Tavoite blogilleni

Pitkän suunnittelun, vastusteluni ja saamattomuuteni vuoksi aloitan blogailuni vasta nyt. Tarkoituksenani on kirjoitella ajatuksiani, kokemuksiani ja näkemyksiäni eri asioista. Muunmuassa matkailuautolla matkailusta, koirista, valokuvauksesta ja varsinkin hyvistä ja erikoisista ruuista, sekä ruokapaikoista.
Ruokaan liittyvissä asioissa apunani toimii avopuolisoni Tiina, joka on ammatiltaan keittiömestari ja työskennellyt useita vuosia Suomen rajojen ulkopuolella eri maissa ja erilaisissa keittiöissä.
Koirapuolella uskoisin kirjoittelun keskittyvän Dogo Argentiinoihin ja agilityyn. Muita rotuja ja harrastusmuotoja väheksymättä. Agility siksi vahvana, että minulla on lajista yli 20 vuoden kokemus niin kipailijana, kuin kouluttajanakin. Nykyisin toimin pääasiallisesti vain kouluttajana.
Valokuvaus on aina ollut minua kiehtova harrastus, mutta kauheasta kikkailusta en ole kiinnostunut. Ennemminkin kaikenlainen tilanne kuvaus kiehtoo minua.
Koska kyseessä on ensimmäinen julkinen blogini, niin kommentit ja kehittämis ideat vastaanotetaan mieluusti.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Pisin rupeama Puolassa takanapäin.

So terveiset kaikille täältä Puolasta.
Matka lähti hienosti käyntiin. Vasta vähän ennen Lahtea välähti valvontakamera ensimmäisen kerran. No oma moka, kun seurasin pääasiassa navigaattorin nopeusohjetta.
Pikainen visiitti Helsinkiin ja sieltä klo 12 Vuosaaren satamaan odottamaan laivaan pääsyä.
Laivaan meno sujui hienosti muuten, mutta kansi oli eri kuin meille luvattiin, joten koirien häkin raahaamista tuli hieman ennakoitua enemmän.







Laiva irtautui juuri ajallaan laiturista upean sään vallitessa. Samaan aikaan lähti toinenkin Finnlinesin laiva suoraan kohti Saksaa. Meidän alus menee myös Saksaan, mutta käy ensin laskemassa osan porukasta Gdyniaan Puolassa.
Gdynian satama vaikutti melko laajalta ja toiminta siellä on monipuolista.



Gdyniasta lähdimme ajamaan etelään, kohti ensimmäistä tavoitettamme Torunia.
Matkalla pysähdyimme kahvin keittoon ja koirien lenkitykseen Legowon kylässä, kirkon parkkipaikalle. Kirkko oli pieni ja kaunis. Lämmintä oli varjossa vain noin 27 astetta.





Kahvittelun jälkeen jatkoimme matkaa ja jo melko aikaisessa vaiheessa päätimme, että pidämme ensimmäisen yöpymisen Torunin kaupungissa, jos vain löydämme leirintäalueen. Juuri ennen Torunin keskustaa ajoimme huoltoasemalle, mistä Tiina kävi kysymässä leirintäalueen sijaintia.
Leikittyään hetken sanakirjan kanssa ja pelaamalla KiviPaperiSakset leikkiä, sai Tiina selkeät ohjeet puolaksi leirintäalueen sijainnista. Sinne siis auto parkkiin ja pikaisesti syömään alueella olleelle motor show perhetapahtumaan. Alue oli todella vihreä keidas 2km Torunin keskustasta.





Tarkoituksenamme oli käydä aamulla tutustumassa Torunin vanhaan kaupunkiin, mutta koska seuraava päämäärämme oli Krakova ja navigaattori antoi sinne ajoajaksi 6h päätimme lähteä heti aamusta jatkamaan matkaa. Päätös osoitautui oikeaksi, sillä matkaan kului kaikkiaan noin 9,5h. Tietöitä oli paljon, teiden kunto vaihteleva ja varsinkin kaupunkien läpiajo todella aikaa vievää. Lämmintä oli varjossa lähes 29 satetta ja autossa ei ilmastointia. No ikkunat auki ja nautitaan lämmöstä. Koiratkaan eivät ole pahemmin tuskastuneet kuumuuteen. Yhden kerran ovat autossa toisilleen räjähtäneet ja silloinkin oli häkki onneksi välissä. On uskomatonta miten koirat ovat jaksaneet, kun autossa on kuitenkin paraimmillaan pitkästi yli 30 lämmintä.



Maisemat ovat olleet hyvin pelto voittoisia, mutta todella upeita.
Katowitcen ja Krakovan välissä kävimme vielä kaupassa, ennen Clepardia leirintäalueelle menoa.
On muuten aivan mahtava leirintäalue. Vartiointi 24h, leiriytyjät otetaan jo portilla hienosti vastaan, esitellään vapaat paikat, sekä muut fasiliteetit. Lisäksi sijainti noin 4km Krakovan vanhasta kaupungista ja loistava wlan koko alueella.




Kuvan taaempi auto meidän ja edessä toinen suomalainen perhe.



Eli täällä nyt istun puiden katveessa läppäri sylissä ja kirjoittelen kuulumisiamme teille. Tänään lämmintä varjossa noin 29 ja melko tyyntä, eli just tarkenee ilman villasukkia. Pidimme pyykkipäivän ja pyykitkin kuivuivat reilussa tunnissa. Huomenna tavoitteenamme käydä linja-autolla koirien kanssa keskustassa ja ylihuomenna ON THE ROAD AGAIN jonnekkin etupyörien suuntaan!

2 kommenttia:

  1. Sielläkin siis ihan mukavan lämmin :) just katoin sääennusteen ja lupaa viikonlopuks agirotuun n. 30 astetta lämmintä, joten kyllä tarkenee :D

    Terkkuja!

    VastaaPoista
  2. Moi.
    Kiva kun lähetit tän Blogisivut, oon yrittäny ettiä mutta tumpeloko oon niin en oo löytäny:::)))
    Voi,voi kun tuli mieli läähtee reissuun, kun lukee teidän matkasta. Meille tuli suunnitelmiin muutoksia. Kaveri vaihto pyörää, ja aajateltiin että 19v. joka kesälomat oltu pyörän päällä, pidetään nyt huilia, ei ainakaan suomenrajojen ulkopuolelle...)))) Mukava on lukee teidän värikästä ja vaarallisia tilanteitakin (hauvat)tapahtuvista päivistä ja reissuista. Zakopaaneen kun meette niin ehottomasti sinne vuorille, hissillä. Menkää aamusta kun se hissilippu systeemi aukee, ei varmaan tarvii jonottaa niin pitkään kun me, 3t rankkasateessa.::::)))suomalaisella sisulla.....
    Nauttikaa joka kilometristä, vaikka se joskus tuntuu rankalta::::))) Turvallista matkaa.

    VastaaPoista