Äijä matka Pärnuun

22.7 Kylläpä on rankkaa tänä kesänä. 12. 7 palattiin Puolan kiertueelta ja tässä välissä täytyi tehdä kuusi työvuoroakin. Onneksi nyt alkoi kesäloma ja päästiin Tiinan pojan Mikon kanssa kahdestaan äijäreissuun Pärnuun.
Aamusta aikaisin lähtö Jämsänkosken linja-autoasemalta ja päivälaivalla yli Tallinnaan. Tallinnassa oli jo puolen päivän aikaan 30 astetta lämmintä. Onneksi matkamme jatkuisi royal luokituksen bussilla satamasta Pärnuun.
Pian saimme kuitenkin huomata, että royal ei tarkoittanut ainakaan ilmastointia. Kuumaa kuin saunassa, eikä ilma vaihtunut yhtään. Jos jotain positiivista haki bussi matkasta, niin ei tarvinnut yksin hikoilla, sillä bussi oli aivan täynnä.
Pärnussa majoituimme Puistohotelliin hieman ennen klo 17 ja reilun kilometrin päässä olevalla rannalla loikoilimme Mikon kanssa jo noin klo 17.20. Rannalla oli ihan kivasti väkeä vielä illastakin.



Yhdessä vaiheessa väkeä kerääntyi isompi joukko keskelle rantaa ja myös lähes kaikki rantavahdit olivat paikalla. Silloin siihen emme sen enempää kiinnittänyt, mutta kotiin päin palatessamme kuulimme radiosta, että rantavedestä oli löytynyt suomalaismiehen ruumis.
Tosi hienosti tilanne hoidettiin siellä rannalla, eikä auringon otto häiriintynyt.
Rannalla oli todella paljon erilaista harrastetoimintaa.


Välillä oikein pysähdyttiin seuraamaan hetkeksi pelailua.
Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä rannantuntumassa olevassa 1880 rakennetussa isossa puisessa oluthuoneessa nimeltään Kuursaal.


Päätimme äijä hengen mukaisesti istua ulos syömään niin pystyimme samalla seuraamaan kadun elämää. No ehkä noin 30 astetta lämpöä helpotti päätöstä, sillä ulkona kuitenkin hieman ilma liikkui.
Ruoka oli hyvää ja olut kylmää. Paikka on sellainen takuuvarma, mutta ei yllätä koskaan. Usein siellä on myös live musiikia tarjolla.
Vatsa kun oli saatu täyteen niin pienen iltakävelyn ja hotellimme kattoterassilla nautitujen jälkruoka kahvien jälkeen oli mukava käydä oman mahan viereen nukkuman.


Viimeisenä kuvana mieleen syöpyi katolta näkynyt auringon lasku.

23.7 Aamulla pääsimme melko ajoissa ylös sängyistä ja suuntasimmekin heti aamupalan jälkeen keskustaan shoppailemaan.




Näin aamusta siellä oli melko hiljaista.


Päivemmällä sitten vilinä lisääntyi ja varsinkin uudempi Port Artur veti väkeä puoleensa.
Päivän shoppailun jälkeen kävimme jälleen meressä uimassa ja sitten syömään. Tällä kertaa ruokailimme Tallinnan Portti nimisessä ravintolassa.


Ravintola sijaitsee vanhassa kaupungin portissa, sen päällä ja sisällä. Täällä ruoka olisi ollut täydellisen hyvää, mutta suolaa oli tipahtanut meidän molempien annokseen järkyttävän paljon. Suolasta huolimatta paikkaa kannattaa käydä kokeilemassa, jos haluaa hyvän palvelun, hyvän aterian lisäksi.
Palaillessamme hotellille jäimme hetkeksi seuraamaan nuorisoa, joka temppuili ramppipuistossa, pyörillä, skeittilaudoilla ja rullaluistimilla. Aikamme seurattuamme toimintaa päätimme huomenna tulla valokuvaamaan temppuilua, jos vain sää sallisi.
Hotellilla kävimme vielä kattoterassilla ihailemassa maisemia ennen huoneeseen menoa. Huoneeseen ei todellakaan ollut kiirettä, koska lämmintä siellä oli helposti 28 astetta.

24.7 Tälle päivälle oli luvattu kova ukkosmyrsky. Päätimme lähteä viettämään päivää Tervise Paradis kylpylään. Sinne kävellessä oli pilvistä ja ripsoi jo hieman vettä, mutta lämmintä riitti 28 asteen verran. Kylpylässä on monenlaista koskea ja putkea, missä voi aikaansa kuluttaa. Oltuamme kylpylässä reilun tunnin verran alkoi pilvet kaikkoamaan taivaalta ja aurinko paistamaan polttavasti. Onneksi altaita oli myös ulkona ja lisäksi myös hyvät auringon otto mahdollisuudet.
Iltapäivästä vieressä sijaitsevalla merenrannalla järjestettiin lentonäytös. Oli mahtavaa makailla porealtaassa ja katsella esitystä.
Takaisin hotellillemme kävelimme merenrantaa pitkin. Välillä seurasimme rantajalkapallon sarjapeliä, välillä muuta rannan vilinää.
Uikkarit kuivumaan ja suunnaksi ramppipuisto.








Seurailimme tunnin verran puiston tapahtumia todeten nuorten osaavan temppuilun niksit hienosti.
Pian kuitenkin kova musiikki sai meidät jatkamaan matkaa keskustan suuntaan. Siellä oli järjestetty iso rock tapahtuma. Meitä alkoi kuitenkin nälkä jo vaivaamaan, joten jatkoimme konserttialueen vieritse Postipoissiin ruokailemaan. Postipoiss on idyllinen ruokaravintola, missä saa myös venäläis tyyppisiä ruokia. Olen joka reissulla käynyt Postipossissa syömässä ja koskaan ei ole tarvinut annokseen pettyä. Nytkin ruoka oli viedä kielen mennessään. Täällä myös juttelimme Mikon kanssa äijyydestä. Kerroin oman näkemykseni asiasta olevan, että äijä on aina oma itsensä. Äijä ei hötkyile toisten mielenpurkauksiin, vaan tekee aina omat ratkaisut ja kantaa myös vastuun tekemisistään.
Takaisin hotellille päästyämme pakkasimme pääosan kamppeista valmiiksi aamun kotiin lähtöä varten. Nukkumaan käydessämme totesimme, että se siitä ukkosmyrskystä. Illasta oli parhaimmillaan 33 astetta lämmintä ja nyt puolen yön maissa vielä lähes 30 astetta.

25.7 Aamupalan jälkeen loput kamppeet laukkuun ja linja-autoa odottamaan hotellin pihalle. Ulkona saimme kuulla ukkosen menneen noin 30km Pärnun pohjoispuolelta.
Takaisin Tallinnaan pääsimme jälleen royal lämpöisellä bussilla. No onneksi lämmin ei luita riko.
Laivalla oli aurinkokansi täyteen ahdettu, koska siellä merituuli ihanasti viilensi oloa. Laivan sisätilatkin oli kyllä hyvin ilmastoituja.
Laivasta ulos päästyämme olikin jäljellä enään oikean bussin löytäminen ja laukkujen haku kuljetusautosta joka toi ne laivamatkan ajan. Ei tarvinnut käsissä raahata koko laivamatkan ajan.
Linja-autolla kotiin päin tullessamme totesimme, ettei tämä äijä reissu ollut lainkaan pässimpi reissu.

Sopot ja sieltä kotiin.

10.7. Yö oli melkoisen lämmin ja nukkuminen yöllä meni pyörimiseksi. Käytimme siis aamun viimeiset viileät hetket nukkumalla lähes klo 10 saakka. Koiriakaan ei moinen touhu haitannut.
Aamupäivästä tutustuimme muutamaan suomalaiseen autokuntaan ja heidän kanssaan pähkäilimme huomista aikataulua satamaan menosta ja sieltä kotiin lähtöön laivalla. Joukossa oli myös autokuntia, jotka olivat vielä jatkamassa matkaa Puolassa.

Meillä oli vielä yksi asia hoidettavana ennen huomista kotiin lähtöä. Koirille pitäisi löytää jauhelihaa laivamatkalle. Meillä ei ollut mitään tietoa ruokakauppojen sijainnista ja lämpötila oli kohonnut jo 33 asteeseen varjossa, joten hirveästi ei ollut kiinnostusta lähteä kuumaan keskustaan kiertelemään ja etsimään ruokakauppaa.

Kysyimme automme ohi kävelleeltä suomalaisperheeltä olisiko heillä tietoa kauppojen sijainnista. He tiesivät hyvän kaupan, mutta se oli kolmen kilometrin päässä. He olivat menossa autolla käymään kyseisessä kaupassa ja lupasivat tuoda koirillemme kilon jauhelihaa kotimatkaa varten. Heille vielä kerran suuret kiitokset vaivannäöstä.
Meille tuli siis mahdollisuus lähteä tutustumaan rantabulevardiin paremmin. Kastelimme koirat vielä ennen lähtöä oikein kunnolla.


Ensin oli Heran vuoro.


Sitten Obin.


Oli ihanaa päästä kävelemään puiden varjostamalle puistoalueelle. Tiina kävi uimassa pikaisesti ja kehui meriveden olevan oikein lämmintä.


Taustalla euroopan pisin puulaituri.


Väkeä oli rannalla paljon, joten kaikki eivät siis sittenkään olleet siellä Helin niemimaalla.
Kävelimme rantaa pitkin euroopan pisimmälle laiturille saakka.


Laiturille oli nimellinen maksu, mutta koska sinne ei saanut viedä koiria, niin jätimme tämän kokemuksen väliin. Toisaalta sinne suoraan auringon paahteeseen ei oikein tehnyt mielikään.


Laiturin kohdalla rannassa oli suuri aukio missä oli myyntikojua vierivieressä ja komea kirkko. Lisäksi siellä oli kaikenlaista ohjelmaa tarjolla.


Muun muassa spinningiä tauotta ja lähes kokoajan kaikki pyörät varattuina. Muutama japanilainen halusi ottaa oikein kunnon kuvan Obista ja Herasta. Muitakin kameran käyttäjiä tuntuivat koiramme kiinnostavan, joten pidimme oman esityksemme eli annoimme koirille jäätelöä. On uskomatonta miten se paikasta toiseen kiinnostaa ihmisiä niin paljon. Täällä myös muutama puolalainen jutusteli kanssamme pidemmän aikaa.
Aikaa oli kulunut reissussa jo useita tunteja, kun lähdimme palailemaan takaisin leirintäalueen suuntaan.


Kuljimme ohi Grand Hotellin missä on majoittunut historian aikana suuria kuuluisuuksia mm. Adolf Hitler, Marlene Dietrich, Boney M, Vladimir Putin ym. Se on valmistunut 1924-1927.
Autolle päästyämme meitä jo odottelikin lihapaketti portailla. Koirat jaksoivat kävelyreissun hienosti vaikka se kestikin yli 5h ja lämmintä kokoajan reilusti yli 30 astetta.


Hera.


Obi.
Tosin kyllä niille uni maittoi välittömästi autolle saavuttuamme.
Laitoimme illalla auton sellaiseen kuntoon, ettei aamulla tarvitse kauheasti kolistella, kun lähdemme satamaa kohti.

11.7. Aamulla loput leiristä autoon ja koirien lenkitykselle. Lenkillä ollessamme ajoi Zakopanesta tuttu kouvolalaisperhe matkailuautollaan ohitsemme pilliä soittaen, joten joitakin tuttuja siis satamassa ainakin olisi. Sattui myös hauska episodi kun pakkasimme loppuja kamoja autoon. Samaan aikaan pakkasi telttaansa ja kimpsujansa automme edessä puolalainen isä poikansa kanssa. Obi siinä sitten silmä kovana vahti ettei miesten nyssäköihin vaan eksy meidän tavaraa ja taisipa koiramme olla sitä mieltä että teltta kuuluu meille kun sitä ollaan jo niin monta vuorokautta vahdittu. Tiina kävi Obin kanssa nopeat neuvottelut teltan omistussuhteista ja puolalaiset pääsivät poistumaan tavaroineen paikalta.

Satamassa piti ensin käydä hakemassa laivaanajopaperit aivan toiselta puolelta satamaa. Sitten piti suunnistaa noin puolentoista kilometrin päähän odotusalueelle. Siellä olikin jo iso joukko muita suomalaisia karavaanareita. Laivaan sisälle pääsyyn meni vajaan tunnin verran, mutta aika kului nopeasti kokemuksia vaihtaessa toisten seurueiden kanssa.
Itse laivaan nousu olikin jo tuttua ja helppoa. Koirat rauhoittuivat nopeasti viileään hyttiin.


Kävimme kannella koirien kanssa seuraamassa satamasta poistumista hieman haikein mielin. Toisaalta oli mukavaa palata kotiin, mutta toisaalta Puola ja puolalaiset yllättivät niin positiivisesti, että pieni osa sydämestä jäi Puolaan.

Laivalla oli ihanaa päästä saunaan ja sitten puhtoisena ruokailemaan. Loppumatkakin sujui ongelmitta ja kotona odotti siisti ja siivottu talo ja hienosti hoidettu pihamaa. Kiitos siitä Mikolle ja Hetalle.

Hieman jäi kaivelemaan, kun en Sopotissa käynyt Itämeressä uimassa, mutta sekin asia on nyt korjattu uudella reissulla. Siitä sitten lisää kunhan kerkiän.
Yritän vielä jossain vaiheessa tehdä blogiin yhteenvedon matkailuautolla Puolassa matkailusta, mutta siihen voi mennä hieman aikaa.

Mutkien kautta Sopotiin.

9.7 Aamulla normaalit tienpäälle lähtöä edeltävät aamuvalmistelut eli aamupala, koirien lenkitys ja leirin purku. Tien päälle pääsimme starttaamaan noin klo. 10.00. Päätimme yrittää löytää Helin niemimaalta leirintäpaikan kahdeksi viimeiseksi yöksi. Matkaa sinne olisi hieman alle 350km ja ajoajaksi navigaattori antoi 5h 20min.


Tie Mikolajkista kohti Gdanskia oli hyväpintaista, melko mutkaista ja puut varjostiva usein kauniisti molemmin puolin tietä. Lähes jokaisen matkan varrelle osuneen järven rannalla oli viihtyisän näköisiä leirintäalueita.
Gdanskin kaupungin lähestyessä aloimme suunnitella missä kävisimme täyttämässä vielä kerran auton jääkaapin. Ei sitten tarvitsisi enään miettiä ostoksia viimeisinä päivinä.
Gdanskista suoraan Varsovan suuntaan on ilmeisesti tekeillä valtavan leveä uusi moottoritie, koska peltoja oli revitty auki 150m leveydeltä kymmenien kilometrien matkalla.
Noin 4km ennen Gdanskin keskustaa näimme ison tavaratalon tien varressa. Eikun vilkku vasemmalle ja ostoksille. Tiina meni kauppaan ja minä ulkoilutin koiria. Melko pian Tiina kuitenkin palasi ostoksilta tyhjän kärryn kanssa. Halvaksi tuli nämä ostokset.
Tiina kertoi menneensä kauppaan sisälle, mutta kun oli tullut varsinaisen sisäänmenoportin luo, se ei auennutkaan. Ei auttanut steppiaskeleet eikä käsien pyörittäminenkään. Toivonsa menettäneenä Tiina mutisi: Miksi ovet ei aukene meille. Samalla paikalle tuli kaksi muuta asiakasta ja näyttivät, että portti täytyy kuitata kortilla auki. Jo selvisi asia Tiinallekin; tukkukauppa, joten kärryt takaisin pilttuuseen ja matka jatkui.
Gdanskin läpiajo oli melko sujuvaa ja vauhti vain kasvoi, kun pääsimme moottoriliikennetielle, kunnes liikenne pysähtyi täysin. Jonot olivat eteenpäin silmänkantamattomiin ja samalla kuulimme ambulanssin tulevan takaamme. Edessä siis oli kolari eikä mitään tietoa kuinka kaukana. Melko nopeasti alkoivat autot kääntymään takaisin nurmikkoisen keskikaistan yli. Itse emmin sinne ajamista, koska se näytti melko pehmeältä ja automme painaa reilusti yli 3000kg.
Kun sitten näin propaanirekan ajavan keskinurmen yli päätin, että kyllä mekin. Hienosti selvittiin ja nyt vain seurasimme äskeistä rekkaa, että löytäisimme kiertotien. Hetken päästä taas keskikaistan ja äsken ajamiemme ajoratojen yli väistellen kovaa ajavia autoja. Kiertelimme erittäin pientä tietä toiselle moottoritielle ja taas matka jatkui vauhdilla.
Ajoimme jälleen eräälle tavaratalolle, mutta siellä oli jo seinässä korttien kuvia, joten oivalsimme sen olevan jälleen tukkukauppa. Pian kuitenkin huomasimme uuden tavaratalon ja siellä oli myös "mäkkärin" kyltit, joten sinne. Nyt meitä onnisti ja Tiina pääsi shoppailemaan.


