Tavoitteet täyttyivät Zakopanessa.

4.7 Tänään oli viimeinen päivämme Zakopanessa. Alunperin ajatuksena oli lähteä huomenna aamusta ajelemaan Oswiecimiin (Auschwitz), mutta koska aamut ovat hieman viileämpiä päätimme ajaa yötämyöten Auschwizin keskitysleirimuseon lähelle parkkiin. Näin pääsemme käymään aikaisin kierroksella keskitysleirimuseossa ja saamme järjestettyä hieman viileämmät olot koirille museossa vierailumme ajaksi.
Aamusta kuitenkin kävimme vielä Zakopanen kävelykadulla hämmästelemässä ihmisvilinää. Iltapäivästä keli pysyi viileänä ja melko selkeänä. Pikainen päätös, koirat autolle, vossikka alle ja suunta kohti gondolihissien ala-asemaa. Ei se vossikka mikään ferrari ollut, mutta nopeampi kuin omat jalat. Kun katseli Zakopanessa hevosten ulkonäköä niin oli helppo havaita, että niistä todella pidettiin hyvää huolta. Olen myös ollut aina valmis hieman tukemaan perinteitä ylläpitävää liiketoimintaa, joten emme edes kovin tinkineet hinnasta.



Godolihissien ala-asemalla ei ollut ruuhkaa yhtään, joten pääsimme suoraan ensimmäiseen gondoliin. Matkalla huipulle tarvitsee vaihtaa kerran hissiä.



Yläasemalle saavuttaessa oli näkymä kuin olisi James Bondin leffaa katsellut.



Yläasemalta ulos tultaessa näkymä mykisti täysin. Olipahan kerrankin jämsänkoskelaispoika vain hiljaa ja haukkoi raikasta vuoristoilmaa.





Ilma ala-asemalla oli +20 ja yläasemalla +10 astetta. Kun aurinko meni välillä pilveen niin lämpötila eron todellakin huomasi, varsinkin kun oli vain shortsit jalassa.


Tämä rinne toimii talvella laskettelurinteenä.

Pienen hetken kuluttua alkoi ajatus taas kulkea normaalisti ja sain Tiinan ympäripuhuttua, että kiipeäisimme vielä hieman korkeammalle, sillä kyllähän näin pitkälle tultuamme täytyy 2000m saada korkeudessa rikotuksi.




Tiina vain tarkasti seipään kiinnityksen. Lujassa oli kuulemma.





Loppujenlopuksi kipusimme kahdelle pienelle huipulle ja saimme maksimi korkeudeksi 2042m.

Ennen alas tuloa ruokailimme yläaseman ravintolassa. Eipä ole aikaisemmin käynyt niin, että maisemat voittavat ruuan maun paremmuudessaan.



Alas laskeutuminen oli taas keinumista gondolihississä ja mieli oli hieman haikea.





Ei vain olisi millään halunnut poistua huipulta. Ala-asemalta kävelimme matkailuautollemme vajaan 3km ja ostimme matkalta kuuluisaa zakopanelaista savujuustoa.

Autolla koirat ottivat meidät ilosta hännät heiluen vastaan. Laitoimme leirimme kasaan ja lähdimme ajamaan noin klo 20 kohti Oswiecimiä.

Oswiecimissa ajoimme auton Auschwiz-keskitysleirimuseota vastapäätä olevalle kauppakeskuksen parkkipaikalle ja nukuimme siinä muutaman tunnin. Nukkumaan käydessämme meni juna jossain lähellä, mutta kun sitä ei näkynyt niin kerroin Tiinalle sen olevan kummitusjuna joka vie Birkenaun (Auschwiz 2) kuolemanleirille ihmisiä kaasukammioihin. Tiina siinä sitten yön muutamana tuntina kuunteli muitakin kuolemanleirille meneviä junia.

5.7 Herätys 6.30 ja koirien lenkitys sekä muu huolto. Klo 8.00 aukesi Auschwiz-museo ja olimme heti ensimmäisten joukossa sisällä. Museoon ei ole varsinaisesti sisäänpääsy maksua, mutta klo 10-17 museossa saa kulkea vain ryhmien mukana ja niiden oppaat ottavat pienen opasmaksun.
Eli jos haluaa kierrellä omatoimisesti kannattaa mennä joko ennen klo 10 tai klo 17 jälkeen.






Tänne päätyivät gestapon kuulusteluissa väärän vastauksen antaneet. Oikeita vastauksia ei tänne joutuneilla tainnut ollakaan.

Leiriltä ajelimme takaisin yhä niin fantastiseen Clepardian leirintäalueelle, missä saimme kunnon suihkut, pyykit pestyä ja koiratkin olivat kuin olisivat kotiin tulleet. Illalla saimme myös viereemme suomalaisen autokunnan ja oli hienoa istua iltaa heidän kanssaan ja vaihtaa reissukokemuksia.
Tästä eteenpäin tavoitteena Wieliczkan suolakaivos ja toivottavasti Mikolajikin kylä pohjois-Puolassa.

Vaelluksella Gubalowkalla.

3.7 Tänään oli kello aamulla ajoissa herättämässä, että ehdimme käydä kunnon vaelluksella. Eilen saamiemme tietojen perusteella, lähdimme kokeilemaan hyväksytäänkö meitä kiskoilla kulkevaan gondolijunaan koirien kanssa.
Ensiksi kävelimme noin 4km alamäkeä, läpi Zakopanen keskustan gondolijuna-asemalle. Saatuamme liput jotka maksoivat yhtä paljon (n.2€/nenu) koirille ja itsellemme, lähdimme odottelemaan junan saapumista.



Junalla noustaan noin 1200m korkeudessa olevaan kylään. Vuoren nimi on Gubalowka.



Laitoimme koirille kopat kuonolle ja änkesimme täpötäyteen vaunuun. Onneksi saimme hieman lattiapintaa kuten kuvasta näkyy.



Jo alhaalla päätimme, että jos vain reitti löytyy ja muita esteitä ei ilmene niin kävelemme alas vuorelta.





Keli oli mitä mainioin. Lämmintä vuorella oli 20 astetta ja tuuli ihanan viileää. Ainut huono puoli oli, että vaellusreitti kulki tyynen sään puolella, joten reitillä oli huomattavasti kuumempaa.
Gubalowkan huipulla kävelimme pari kilometriä melkoisessa markkinahumussa.



Täällä oli myös hyvä tankata hiukan ennen laskeutumista.



Jälleen tuli etenemiselle tuttuja hidasteita. Koiria haluttiin silitellä, niiden kanssa haluttiin valokuvaan ja eräs kauppias halusi välttämättä suukotella Heraa!



Huipulla kulkevalta tieltä oli vaikea löytää vaellusreitin alkupistettä, joten kävelimme ensimmäisellä kerralla siitä ohi. Saattoi kauniit maisemat sokaista hiukan etsivää silmää. Löydettyämme reitin alkupisteen aloitimme laskeutumisen kohti Zakopanen keskustaa.
Maisemat olivat huikaisevia.




Yllä kuvassa keskellä hyppyrimäet, jonka juurelta aamulla lähdettiin kävelemään ja minne olisi myös tarkoitus jaksaa palata.

Välillä todella jyrkkää polkua lähes pystysuoraan alaspäin.



Välillä mahtavien kuusien keskellä veden syömien rotkojen reunoilla ja yhtäkkiä ollaankin keskellä peltoa, missä vuorikauriit olivat ruokailemassa.





Tunnin alaspäin jarruttelun jälkeen tuli ainoa "mihinkäs nyt mennään" tilanne. Reitti merkit olivat hukassa ja kartta opasti keskelle aidattua peltoa. Reitti oli muutenkin vähän käytetty, joten toisten jälkiä ei näkynyt.
Ei muuta kuin suunnistustaidot käyttöön ja kartalta kiintopisteeksi metsän laidassa kulkeva puro. Sitä seuraten saavuimme erään talon nurkalta aivan kapealle kylätielle, mistä löytyikin sitten seuraava reittimerkki.
Varpaat huusivat hoosiannaa niiden pakkauduttua koko matkaan kengän kärkiin jarruttelusta johtuen. Koirat joutuivat varomaan kielensä päälle astumista läähätyksen lomassa. Kuitenkin perille keskustaan löydettiin ja päästiin.
Siellä sitten varjoisalla terassilla koirille jäätelöä ja vettä, sekä meille ihmisille pitkät huurteiset Tatra-oluet. Hera teki kaikkensa, että tauko oli riittävän pitkä.


Olisi pitänyt pöytäkin raahata mukana, jos olisi halunnut lyhentää Heran kauneusunia.

Pienen tauon jälkeen olikin sitten aika lähteä kiipeämään kohti matkailuautoamme. Matkaa sinne noin 3km ja nousua noin kaksi Himoksen laskettelurinteen korkeutta. Ja matkalla taas tutut saako koiria silittää, onko ne amstaffeja ym. ym.



Autolle päästyämme koirat sekä isännät päättivät ottaa loppuillan täysin rentoutumisen merkeissä! Kokonaisuudessaan kävelyreissuumme kului aikaa noin 5,5h, mutta näkymät olivat vaivan palkinto!

Navigaattori ilmoittaa olet saapunut päämäärääsi.

Jepulis jee ja hitto soikoon!
1.7 saavuimme päämääräämme Zakopaneen. Päätimme siis jättää paluumatkalle keskitysleirin ja suolakaivoksen. Nyt ymmärrämme paremmin puolalaisia ja miksi he hellekautena pakenevat vuoristoon. Tänään Krakovassa jo aamupäivästä 32 varjossa lämmintä ja tuo lämpö kun siirtyy aurinkoisissa kohdissa katukiviin, niin helposti on keskustassa lämpötilassa 50 astetta rikki.



Heti Krakovasta ulos päästyämme alkoi maasto kumpuilla lupaavasti vuoristoa enteillen.
Tie oli Krakovan ulosmenotiellä ruuhkainen, koska tietyötä tehtiin useiden kilometrien matkalla. Tietöiden jälkeen alkoikin sitten loistavakuntoinen kaksikaistainen baana. Tie oli kuin pöytälevyä melkein Zakopaneen saakka.



Välillä vain muodostui pitkiä jonoja rekkojen ja traktoreiden perään.



Maisemat olivat upeita, vaikka varsinaista karua vuoristoa ei vielä näkynytkään.



Zakopaneen saavuttuamme alkoi leirintäalueen etsintä ja maisemien ihailu.
Navigaattori hieman sekoili, koska täälläkin oli tietöitä käynnissä.
Vihdoin löysimme etsimämme Pod Krowia campingin.



Alue on aivan hyppyrimäkien juuressa ja vain noin 2km päässä gondolihissiltä.



Auto parkkiin kuusten juurelle ja kahvin keittoon.
Sitten alkoikin reissun ensimmäiset takaiskut.
Hera bongasi kuusesta oravan ja säntäsi sen perään. Heran hihna oli toisen kuusen ympärillä kiinni ja Heran riuhtaistessa hihna katkaisi auton markiisin toisen jalan.
Pienen työrupeaman jälkeen saimme jalan kestämään markiisin painon, mutta vielä on epäselvää miten saamme kyseisen jalan kuljetusasentoon.
Sitten iltalenkillä tuli toinen vielä suurempi takaisku.



Kipusimme gondolihissin ala-asemalle selvittämään mihin aikaan aamulla se aloittaa liikennöinnin, saadaksemme vain vastauksen, että koiria ei saa viedä koko Tatravuoriston luonnonsuojelualueelle ollenkaan. Kielto on ehdoton!
Eli saamamme tiedot Puolan suurlähetystöstä, sekä netistä Tatran vaellusohjeista eivät pitäneet paikkaansa. Saimme näistä lähteistä tiedon, että koirat saavat olla mukana vaelluksella, mutta ne on pidettävä kokoajan kiinni ja hisseissä niillä tulee olla kuonokopat.
Eli siis yli 2000km turhaa matkustamista suurten odotuksien toivossa.
No illasta oli meillä kaikilla hieman mieli maassa, mutta päätimme lähteä aamusta selvittämään vaihtoehtoja.

2.7. aamupalan jälkeen suuntasimme jalat ja tassut kohti Zakopanen keskustaa.





Meinasin sanoa kengät, mutta Tiinan pojan lainattua kenkiäni ei niitä enään voi kengiksi sanoa! Muistuttavat jo lähes avokkaita.
Mieli oli hyvin nukutun yön jälkeen korkealla, sillä eihän tällaisella reissulla saa vastoinkäymisten antaa pilata matkaa. Täälläkin oli 32 astetta keskustan mittarissa lämmintä, mutta se oli aurinkoisessa kohdassa. Varjossa oli ehkä noin 22-24 astetta ja kun aurinko kävi pilvessä, niin lämpötila putosi heti lähelle 20 astetta, joten nyt voi nauttia kelistä. Lenkki kesti noin 4,5 tuntia.
Kävelyreissulla Tiina kävi kyselemässä mahdollisia koirille hyväksyttyjä reittejä ja minä vastailin ihmisten kysymyksiin: Minkä rotuisia koirat ovat. Ovatko ne amerikanbulldoggeja vai dogo argentinoja: Saako niitä kuvata. ym! Tänäänkin koirat kulkivat ilman kuonokoppia.
Tiina sai ohjeet, että laakson toisella puolella on myös vaellusreittejä, joten huomenna käymme katsomassa löydämmekö niitä.
Ai niin, tänään kävimme ensimmäisen kerran ulkona ravintolassa syömässä Tiinan kanssa. Olemme myös tutustuneet erittäin miellyttävään perheeseen Kouvolan seudulta. Ovat palailemassa Kroatiasta koti-Suomeen päin. Täällä Zakopanessa ei ole heidän lisäkseen vielä muita suomalaisia näkynyt. Krakovassa törmäsi joka päivä uusiin suomalaisiin. Palaan asiaan kun vaeltelut on vaelleltu!

Päivä Krakovassa.

Tänään kävimme koko nelikko (koirat, Tiina ja minä) kiertelemässä Krakovan vanhassa kaupungissa, sekä juutalaiskortteleissa. Päivä sujui hienosti yhtä suurta ongelmaa lukuunottamatta ja se oli lämpö. Jo ennen klo 11 näytti lämpömittari yli 30 astetta. Linja-autossa, jolla menimme keskustaan koirien kanssa, oli varmuudella yli 40 astetta, eikä ilma vaihtunut yhtään. Jouduimme jäämään jo paljon suunniteltua aiemmin pois bussista, koska Obi kävi kuumuudesta ja kuonokopasta sekopäiseksi.
No eikun tossua toisen eteen, jotta pääsisisimme tavoitteeseemme Kazimierz- juutalaiskortteleihin.



Menomatkalla kuljeskelimme myös vanhan kaupungin läpi, missä pidimme pienen lounastauon.





Koirat otettiin hienosti vastaan terasseille ja jopa tuotiin vettä tarjoilijoiden toimesta.



Kuonokopat olivat näkyvästi mukana (roikkuivat taluttajien vyöllä) ja linja-autoissa sekä muissa julkisissa kulkuvälineissä ne ovat merkein osoitettu pakollisiksi kaikille koirille joten siellä ne olivat kiltisti kuonoilla.
Poliisit olivat ainoastaan uteliaita rodun suhteen, kun kuljimme pitkin poikin kaupungilla. Siis koirat ilman kuonokoppia.



Kyllä Krakovassa on hirveästi nähtävää. Kirkkoja, linnoja, puistoja ym. historiallisia nähtävyyksiä. Kaduilla on kaikenlaisia esiintyjiä ja kierrokset nähtävyyksille voi tehdä opastetusti golfkärryllä tai vaikkapa vossikalla.







Obi ja Hera varastivat kylläkin turistien huomioita liikkuessaan sulavasti ihmismassojen mukana. Tuli ihastelevia huutoja puolaksi, italiaksi ja ranskaksi ja monien turistien kameroihin tallentui meidän valkoiset hurmurimme.

Saatuamme päivän tavoitteet päätökseen, lähdimme kohti Clepardia campingiä ja siellä odottavaa autoamme.
Tässä vaiheessa alkoivat sitten ongelmat. Koirat alkoivat hyytymään lämmöstä, vaikka kuinka juotimme, annoimme jäätelöä ja kastelimme niitä. Matkaa leirintään oli vielä 4km ja lämmintä noin 31.8 astetta varjossa joten teimme päätöksen hypätä jälleen bussiin, vaikka niissä onkin helposti lähes 50 astetta lämmintä. Jo 5min ajon jälkeen alkoi Hera lyyhistymään bussin lattialle ja Obi käymään niin rauhattomaksi, että puri kielensä ja huulensa verille.
Tiinalla oli vaikeuksia saada Hera nousemaan pysäkillä bussin lattialta ylös. Heti ulkona kuonokopat pois ja hetkeksi koirat varjoon.



Siitä sitten Tiina lähti "sirosti sipsuttaen" (niinkuin 6,5h kaupunkikävelyn jäljiltä pystyi) koirien kasteluun leirintäalueelle ja minä vielä kipaisin kauppaan hankkimaan iltapalatarpeita.
Nyt on tilanne muuten tasaantunut, mutta Obi on saanut ilmeisesti lievän auringonpistoksen ja siitä johtuen ei nyt osaa rauhoittua kunnolla, vaan vahtii kaikkia ja pärisee koko ajan.
Olemme päätymässä jatkon osalta siihen, että huomenna siirrymme suoraan Zakopaneen, koska sinne luvataan vain hieman päälle 20 astetta lämmintä. Pääsevät koirat palautumaan kunnolla kuumuudesta. Yritämme sitten paluumatkalla tulla Krakovan Clepardiaan uudelleen ja sovittaa siihen kertaan Auschwitzin keskitysleirin ja Wieliczkan suolakaivokset. Tämä leirintäalue on ollut niin mahtava, että tänne palaa kyllä enemmän kuin mielellään.

Pisin rupeama Puolassa takanapäin.

So terveiset kaikille täältä Puolasta.
Matka lähti hienosti käyntiin. Vasta vähän ennen Lahtea välähti valvontakamera ensimmäisen kerran. No oma moka, kun seurasin pääasiassa navigaattorin nopeusohjetta.
Pikainen visiitti Helsinkiin ja sieltä klo 12 Vuosaaren satamaan odottamaan laivaan pääsyä.
Laivaan meno sujui hienosti muuten, mutta kansi oli eri kuin meille luvattiin, joten koirien häkin raahaamista tuli hieman ennakoitua enemmän.







Laiva irtautui juuri ajallaan laiturista upean sään vallitessa. Samaan aikaan lähti toinenkin Finnlinesin laiva suoraan kohti Saksaa. Meidän alus menee myös Saksaan, mutta käy ensin laskemassa osan porukasta Gdyniaan Puolassa.
Gdynian satama vaikutti melko laajalta ja toiminta siellä on monipuolista.



Gdyniasta lähdimme ajamaan etelään, kohti ensimmäistä tavoitettamme Torunia.
Matkalla pysähdyimme kahvin keittoon ja koirien lenkitykseen Legowon kylässä, kirkon parkkipaikalle. Kirkko oli pieni ja kaunis. Lämmintä oli varjossa vain noin 27 astetta.





Kahvittelun jälkeen jatkoimme matkaa ja jo melko aikaisessa vaiheessa päätimme, että pidämme ensimmäisen yöpymisen Torunin kaupungissa, jos vain löydämme leirintäalueen. Juuri ennen Torunin keskustaa ajoimme huoltoasemalle, mistä Tiina kävi kysymässä leirintäalueen sijaintia.
Leikittyään hetken sanakirjan kanssa ja pelaamalla KiviPaperiSakset leikkiä, sai Tiina selkeät ohjeet puolaksi leirintäalueen sijainnista. Sinne siis auto parkkiin ja pikaisesti syömään alueella olleelle motor show perhetapahtumaan. Alue oli todella vihreä keidas 2km Torunin keskustasta.





Tarkoituksenamme oli käydä aamulla tutustumassa Torunin vanhaan kaupunkiin, mutta koska seuraava päämäärämme oli Krakova ja navigaattori antoi sinne ajoajaksi 6h päätimme lähteä heti aamusta jatkamaan matkaa. Päätös osoitautui oikeaksi, sillä matkaan kului kaikkiaan noin 9,5h. Tietöitä oli paljon, teiden kunto vaihteleva ja varsinkin kaupunkien läpiajo todella aikaa vievää. Lämmintä oli varjossa lähes 29 satetta ja autossa ei ilmastointia. No ikkunat auki ja nautitaan lämmöstä. Koiratkaan eivät ole pahemmin tuskastuneet kuumuuteen. Yhden kerran ovat autossa toisilleen räjähtäneet ja silloinkin oli häkki onneksi välissä. On uskomatonta miten koirat ovat jaksaneet, kun autossa on kuitenkin paraimmillaan pitkästi yli 30 lämmintä.



Maisemat ovat olleet hyvin pelto voittoisia, mutta todella upeita.
Katowitcen ja Krakovan välissä kävimme vielä kaupassa, ennen Clepardia leirintäalueelle menoa.
On muuten aivan mahtava leirintäalue. Vartiointi 24h, leiriytyjät otetaan jo portilla hienosti vastaan, esitellään vapaat paikat, sekä muut fasiliteetit. Lisäksi sijainti noin 4km Krakovan vanhasta kaupungista ja loistava wlan koko alueella.




Kuvan taaempi auto meidän ja edessä toinen suomalainen perhe.



Eli täällä nyt istun puiden katveessa läppäri sylissä ja kirjoittelen kuulumisiamme teille. Tänään lämmintä varjossa noin 29 ja melko tyyntä, eli just tarkenee ilman villasukkia. Pidimme pyykkipäivän ja pyykitkin kuivuivat reilussa tunnissa. Huomenna tavoitteenamme käydä linja-autolla koirien kanssa keskustassa ja ylihuomenna ON THE ROAD AGAIN jonnekkin etupyörien suuntaan!

Reissu lähestyy.

Nyt olisi reissuun lähtö lähellä. Lauantai aamuna klo. 6-7 pitäisi päästä starttaamaan auto kohti Helsinkiä. Siellä aamusta pikainen kyläily ja klo. 12.00 pitäisi olla Vuosaaren satamassa jonottamassa laivaan.
Laivan lähtö on aikaistunut normaalista 3,5 tuntia, eli sen pitäisi irrota laiturista klo. 15.00. Laivamatkan kestokin on sen 3,5 tuntia pidempi, eli Gdyniaan saavumme klo. 15.00. Syytä moiseen aikataulun venymiseen eivät osanneet selittää. Kuulemma vuodessa on kaksi lauantaita, kun aikataulut ovat tällaiset. No onpahan aikaa köllötellä laivalla, keräten voimia edessä olevaan ajorupeamaan.
Puolassa suunnitelmat ovat varsin avoimet. Seurailemme säätiloja, sekä tulvatilanteen tuomia mahdollisia erityisjärjestelyjä.
Karkea suunnitelma olisi, että ajelisimme su-ma iltaa ja yötä myöten Krakovaan. Ajoaika taukoinnen olisi kuulemma 15 tunnin luokkaa, mutta koska sunnuntaina ei kuulemma saa raskaalla kalustolla ajaa moottoriteillä, niin siellä olisi hieman enemmän tilaa matkailuautolle.
Krakovassa tietysti kaupunki sightseeing, sekä lähellä sijaitseva The Wieliczka Salt Mine suolakaivos ja Auschwitzin keskitysleiri.
Sitten suuntaamme retkemme pääkohteeseen eli Tatravuoristoon. Siihen tutustumisen aloitamme Zakopanesta. Tarkoitus olisi 3-5pv kiipeillä Tatravuorilla.
Tästä eteenpäin onkin sitten useita matka vaihtoehtoja, joihin säällä on iso vaikutus.
Mahdollisesti lähdemme kiertämään Tatravuoristoa Slovakian kautta ja päädymme sitten takaisin länsi Puolaan Tsekin kautta.
Tai ehkä lähdemme itä Puolaa pitkin nousemaan kohti pohjoista, koluten pikku kyliä ja vanhoja linnoituksia, sekä luonnonpuistoja. Koillis Puolasta löytyisi muutama aivan fantastinen pikku kaupunki. Esim. Mikolajki, Torun ja olisihan siellä Hitlerin Sudenpesä bunkkerin museorauniot.
Tai sitten Zakopanesta suoraan länteen ja Tsekkiin. Siellä Kutna Horan kaivoskaupunkiin katsomaan luukirkkoa.
Eli vaihtoehtoja riittää ja jos vain pääsemme nettiin reissun aikana, niin päivittelen kuulumisiamme missä olemme ja miten on reissu edennyt.
Reissuun lähdemme matkailuautollamme ja miehitys on minä, Tiina ja kaksi Dogo Argentinoamme. Kotiin talon vahdiksi jää Mikko ja todennäköisesti hänen 10 parasta kaveria. No onneksi naapurit ja äitini on luvannut suorittaa kontrollia, että on edes jotain jäljellä mihin palata.
Olen myös päättänyt reissussa hieman tehdä päätöksiä agility harrastuksen jatkon suhteen. Onko sillä tulevaisuutta minun osaltani vai löytäisinkö jostain vielä motivaatiota, sekä energiaa jatkaa lajin parissa. Jos jatkan vielä syksyn jälkeen, niin pitäisi keksiä jotain uutta valmennettaville ja se taas tietäisi muutamien kisojen seuraamista, että pääsisi taas kartalle tämän hetken ratakoukeroista.
No puolan kielen opiskelua sanakirjasta alku illasta, muutama puolalainen tumma olut, sujuvaa puolan puhumista loppu illasta ja aamulla helkkarillinen jysäri, niin jo on pienen finski pojan helppo tehdä ajatustyötä! Heh!
Ei muuta kuin tutuille näkemisiin parin viikon päähän ja hauskaa juhannusta!! Ei hölmöillä polvia verille, sillä niiden paraneminen kestää pitkään ja haittaa harrastamista! Toivottavasti pääsen laittamaan väliaikatietoja teille Puolasta!

Koiramaisia tapahtumia.

Onpahan ollut melkoiset kolme viikkoa. Tapahtumia koirien parissa on riittänyt laidasta laitaan.
Olin tuomaroimassa keskisuomen kennelpiirin Mölliagility-cupin finaalin, meidän omalla koulutus kentällä. Sitten olikin vuorossa Jämsänkosken kaikkien rotujen koiranäyttely. Siellä meni perjantai aamusta, sunnuntai iltaan ja vielä oikeissa töissä lauantai ja sunnuntai aamuvuoroissa. Nukuttua tuli koko viikonloppuna vajaat 6 tuntia.
12.6 oli vuorossa Dogo Argentinojen erikoisnäyttely Järvenpäässä. Oma Dogomme Obi osallistui näyttelyyn ja Hera oli mukana seuraneitinä. Esitin myös Obin täysi siskon Essin, joka asuu Tikkakoskella.
Obi voitti avoimen luokan urokset, mutta ei sitten enään pärjännyt paras uros kehässä. Oli niin pikkuinen valiolukkalaisiin verrattuna eli pikkupoika mikä pikkupoika. Tuomari olisi halunnut tynnyrimäisyyttä rintakehään lisää.
Essi tyttökin pärjäsi varsin mainiosti. Se oli avoimen luokan narttujen 2. Hieman kun saa lisää kehä tottumista ja esiintymistaitoa, niin pystyy haastamaan valioluokan nartutkin.
Mölliagility kisoissa minua hämmästytti osallistujien osaamisen taso. Kaikki kilpailijat olisivat pystyneet osallistumaan virallisiinkin kisoihin taitojensa puolesta. Hieman tuli toisella radalla useimmille yliyrittämistä, mutta täytyyhän niitä rajojaan kokeilla, että tietää mihin maksimissaan pystyy.
Ensi viikonlopulla täytyy jännittää Hennan puolesta, kun hän on kisaamassa agilityn SM-kisoissa Tikkurilassa.
Itselläni olisi vielä kaksi iltaa ja yötä töitä, ennenkuin alkaisi Puolan matkan vapaa. Nyt onkin ajatukset jo isosti matkan varustelussa. Lähtö Puolaan olisi juhannus päivän iltana Vuosaaren satamasta ja kesto hieman reilut kaksi viikkoa. Yritän ehtiä kertomaan vielä enemmän matkasta ennen lähtöämme.