Se on jo viikko puolessa ja vasta nyt ehdin hieman käymään koneella. On koko alku viikon ollut kaikenlaista hössöttämistä.
Maanantaina oli agility treenien pitoa Kana-areenalla. Kyllä harvoin olen nauttinut yhtä paljon treenien vetämisestä, kuin tällä hetkellä. Koko ryhmä on sillä tasolla, että voi alkaa keskittymään vaihtoehtoisiin ohjauksiin ja estekohtaisiin pilkun viilauksiin.
Tarkoituksenani on kevään aikana alkaa siirtämään koulutuksen suuntaa enemmän koiran omaan tekemiseen ja siten pyrkiä helpottaamaan ohjaajan etenemistä radalla. Pienenä peikkona minulla kuitenkin on muutamien koirien loppuun palaminen. Onneksi ryhmässä nykyään kaikki jaksavat kuunnella ja pitkälti myös noudattaa ohjeitani, niin eiköhän tässä vielä saada treenaaminen ja lepo tasapainoon. Voi kun pääsis kurkistamaan etukäteen, miltä homma näyttää toukokuussa ulkona.
Tiistaina olikin sitten Tiina luvannut järjestää koirayhdistyksen palaverin meillä muutaman muun naisen kanssa. No minä sitten lupasin kahvittaa porukan, ettei Tiinalla tule kiirettä töiden jälkeen. Toisaalta myös siksi, että Tiina on kokkaillut useasti minun pyynnöstäni eli vastapalveluksen paikka.
Eikä muuten kukaan ole tänään soitellut tulleensa kipeäksi. Toisaalta voihan olla, ettei enään pysty soittamaan.
Jaa, mitä tein kahvin kanssa?
Ajattelin, että koska kaikki tulivat lähes suoraan töistä, niin lämpimät leivät kelpaisivat. Ajattelin vielä leikata ison leipäsiivun neljään osaan, niin voi naisetkin syödä useamman, kun ei tarvitse miettiä jaksaako syödä uutta kokonaista leipäsiivua. Siis tein lämpöisiä snackvoileipiä.
Pohjalle paahdoin kevyesti ruispaahtoleipä siivuja. Täytteeksi levitin ensin pestokastiketta, sitten vuohenjuusto ja mätitahna tipat. Seuraavaksi lisäsin pippurihärkä leikkeleen ja juustoraasteen. Uuniin hetkeksi grillivastuksen alle. Heti uunista poiston jälkeen hammastikuilla pieni viinisuolaheinänlehti ja minitomaatin tai viinirypäleen puolikas pintaan kiinni.
Uskomatonta kuinka nälkäisiä naiset olivatkaan heti töiden jälkeen.
Ai niin, minut vielä valjastettiin lapsenhoitajaksi palaverin ajaksi. Sain hoidettavaksi 4kk tumma hipiäisen tytön, jonka kanssa kierrettiin asuinaluetta ja naapurien autotalleja. Fantastinen tytsy tuo 4kk Pöhö tyttö. Kyseessä on siis Rottweiler narttu pentu.
Huomenna mennään Obin kanssa ensimmäistä kertaa vesijuoksumatolle Palokkaan, hieman kuntouttamaan leikattua jalkaa. Siitä myöhemmin lisää!
Pohdiskelua kokemuksista, harrastamisesta, sekä matkailusta matkailuautolla ja ilman.
Tavoite blogilleni
Pitkän suunnittelun, vastusteluni ja saamattomuuteni vuoksi aloitan blogailuni vasta nyt. Tarkoituksenani on kirjoitella ajatuksiani, kokemuksiani ja näkemyksiäni eri asioista. Muunmuassa matkailuautolla matkailusta, koirista, valokuvauksesta ja varsinkin hyvistä ja erikoisista ruuista, sekä ruokapaikoista.
Ruokaan liittyvissä asioissa apunani toimii avopuolisoni Tiina, joka on ammatiltaan keittiömestari ja työskennellyt useita vuosia Suomen rajojen ulkopuolella eri maissa ja erilaisissa keittiöissä.
Koirapuolella uskoisin kirjoittelun keskittyvän Dogo Argentiinoihin ja agilityyn. Muita rotuja ja harrastusmuotoja väheksymättä. Agility siksi vahvana, että minulla on lajista yli 20 vuoden kokemus niin kipailijana, kuin kouluttajanakin. Nykyisin toimin pääasiallisesti vain kouluttajana.
Valokuvaus on aina ollut minua kiehtova harrastus, mutta kauheasta kikkailusta en ole kiinnostunut. Ennemminkin kaikenlainen tilanne kuvaus kiehtoo minua.
Koska kyseessä on ensimmäinen julkinen blogini, niin kommentit ja kehittämis ideat vastaanotetaan mieluusti.

Nam,nam kiitos oli hyvää!!!
VastaaPoista