Matka jatkui ja nopeasti saavuimme Helin niemimaalle haikaroiden saattelemana. Heti kun käännyimme itse niemeen päin alkoi väkeä olemaan tienlaidan täydeltä. Kaikenlaiset rastatukat löysissä uimashortseissaan lainelaudat olalla kuljeksivat ristiin rastiin. Samassa oivalsin, että nyt alkoi ongelmat. Millä ihmeellä minun hiuksista rastat väsätään. Senverran hikikin, ettei edes roudariteipillä saisi rastalisäkkeitä pysymään.
Ja niinhän siinä ongelmien kanssa kävi. Helin niemimaalla on ainakin seitsemän leirintäaluetta johon pääsee matkailuautolla. Kaikki vain olivat aivan täynnä. Autot olivat kahden metrin välein ja niiden välissä oli vielä telttoja. Niemen kärjessä muistimme, että olimme syöneet viimeksi noin klo 9 aamulla ja nyt kello oli jo 16.00. Auto huoltsikan pihaan parkkiin, sapuskaa mahaan ja uusi suunnitelma.
Päätimme yrittää Sopotin keskustassa oleviin campingiin. Tiina soitti yhdelle alueelle ja sieltä onneksi ilmoitettiin, että no problem. Siispä takaisin päin noin 75km.
Ajoimme täysin navigaattoriin asettamamme koordinaattien perusteella.




Gdynian lähellä oli reissun ainut paikka missä oli paljon rumia, jopa niin paljon, että olivat niistä gallerian perustaneet.
Navigaattorin opastamasta päämäärästä löytyi jonkinlainen koulukeskus. Tiina kävi sisältä kysymässä lisäohjeita ja leirintäalue olikin noin 100m päässä rakennusten takana. Kello oli jo noin 19 joten taas kului matkaan koukeroineen lähes 9h.
Leirintäalue sijaitsee noin 20min kävelymatkan päässä Sopotin keskustasta ja noin 700m päässä merenrannasta. Alue on hieman kuluneen oloinen, mutta kokonaisuutenaan varsin siisti. Useita suihkuja, kioski ja pieni baari mistä sai myös ruoka-annoksia.


Naisten vessassa oli ehdottomasti reissun tyylikkäin taulu. Mistä lie olivat siihen Obin kuvan hankkineet. Taisi olla myös reissun edullisin leirintäalue.
Jälleen kerran leiri pystyyn ja koiria lenkittämään.
Kävimme lenkillä tutustumassa rannan tuntumassa olevaan puistoon. Aivan fantastinen viheriö.


Sinne laskeuduttiin pitkiä portaita pitkin.


Jalkakäytävät oli tehty katukivistä, joissa oli oma-alue pyöräilijöille.


Lisäksi sinne oli tehty väylä rullaluistelijoille, jonne ei ollut muilla mitään asiaa.


