Aamu oli aurinkoinen ja jo puoleenpäivään mennessä oli 30 astetta lämmintä. Melko nopeasti kuitenkin alkoi pilviä kerääntymään taivaalle. Meillä oli suunnitelmissa lähteä seuraavana aamuna aikaisin vierailemaan Wieliczkan suolakaivoksella ja sieltä kohti pohjoista.
Nyt kuitenkin pilvien ilmestyttyä taivaalle ja lämpötilan laskettua 26 asteeseen käytimme matkailuautoilun ihanuutta hyväksemme eli teimme pikaisen muutoksen suunnitelmiin.
Hipihipi vauhtia blogin päivitys, pikaisesti kauppaan täydentämään ruokavarastot ja sitten koirien lenkitys. Leiri kasaan ja noin klo 16.30 auton keula kohti suolakaivosta.
Ehdimme vielä hienosti klo 18.00 lähteneelle englanninkielisen oppaan opastamalle kierrokselle.
Jos laittoi Tatravuoristo miehen hiljaiseksi niin ei paljon jälkeen jäänyt suolakaivoskaan.
Aluksi hieman vajaat 400 askelmaa alaspäin ja sitten tunneliin joka oli kuin graniittia, mutta oli kuitenkin kokonaan suolakiveä. Harvemmin on tullut vastaan paikkaa jossa turistit kirjaimellisesti nuoleskelevat nähtävyyksiä mutta tämä oli sellainen. Opas oikein kehoitti maistelmaan seiniä ja patsaita. Pääsääntöisesti kaikki luolastossa on joko suolakiveä tai puuta.
Puuosat ovat hienosti limitetty, koska niitä ei ole voitu naulata. Yleensäkin raudan käyttö on ollut minimaalista, koska suola ruostuttaa rautaa todella nopeasti. Monet tukipuut olivat ajanmyötä kivettyneet suolasta ytimiään myöten.
Työmiehet ovat louhineet luolastoon myös useita kappeleita, koska rukoilu on kuulunut heidän jokapäiväiseen elämäänsä.
Siellä on myös kokonainen kirkkosali joka on nykyäänkin ahkerassa käytössä. Paikassa on joka sunnuntaiaamu messu ja kirkkosali on suosittu myös vihkiäisten ja muiden kirkollisten toimituksien pitopaikkana.
Viime vuosisadan puolella herrasväki kävi kylpemässä ja hoitamassa terveyttään maanalaisissa suolajärvissä mm. säveltäjä Chopin on käynyt kylpemässä siellä. Kun hienot herrat ja rouvat pulikoivat järvessä kamariorkesteri viihdytti heitä musisoinnillaan ja valaistuksena olivat ainoastaan soihdut.
Hevoset olivat olennainen osa louhinta- ja suolakiven siirtotyötä.
Luolastoon kehitettiin oma hevosrotu, joka ei koskaan ollut kaivoksen ulkopuolella, vaan eli elämänsä tunneleissa. Hevosia on ollut useita satoja kaivoksen historian aikana. Viimeinen kaivoshevonen joka eli viimeiset vuotensa turistien lemmikkinä kuoli vasta 2000-luvun alkupuolella.
Kuvassa suolasta louhittu kyljellään soihdun kanssa etenevä mies kuului työntekijänä vaarallisimpaan mutta myös arvostetuimpaan ryhmään. Heille maksettiin suolaista palkkaa. Eli aikoinaan suola oli kultaakin kalliimpaa ja nämä miehet saivat palkkansa suolassa. Miesten työnkuvaan kuului mennä aamulla ensimmäisenä luolastoon soihdun kanssa "haistelemaan" oliko sinne kerääntynyt vaarallisia kaasuja yön aikana.
Syvimmillään kävimme hieman 140m alapuolella maanpinnalta ja sieltä nousimme käytäviä pitkin läpi nykyaikaisen ravintolan hisseille, jotka sijaitsivat 135m syvyydessä.
Opas ilmoitti hissiin sopivan maksimissaan 25 henkeä ja kehui myös sen olevan todella nopea.
No kävellessämme hissikäytävään, meidät huudettiin takaisin ja ohjattiin toisille hieman vanhemmille hisseille. Odotimme hissiä aika tovin. Välillä kuului kellojen kilkatusta, puhelimien pirinää ja työntekijöiden huutelua hissikuilusta. Taisi olla jotain ongelmaa kun huoltomieskin lampsi työkalujensa kanssa ohitsemme pari kertaa. Vihdoin meidät hoputettiin hisseille ja näky ei ollut ihan oppaan lupaama. Hissikoppeja oli kaksi päällekkäin ja kumpaankin sopi oikein ahtamalla 8 henkeä. Seinät olivat reikälevyä, mutta nopeutta piisasi. Samassa hississä olleet kaksi espanjalaista naista hokivat Ave Mariaa koko matkan, mutta sehän lisäsi vain tunnelmaa. Koko kierrokseen kului noin 3 tuntia ja meille näytettiin vain 1% suolakaivoksesta.
Autolle päästyämme huolsimme koirat ja lähdimme noin klo 20.20 ajamaan läpi Krakovan, tavoitteena Mikolajki noin 600km ja 11h ajon päässä.
Noin 1,5h ajon jälkeen keli muuttui kaatosateeksi ja koviksi myrskytuulipuuskiksi. Oli vaikeaa havaita edes liikennemerkkejä saati sitten tienlaidassa kulkevia ihmisiä. Onneksi saimme Vuosaaren satamassa lähtiessä oivan neuvon. Ottakaa puolalaisen rekan takavalot eteenne ja seuratkaa niitä. Homma muuten toimii. Rekat tietävät joka valvontakameran ja he viestittävät poliiseista toisilleen. Matkavauhti oli isommalla tiellä 90-95km/h ja usein sama myös taajamissa, missä muuten pitäisi ajaa 50 tai 60km/h. Näin kun ajoi ei sade ja tuuli haitannut kovasti, seurasi vain navigaattorista, että suunta pysyi oikeana.
7.7 Ensimmäinen pysähdys Varsovassa noin klo 2.30, missä tankkasimme auton ja itsemme. Varsovan läpiajo kesti noin 30min. Sitten vielä reilu 50km ja rekkaparkkiin nukkumaan 3 tunniksi. Koirien huolto ja tien päälle uudestaan. Mikolajkiin saavuimme hieman ennen klo 11.
Leirintäalue Wagabunda löytyi helposti vaikka hieman oli pää sekaisin ja tyhjän tuntuinen läpi yön ajosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti