Tavoite blogilleni

Pitkän suunnittelun, vastusteluni ja saamattomuuteni vuoksi aloitan blogailuni vasta nyt. Tarkoituksenani on kirjoitella ajatuksiani, kokemuksiani ja näkemyksiäni eri asioista. Muunmuassa matkailuautolla matkailusta, koirista, valokuvauksesta ja varsinkin hyvistä ja erikoisista ruuista, sekä ruokapaikoista.
Ruokaan liittyvissä asioissa apunani toimii avopuolisoni Tiina, joka on ammatiltaan keittiömestari ja työskennellyt useita vuosia Suomen rajojen ulkopuolella eri maissa ja erilaisissa keittiöissä.
Koirapuolella uskoisin kirjoittelun keskittyvän Dogo Argentiinoihin ja agilityyn. Muita rotuja ja harrastusmuotoja väheksymättä. Agility siksi vahvana, että minulla on lajista yli 20 vuoden kokemus niin kipailijana, kuin kouluttajanakin. Nykyisin toimin pääasiallisesti vain kouluttajana.
Valokuvaus on aina ollut minua kiehtova harrastus, mutta kauheasta kikkailusta en ole kiinnostunut. Ennemminkin kaikenlainen tilanne kuvaus kiehtoo minua.
Koska kyseessä on ensimmäinen julkinen blogini, niin kommentit ja kehittämis ideat vastaanotetaan mieluusti.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Matkamessua ja Vesijuoksua

Huh huh, olipa vauhdikkaat vapaapäivät. Nukkumapäivän toivuin remontti yövuorosta. Lauantaina käytiin sitten Tiinan kanssa matkamessuilla Helsingissä ja maanantaina oli päivällä Obilla vesijuoksumatolla käynti Palokan Kirrissä. Illaksi kiirehdin vielä treenien pitoon Kana-areenalle. Joten ei ole vapa-ajan ongelmia ollut.
Matkamessut olivat yhtä suurta sirkusta. Onneksi ainoa pidempi jonotus oli Messukeskuksen parkkipaikalle pääsy. Se kesti lähes 40min siitä kun Messukeskus alkoi näkymään.
Lipun myynnit sisään vetivät hyvin. Itse messut olivat pieni pettymys. Saimme vain vähän lisä tietoa haluamiimme asioihin. Toisaalta omatoimimatkailijalle löytyi useiden maiden valtiollisia pisteitä, mistä sai helposti maata koskevia tietoja.
Ei messut meillekkään ihan ilmaiseksi tullut. Jos kaikki menee hyvin niin olen juhannuksesta eteenpäin kaksi viikkoa pois agilityn parista.
Niin ja ei siellä messuilla yksin tarvinnut olla. Oli siellä muutama muukin kävijä:



Niin ja kettutyttökin!!!!



Maanantaina Obi joutui hieman kovemmalle vesijuokumatolla Kerkelän Hannelen valvonnassa. Obi oli kuulemma ensimmäinen koira joka käveli oma-alotteisesti vesialtaaseen. Obi on aina nauttinut vesileikeistä, missä vesi pärskyy. Tällä kertaa Obi ensin aloitti parin minuutin lämmittely kävelyllä. Sitten otettiin 3 kertaa 3-4min reippaammalla vauhdilla. Vettä oli noin 25cm ja kyllä jannu hieman läähätti viimeisen reippailun jälkeen. Sitten oli vuorossa hieronta, venyttely ja hieman laserilla käsittelyä. Obi osasi käyttäytyä jälleen erinomaisesti ja saikin kovasti kehuja Hannelelta. Jäykimmät alueet löytyivät etujalkojen hauiksista ja selästä, kohdasta missä rintaranka muuttuu selkärangaksi. (Meniköhän edes sinne päin?)
Sitten olikin jo kiire treenien pitoon Kana-areenalle.
Treenit olivat melko koomiset. Tuntui olevan lähes kaikilla motivatio hukassa. Ohjaus toimi kohtuullisesti, mutta käskytys ei ollut aina edes sinne päinkään. Sitten kun asiasta huomautti tai ohjaaja alkoi hermostua koiran toimintaan, niin jo alkoi koirat tekemään asiat virheettömästi.
Täytyy yrittää keksiä joku keino millä saisi ohjaajat motivoitumaan paremmin omaan suoritus hetkeensä.
Jos ei muu auta niin kait sitten on jokainen vietävä vuorollaan nurkan taakse ja annettava piiskaa!!!!!

1 kommentti:

  1. Komeita koiria, komeita maisemia ja erityisen komea kettutyttö!

    Terveisin
    Tiinan työkaveri Tarja

    VastaaPoista