Tie Mikolajkista kohti Gdanskia oli hyväpintaista, melko mutkaista ja puut varjostiva usein kauniisti molemmin puolin tietä. Lähes jokaisen matkan varrelle osuneen järven rannalla oli viihtyisän näköisiä leirintäalueita.
Gdanskin kaupungin lähestyessä aloimme suunnitella missä kävisimme täyttämässä vielä kerran auton jääkaapin. Ei sitten tarvitsisi enään miettiä ostoksia viimeisinä päivinä.
Gdanskista suoraan Varsovan suuntaan on ilmeisesti tekeillä valtavan leveä uusi moottoritie, koska peltoja oli revitty auki 150m leveydeltä kymmenien kilometrien matkalla.
Noin 4km ennen Gdanskin keskustaa näimme ison tavaratalon tien varressa. Eikun vilkku vasemmalle ja ostoksille. Tiina meni kauppaan ja minä ulkoilutin koiria. Melko pian Tiina kuitenkin palasi ostoksilta tyhjän kärryn kanssa. Halvaksi tuli nämä ostokset.
Tiina kertoi menneensä kauppaan sisälle, mutta kun oli tullut varsinaisen sisäänmenoportin luo, se ei auennutkaan. Ei auttanut steppiaskeleet eikä käsien pyörittäminenkään. Toivonsa menettäneenä Tiina mutisi: Miksi ovet ei aukene meille. Samalla paikalle tuli kaksi muuta asiakasta ja näyttivät, että portti täytyy kuitata kortilla auki. Jo selvisi asia Tiinallekin; tukkukauppa, joten kärryt takaisin pilttuuseen ja matka jatkui.
Gdanskin läpiajo oli melko sujuvaa ja vauhti vain kasvoi, kun pääsimme moottoriliikennetielle, kunnes liikenne pysähtyi täysin. Jonot olivat eteenpäin silmänkantamattomiin ja samalla kuulimme ambulanssin tulevan takaamme. Edessä siis oli kolari eikä mitään tietoa kuinka kaukana. Melko nopeasti alkoivat autot kääntymään takaisin nurmikkoisen keskikaistan yli. Itse emmin sinne ajamista, koska se näytti melko pehmeältä ja automme painaa reilusti yli 3000kg.
Kun sitten näin propaanirekan ajavan keskinurmen yli päätin, että kyllä mekin. Hienosti selvittiin ja nyt vain seurasimme äskeistä rekkaa, että löytäisimme kiertotien. Hetken päästä taas keskikaistan ja äsken ajamiemme ajoratojen yli väistellen kovaa ajavia autoja. Kiertelimme erittäin pientä tietä toiselle moottoritielle ja taas matka jatkui vauhdilla.
Ajoimme jälleen eräälle tavaratalolle, mutta siellä oli jo seinässä korttien kuvia, joten oivalsimme sen olevan jälleen tukkukauppa. Pian kuitenkin huomasimme uuden tavaratalon ja siellä oli myös "mäkkärin" kyltit, joten sinne. Nyt meitä onnisti ja Tiina pääsi shoppailemaan.
Matka jatkui ja nopeasti saavuimme Helin niemimaalle haikaroiden saattelemana. Heti kun käännyimme itse niemeen päin alkoi väkeä olemaan tienlaidan täydeltä. Kaikenlaiset rastatukat löysissä uimashortseissaan lainelaudat olalla kuljeksivat ristiin rastiin. Samassa oivalsin, että nyt alkoi ongelmat. Millä ihmeellä minun hiuksista rastat väsätään. Senverran hikikin, ettei edes roudariteipillä saisi rastalisäkkeitä pysymään.
Ja niinhän siinä ongelmien kanssa kävi. Helin niemimaalla on ainakin seitsemän leirintäaluetta johon pääsee matkailuautolla. Kaikki vain olivat aivan täynnä. Autot olivat kahden metrin välein ja niiden välissä oli vielä telttoja. Niemen kärjessä muistimme, että olimme syöneet viimeksi noin klo 9 aamulla ja nyt kello oli jo 16.00. Auto huoltsikan pihaan parkkiin, sapuskaa mahaan ja uusi suunnitelma.
Päätimme yrittää Sopotin keskustassa oleviin campingiin. Tiina soitti yhdelle alueelle ja sieltä onneksi ilmoitettiin, että no problem. Siispä takaisin päin noin 75km.
Ajoimme täysin navigaattoriin asettamamme koordinaattien perusteella.
Gdynian lähellä oli reissun ainut paikka missä oli paljon rumia, jopa niin paljon, että olivat niistä gallerian perustaneet.
Navigaattorin opastamasta päämäärästä löytyi jonkinlainen koulukeskus. Tiina kävi sisältä kysymässä lisäohjeita ja leirintäalue olikin noin 100m päässä rakennusten takana. Kello oli jo noin 19 joten taas kului matkaan koukeroineen lähes 9h.
Leirintäalue sijaitsee noin 20min kävelymatkan päässä Sopotin keskustasta ja noin 700m päässä merenrannasta. Alue on hieman kuluneen oloinen, mutta kokonaisuutenaan varsin siisti. Useita suihkuja, kioski ja pieni baari mistä sai myös ruoka-annoksia.
Naisten vessassa oli ehdottomasti reissun tyylikkäin taulu. Mistä lie olivat siihen Obin kuvan hankkineet. Taisi olla myös reissun edullisin leirintäalue.
Jälleen kerran leiri pystyyn ja koiria lenkittämään.
Kävimme lenkillä tutustumassa rannan tuntumassa olevaan puistoon. Aivan fantastinen viheriö.
Sinne laskeuduttiin pitkiä portaita pitkin.
Jalkakäytävät oli tehty katukivistä, joissa oli oma-alue pyöräilijöille.
Lisäksi sinne oli tehty väylä rullaluistelijoille, jonne ei ollut muilla mitään asiaa.
Itse hiekkaranta oli leveä ja siellä oli runsaasti rantaravintoloita.
Takaisin autolle palattuamme söimme kunnolla ja ruokimme myös koirat. Ihmettelin kävellessä kun jalkoja kuumotti, mutta olin ajatuksissani ottanut jalkaani karvavuorikroksit.
Onneksi illalla suihkussa kaikki kuumotukset unohtuivat. Suihkureissulla huomasimme, että alueella oli toistakymmentä muutakin suomalaisautokuntaa. No heitä ehtisi moikata huomennakin.
Tälle illalle riitti oman auton markiisin alla nautittu hyvä punaviini kera aivan ihanat matkaseuralaiset Tiina, Hera ja Obi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti