Navigaattori ilmoittaa olet saapunut päämäärääsi.

Jepulis jee ja hitto soikoon!
1.7 saavuimme päämääräämme Zakopaneen. Päätimme siis jättää paluumatkalle keskitysleirin ja suolakaivoksen. Nyt ymmärrämme paremmin puolalaisia ja miksi he hellekautena pakenevat vuoristoon. Tänään Krakovassa jo aamupäivästä 32 varjossa lämmintä ja tuo lämpö kun siirtyy aurinkoisissa kohdissa katukiviin, niin helposti on keskustassa lämpötilassa 50 astetta rikki.



Heti Krakovasta ulos päästyämme alkoi maasto kumpuilla lupaavasti vuoristoa enteillen.
Tie oli Krakovan ulosmenotiellä ruuhkainen, koska tietyötä tehtiin useiden kilometrien matkalla. Tietöiden jälkeen alkoikin sitten loistavakuntoinen kaksikaistainen baana. Tie oli kuin pöytälevyä melkein Zakopaneen saakka.



Välillä vain muodostui pitkiä jonoja rekkojen ja traktoreiden perään.



Maisemat olivat upeita, vaikka varsinaista karua vuoristoa ei vielä näkynytkään.



Zakopaneen saavuttuamme alkoi leirintäalueen etsintä ja maisemien ihailu.
Navigaattori hieman sekoili, koska täälläkin oli tietöitä käynnissä.
Vihdoin löysimme etsimämme Pod Krowia campingin.



Alue on aivan hyppyrimäkien juuressa ja vain noin 2km päässä gondolihissiltä.



Auto parkkiin kuusten juurelle ja kahvin keittoon.
Sitten alkoikin reissun ensimmäiset takaiskut.
Hera bongasi kuusesta oravan ja säntäsi sen perään. Heran hihna oli toisen kuusen ympärillä kiinni ja Heran riuhtaistessa hihna katkaisi auton markiisin toisen jalan.
Pienen työrupeaman jälkeen saimme jalan kestämään markiisin painon, mutta vielä on epäselvää miten saamme kyseisen jalan kuljetusasentoon.
Sitten iltalenkillä tuli toinen vielä suurempi takaisku.



Kipusimme gondolihissin ala-asemalle selvittämään mihin aikaan aamulla se aloittaa liikennöinnin, saadaksemme vain vastauksen, että koiria ei saa viedä koko Tatravuoriston luonnonsuojelualueelle ollenkaan. Kielto on ehdoton!
Eli saamamme tiedot Puolan suurlähetystöstä, sekä netistä Tatran vaellusohjeista eivät pitäneet paikkaansa. Saimme näistä lähteistä tiedon, että koirat saavat olla mukana vaelluksella, mutta ne on pidettävä kokoajan kiinni ja hisseissä niillä tulee olla kuonokopat.
Eli siis yli 2000km turhaa matkustamista suurten odotuksien toivossa.
No illasta oli meillä kaikilla hieman mieli maassa, mutta päätimme lähteä aamusta selvittämään vaihtoehtoja.

2.7. aamupalan jälkeen suuntasimme jalat ja tassut kohti Zakopanen keskustaa.





Meinasin sanoa kengät, mutta Tiinan pojan lainattua kenkiäni ei niitä enään voi kengiksi sanoa! Muistuttavat jo lähes avokkaita.
Mieli oli hyvin nukutun yön jälkeen korkealla, sillä eihän tällaisella reissulla saa vastoinkäymisten antaa pilata matkaa. Täälläkin oli 32 astetta keskustan mittarissa lämmintä, mutta se oli aurinkoisessa kohdassa. Varjossa oli ehkä noin 22-24 astetta ja kun aurinko kävi pilvessä, niin lämpötila putosi heti lähelle 20 astetta, joten nyt voi nauttia kelistä. Lenkki kesti noin 4,5 tuntia.
Kävelyreissulla Tiina kävi kyselemässä mahdollisia koirille hyväksyttyjä reittejä ja minä vastailin ihmisten kysymyksiin: Minkä rotuisia koirat ovat. Ovatko ne amerikanbulldoggeja vai dogo argentinoja: Saako niitä kuvata. ym! Tänäänkin koirat kulkivat ilman kuonokoppia.
Tiina sai ohjeet, että laakson toisella puolella on myös vaellusreittejä, joten huomenna käymme katsomassa löydämmekö niitä.
Ai niin, tänään kävimme ensimmäisen kerran ulkona ravintolassa syömässä Tiinan kanssa. Olemme myös tutustuneet erittäin miellyttävään perheeseen Kouvolan seudulta. Ovat palailemassa Kroatiasta koti-Suomeen päin. Täällä Zakopanessa ei ole heidän lisäkseen vielä muita suomalaisia näkynyt. Krakovassa törmäsi joka päivä uusiin suomalaisiin. Palaan asiaan kun vaeltelut on vaelleltu!