Ensiksi kävelimme noin 4km alamäkeä, läpi Zakopanen keskustan gondolijuna-asemalle. Saatuamme liput jotka maksoivat yhtä paljon (n.2€/nenu) koirille ja itsellemme, lähdimme odottelemaan junan saapumista.
Junalla noustaan noin 1200m korkeudessa olevaan kylään. Vuoren nimi on Gubalowka.
Laitoimme koirille kopat kuonolle ja änkesimme täpötäyteen vaunuun. Onneksi saimme hieman lattiapintaa kuten kuvasta näkyy.
Jo alhaalla päätimme, että jos vain reitti löytyy ja muita esteitä ei ilmene niin kävelemme alas vuorelta.
Keli oli mitä mainioin. Lämmintä vuorella oli 20 astetta ja tuuli ihanan viileää. Ainut huono puoli oli, että vaellusreitti kulki tyynen sään puolella, joten reitillä oli huomattavasti kuumempaa.
Gubalowkan huipulla kävelimme pari kilometriä melkoisessa markkinahumussa.
Täällä oli myös hyvä tankata hiukan ennen laskeutumista.
Jälleen tuli etenemiselle tuttuja hidasteita. Koiria haluttiin silitellä, niiden kanssa haluttiin valokuvaan ja eräs kauppias halusi välttämättä suukotella Heraa!
Huipulla kulkevalta tieltä oli vaikea löytää vaellusreitin alkupistettä, joten kävelimme ensimmäisellä kerralla siitä ohi. Saattoi kauniit maisemat sokaista hiukan etsivää silmää. Löydettyämme reitin alkupisteen aloitimme laskeutumisen kohti Zakopanen keskustaa.
Maisemat olivat huikaisevia.
Yllä kuvassa keskellä hyppyrimäet, jonka juurelta aamulla lähdettiin kävelemään ja minne olisi myös tarkoitus jaksaa palata.
Välillä todella jyrkkää polkua lähes pystysuoraan alaspäin.
Välillä mahtavien kuusien keskellä veden syömien rotkojen reunoilla ja yhtäkkiä ollaankin keskellä peltoa, missä vuorikauriit olivat ruokailemassa.
Tunnin alaspäin jarruttelun jälkeen tuli ainoa "mihinkäs nyt mennään" tilanne. Reitti merkit olivat hukassa ja kartta opasti keskelle aidattua peltoa. Reitti oli muutenkin vähän käytetty, joten toisten jälkiä ei näkynyt.
Ei muuta kuin suunnistustaidot käyttöön ja kartalta kiintopisteeksi metsän laidassa kulkeva puro. Sitä seuraten saavuimme erään talon nurkalta aivan kapealle kylätielle, mistä löytyikin sitten seuraava reittimerkki.
Varpaat huusivat hoosiannaa niiden pakkauduttua koko matkaan kengän kärkiin jarruttelusta johtuen. Koirat joutuivat varomaan kielensä päälle astumista läähätyksen lomassa. Kuitenkin perille keskustaan löydettiin ja päästiin.
Siellä sitten varjoisalla terassilla koirille jäätelöä ja vettä, sekä meille ihmisille pitkät huurteiset Tatra-oluet. Hera teki kaikkensa, että tauko oli riittävän pitkä.
Olisi pitänyt pöytäkin raahata mukana, jos olisi halunnut lyhentää Heran kauneusunia.
Pienen tauon jälkeen olikin sitten aika lähteä kiipeämään kohti matkailuautoamme. Matkaa sinne noin 3km ja nousua noin kaksi Himoksen laskettelurinteen korkeutta. Ja matkalla taas tutut saako koiria silittää, onko ne amstaffeja ym. ym.
Autolle päästyämme koirat sekä isännät päättivät ottaa loppuillan täysin rentoutumisen merkeissä! Kokonaisuudessaan kävelyreissuumme kului aikaa noin 5,5h, mutta näkymät olivat vaivan palkinto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti