Tavoite blogilleni

Pitkän suunnittelun, vastusteluni ja saamattomuuteni vuoksi aloitan blogailuni vasta nyt. Tarkoituksenani on kirjoitella ajatuksiani, kokemuksiani ja näkemyksiäni eri asioista. Muunmuassa matkailuautolla matkailusta, koirista, valokuvauksesta ja varsinkin hyvistä ja erikoisista ruuista, sekä ruokapaikoista.
Ruokaan liittyvissä asioissa apunani toimii avopuolisoni Tiina, joka on ammatiltaan keittiömestari ja työskennellyt useita vuosia Suomen rajojen ulkopuolella eri maissa ja erilaisissa keittiöissä.
Koirapuolella uskoisin kirjoittelun keskittyvän Dogo Argentiinoihin ja agilityyn. Muita rotuja ja harrastusmuotoja väheksymättä. Agility siksi vahvana, että minulla on lajista yli 20 vuoden kokemus niin kipailijana, kuin kouluttajanakin. Nykyisin toimin pääasiallisesti vain kouluttajana.
Valokuvaus on aina ollut minua kiehtova harrastus, mutta kauheasta kikkailusta en ole kiinnostunut. Ennemminkin kaikenlainen tilanne kuvaus kiehtoo minua.
Koska kyseessä on ensimmäinen julkinen blogini, niin kommentit ja kehittämis ideat vastaanotetaan mieluusti.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Pohdiskeluja influenssan kourissa.

Tässä kun on ollut useamman päivän kipeänä ja nyt kun alkaa hieman olo vakiintumaan olen kyennyt pohtimaan meitä ihmisiä.
Ensiksi tämänpäiväisiin uutisiin:
Irakin entinen varapääministeri Tariq Aziz tuomittiin kuolemaan shiiamuslimien vainoamisesta.
Ei sillä etteikö ihmisiä olisi tuomittu kuolemaan pienemmistäkin rikoksista, mutta mielestäni tässä tapauksessa annetaan tietyille tahoille väärää informaatiota!
Mietitäänpä asiaa tulevaisuuden kannalta.
Muistelen, että Aziz antautui amerikkalaisille joukoille 2003. Todettiin osasyylliseksi joihinkin murhiin, paljasti tietoja Saddamin hallinnosta ja sai 15v vankeustuomion. Nyt sitten on kaikki tarpeelinen saatu miehestä lypsettyä, muutetaan tuomio kuoleman tuomioksi. Eli loppujen lopuksi antautuminen oli aivan turhaa, koska lopputulos oli sama kuin taistellessa, mutta ilman mahdollisuutta puolustaa henkeään. Kannattaako siis sotarikollisen antautua vai taistella viimeiseen mieheen, jos tulos on kuitenkin sama?

Toinen mitä olen lueskellut eilisen päivän on kirjoitukset ja keskustelut miehestä nimeltä Cesar Millan. 1969 Meksikossa syntynyt koirapsykologi, joka on pitkälti oppinsa ammentanut koirien omasta laumakäyttäytymisestä. Tunnetaan myös Koirakuiskaaja TV-sarjasta.
Cesar on varmaan yksi maailman kiisteillyimmistä koiraihmisistä.
Kommentteja miehestä: Käyttää brutaaleja keinoja, alistaa tarpeettomasti koiria, laittaa koirat tekemään asioita vasten tahtoaan, käyttää kouluttamiseen laittomia keinoja, menetelmät ovat vanhoillisia, ym. TAI on saanut lopetusuhan alla olevan agressivisen koiran yhteiskuntakelpoiseksi, saanut koiran lopettamaan hyökkäykset toisia kohtaan, onnistunut koiran käyttäytymistä parantamalla parantamaan eroamispisteessä olevan parisuhteen vakaalle pohjalle, saanut koiran hyväksymään pesemisen tai trimmauksen, ym.
Eli siis mielipiteet menevät aivan ristiin laidasta laitaan.

Monet vertaavat Cesaria samanikäiseen koirankouluttajaan Victoria Stilwelliin. Mielestäni kuitenkin on kyse aivan erilaisista koulutuksista. Molemmat joutuvat pitkälti kouluttamaan ihmisiä, mutta Victorian tapaukset ovat yleensä koirat pieniä, niitä on yleensä useita samassa taloudessa ja ihmiset ovat aivan pihalla koirien hoidosta.
Cesarilla on usein myös isoja rotuja, ongelmia myös ihmisillä mitkä työskentelevät koirien parissa, koirien ollessa käyttökoiria ja pääsääntöisesti Cesar kutsutaa vasta silloin kun ei enään kukaan voi asialle mitään.

