisesta ennen starttia, on turha kuvitellakkaan koiran reagoivan tiukkoihin radalla annettuihin ohjeisiisi normaalisti!

Miten sitten voisi helpottaa jännittämistä ja vähentää sen mukanaan tuomia ongelmia?
Tee/tehkää asiat helpoksi ja keskity olennaiseen!
Ensimmäisiin kisoihin kannattaisi pyytää kokeneempia harrastajia mukaan! Nämä voivat auttaa kaikessa ennen starttia tapahtuvassa toiminnassa. Ilmottutumisessa, milloin missäkin pitää olla, vahtia tavaroitasi, pitää koiraasi kun menet paniikki pissalle, ym! Näin voit itse keskittyä siihen olennaiseen, eli ensimmäiseen starttiisi! Heidän kauttaan myös tutustut helpommin toisiin kilpailijohin, joiden kanssa turistessa ei kaikki odotusaika mene jännittämiseen.

Rataan tutustumisessa, muista kuunnella tuomarin ohjeet kunnolla. Et pääse tutustumaan rataan ennen muita, vaikka kuinka hosuisit!
Käytä koko aika hyväksesi rataan tutustumiseen ja jos siinä on mielestäsi kohtia missä sinulle tulee kiire, niin kokeile niihin myös toisenlaista vaihtoehtoa!
Mielestäni ensimmäisissä starteissa ei koiraa kannata jättää kovin kauaksi lähdössä. Kun koira tulee kolmekin estettä kovalla vauhdilla ennenkuin sinun pitää itse liikkua, niin jännityksen alainen ihminen on auttamattomasti myöhässä liikkeelle lähdössä.
Pääset koiran rinnalta lähdettäessä heti kiinni itse liikkestä ohjaamiseen, jolloin on helpompi ajoittaa ensimmäiset tiukat paikat.

Usein samana päivänä on 2-3 starttia ja niiden välisenä aikana käytä koiraa kunnolla kävelemässä, jotta se palautuu edellisestä radasta, tekee tarpeensa ja sinä pääset hetkeksi pois kisa-alueelta.

Niin ja ne vieraiden esteiden ongelmatkin ovat isolta osalta meidän oman käyttäytymisen syytä, putkea ja pussia lukuunottamatta. Jos koira ei tiedä miksi sinä et ole normaali käytökseltäsi, niin se yrittää löytää siihen syyn mistä vain, vaikka esteistä.
Koira elää vain tässä hetkessä, koira luontaisesti haluaa tutustua toisiin koiriin, koira ei stressaa radalle menosta ja tärkein KOIRALLA ON AINA KISOISSA HAUSKAA JOS SINULLAKIN ON, älä siis pilaa koiran kisapäivää ylimääräisellä jännittämiselläsi!!!!!
LUOTA TEKEMISEESI, OSAAT KYLLÄ KUNHAN ET JÄNNITÄ LIIKAA!!!

Ajankohtaista Obin toipumisesta.

Obin toipuminen TTA -leikkauksesta on edennyt jälleen varsin mainiosti. Ulkoisesti vammasta ja sitä seuranneesta leikkauksesta on näkyvissä enään aavistuksen paljaampi reisi(ajeltu karvat), hieman ohuempi reiden ympärys ja ajoittain oikeaa takajalkaa keventävä seisominen.
Kävelyvauhtisessa liikkeessä ei huomaa enään mitään ja kovempaa emme ole vielä menneetkään.
Liikuntaa olemme kasvattaneet rauhallisesti, aloittaen 5min ja nyt olemme noin 30min hihnalenkeissä.
Hierontaa olen antanut Obille itse 3vkosta alkaen, noin 2-4pv välein. Hieronnan yhteydessä myös olemme venytelleet jalkoja, sekä kylkiä ja selkää. Hieronnassa olen keskittynyt koiran rentoutumiseen. Sikäli hieronnassa on päässyt helpolla, koska varsinaisia jumeja ei ole Obilla ilmennyt.
Jos jotain voisi omasta mielestä tehdä vielä paremmin, niin se olisi venyttely. Sitä ehkä pitäisi tehdä päivittäin, mutta olen tyytyväinen koiran nykyiseen olotilaan edellämainituin keinoin.
1.12 on viimeinen tarkastuskäynti Eläinystäväsi lääkärillä, joten sen jälkeen kerron loppuraportin lääkärin sanoin.

Olen suunnittelemassa blogiin tekstiä, missä käsittelisin ensimmäisen virallisen agilitykisan yleisimpää ongelmaa jännittämistä ja mitä siitä usein seuraa.
Palaan aiheeseen kunhan saan sanat järjestykseen päässäni!!

Tigidakselta tulleita koiria.

Tässä muutama kuva viime lauantailta. Kaikki koirat ovat tulleet Koivusaaren Juuson Tigidas kennelin kautta, mutta yksi ei kuulu samaan kenneliin. Arvatkaapa mikä koirista poikkeaa joukosta?




Ensimäisenä on 2,5v Dogo Argentiino jannu Obi. Ei aivan ole pystynyt lihasmassaansa säilyttämään ristisidevamman ja sitä seuranneen TTA leikkauksen jäljiltä. Kyllä se vain 7vkon ontuminen ja vähäinen liikunta vie lihaksistoa pienempään suuntaan, vaikka kuinka sitä yrittää estää jumpaamalla koiraa. Lepo on kuitenkin toipumisessa tärkeintä! No ehdimme kuitenkin saamaan Obin FI MVAksi juuri ennen tapaturmaa.
Ylemmässä kuvassa näkyy oikean jalan sisäsivulla leikkausarpi vajaan 4vko leikkauksesta.


Seuraavana on meidän Dogo Argentiino mamma Hera. Yli 7v. pikkutyttö, jolla tänään jälleen aivan hirveä hormoonimyrsky. Ei ole auttanut kohdunpoisto eikä lääkeet. Tänään kokeillaan Galastoppia, olisiko siitä yhtään apua. Muuten aivan ihana koira, mutta ne hormoonit!!!!




Sitten olisi vieraileva tähtemme reilu 3kk Espanjanvesikoira Stella. Tässä on vanhemman tyttöni uusi tulevaisuuden agilitytykki. Vapiskaa kolmosluokkalaiset, tämän koiran ADHD energialla mennään parin vuoden päästä vaikka takaperin teidän ohi. Saattaa hieman tuon energian oikeaan suuntaan kohdistaminen tuottaa työtä, mutta jos Henna onnistuu koulutuksessa, niin se palkitsee varmasti ruhtinaallisesti.

Niin kysymys kuului kuka ei kuulu joukkoon?
Sehän on tietysti Hera tyttönen. Se ei ole Tigidaksen koiria vaan kennel Marchesin, Italiasta.
Stella ja Obi ovat paljasjalkaisia Tigidaksia!