Victoria Stilwell ei hyväksy, että koirat koskevat häneen ilman lupaa ja naaman alueelle ei ollenkaan. Cesar Millan taas koettaa saada koirat osaksi ihmislaumaa ja näin tekemään asiat niinkuin lauman johtaja haluaa. Tähän kuuluu myös päivittäinen kosketus kontakti koirien ja ihmisen välillä.
Cesarin ammattitaidon puolesta kertoo myös se lauma mikä hänellä on tarhassaan ja mitä usein esitellään tv-ohjelmissa. Olen kateellinen sille, kuinka hän on saanut sellaiset koira rodut tulemaan keskenään toimeen. Laumassa on molossia, noutajia, paimenkoiria ja pieniä seurakoiria ja sekarotuisia, joten sellaisen porukan "yhteen hitsaaminen" ei ole helppoa. Niin ja lauma kestää mahtavasti sinne tuodut vieraat koirat, hienoa Cesar!

Omat kokemukset koirien kouluttamisesta ovat muuttuneet ja muovautuneet useaan kertaan. Usein kuitenkin on ollut tarpeellista kaivella muistista vanhimpiakin kokemuksia päästäkseen asioissa eteenpäin. Itse puollan kohtuullisella voimalla käytettyä alistamista. Alistamisessa ei saa satuttaa koiraa vaan otaa se ns. haltuun. Tärkeintä alistamisessa onkin mielestäni sen lopettaminen eli miten se tehdään. Silloin molempien osapuolien täytyy olla rauhallisia ja erotaan aina ystävinä! Tällöin anna usein omien koirien nuolla suupieliäni ja korviani, osoittaen näin olevani heidän lauman johtaja. Nykyään laumapainin koirieni kanssa käyttämättä käsiäni. Painan heitä päällä puskemalla ja yleensä pienen aktiivisemman painin jälkeen koirani alkavat painua alemmas ja voin kontrolloida niitä päälläni. Tästä sitten lopettelemme pusuttelujen kera.
Jos joku haluaa kokeilla pelkällä päällään Dogojen hallitsemista niin tervetuloa. Täytetään vain paperi missä vakuutat tekeväsi kaiken omalla vastuulla.

Mielestäni koulutus ja kasvattaminen eivät ole samoja asioita. Karkeasti sanoisin kasvattamisen olevan koiran päivittäistä vapaata elämää käsittävää. Kouluttaminen on mielestäni siihen lisättyjä elementtejä. Esim. istu, seuraa, paikka ym. varsinainen harrastaminen, näissä kouluttamis asioissa ovat makupalat ja mottikset oiva apu.

Aina tulee kuitenkin muistaa koirien olevan yksilöitä, rodun omaisista piirteistä huolimatta. Samoin koirien käyttäytymiseen vaikuttaa eniten ihminen. Väärin kasvatetuista koirista saamme valitettavasti lukea liikaa. Onko silloin vika koirissa vai ihmisissä? Onneksi siis on olemassa Cesareita ja Victorioita ym. jotka osaavat auttaa useimmissa näissä ongelmissa. Valitettavasti heitä on vain liian vähän käytettävissä. Miksi siis pitäisi alkaa laittamaan heitä paremmuus järjestykseen, sillä jos varsinkin ongelmakouluttaja alkaa kertomaan ainoita oikeita tapoja, kannattaa hieman kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa. Jo koirien koko vaatii erilaisia tapoja. Lisäksi aina isona vaikuttavana asiana on ympäristö ja yhteisö(lauma), missä koira elää.
Jokainen yhteiskuntakelpoiseksi palautettu "ongelmakoira" on saavutus, jolle nostan hattua korkealle, on siihen avustanut kuka vain. Jokainen asioita ymmärtämään saatu koiran omistaja tuo esimerkillään lukuisia uusia "onnistuvia" koiran omistajia! Älkää painiko ongelmien kanssa liikaa yksin, pyytäkää apua. Koirien kanssa elämisen ja harrastamisen tulee olla hauskaa ja palkitsevaa, ei stressaavaa!

Miksiköhän kirjoitin aiheesta??????? Ääh, laitetaan kuumeen piikkiin. Kaikkea se saakin tekemään!!!!!!!!

1 kommentti:

  1. Koitahan parantua maanantaiksi pitämään meille reenejä! t. Satu ja Sanni

    VastaaPoista