Itse hiekkaranta oli leveä ja siellä oli runsaasti rantaravintoloita.
Takaisin autolle palattuamme söimme kunnolla ja ruokimme myös koirat. Ihmettelin kävellessä kun jalkoja kuumotti, mutta olin ajatuksissani ottanut jalkaani karvavuorikroksit.
Onneksi illalla suihkussa kaikki kuumotukset unohtuivat. Suihkureissulla huomasimme, että alueella oli toistakymmentä muutakin suomalaisautokuntaa. No heitä ehtisi moikata huomennakin.


Tälle illalle riitti oman auton markiisin alla nautittu hyvä punaviini kera aivan ihanat matkaseuralaiset Tiina, Hera ja Obi.

Mikolajki

7.7. aamupäivästä saavuimme Mikolajkiin Wagabunda-leirintäalueelle. Alueelle on hyvät opasteet ja sisäänkäynnissä on hieno moderni vastaanottorakennus.




Alueella on useita eritasoisia mökkejä, hyvät suihkut, juuri uusittu keittiörakennus (edes kaasua ei oltu vielä kytketty helloihin) ja ensiluokkainen sijainti.


Lisäksi ainakin minun kokemuksella ainoa leirintäalue jossa on ajoramppi autonalustan tarkistukseen.


Leirintäalue sijaitsee mäen päällä noin 1km päässä Mikolajkin keskustasta ja alueen portilta on näkymä itse kylän rantabulevardille.

Mikolajki sijaitsee koillis-puolassa noin 150km Varsovasta pohjoiseen isojen sisävesijärvien rannalla.
Mikolajkissa on todella hieno rantabulevardi ja huvivenesatama. Sinne puolalaisia veneitä miehistöineen kerääntyy sadoittain kauniina kesäpäivinä.


Vaikka venekalusto on näyttävää, niin emme ole löytäneet mistään mainintaa, että järviltä olisi minkäänlaista yhteyttä merelle.

Tällaiseen pikkukylään siis pysähdyimme pariksi päiväksi. Vaikka edellisen yön ajaminen väsytti niin mielenkiinto itse Mikolajkin kylään veti pidemmän korren. Auto vain pikaisesti leirikuntoon ja kävelylle Heran ja Obin kanssa rantabulevardille.


Keskusta on lahden toisella puolella, mutta sinne menee rantaa pitkin hyväkuntoinen kävelytie.


Kävelytien varteen oli nousemassa talo veden päälle. Malli vaikutti pikaisesti katsottuna vastaavalta, kuin mitä olimme nähneet Suomessa Reposaaressa.


Itse rantabulevardilla oli ravintoloita, kahviloita ja ihmisiä paljon. Sää helli kaikkia auringonpaisteella ja noin 30 asteen lämmöllä.




Veneet olivat toinen toistaan tyylikkäämpiä. Enemmistö ehkä purjeveneitä kokoluokassa 24-32 jalkaa. Rannassa kulki myös pieni juna (pyörillä), jossa varsinkin lapset tykkäsivät ajella.
Paikkanaan Mikolajki on fantastinen 3-5pv pysähdyksille. On mukavaa istua rantakahvilassa ja katsella ohi käveleviä, sekä joutsenia ruokkivia ihmisiä.


Kylässä on myös pari kirkkoa joista ainakin toisesta soitetaan tasatunnein kelloja ja pari kertaa päivässä kirkonkelloilla soitetaan serenadi.

8.7. nukuimme kunnolla ja pitkään. Aamupalan jälkeen lähdimme lenkittämään koiria ja kävimme ruoka ostoksilla keskustassa. Lämmintä piisasi ja koirat käyttäytyivät hienosti, joten kävimme välipalalla eräällä terassilla. Koirille grillimakkarat ja meille kaalimuhennosta (bigos), sekä naudan satakertakeittoa (flaki).


On muuten melko eksoottista tuo naudanmahakeitto maultaan ja näöltään, mutta ei mitenkään pahaa. Jälkiruuaksi jäätelöt niin koirille kuin itsellemmekin. Täälläkin keräsimme suuren yleisön syöttämällä jäätelöä kahdelle isolle valkoiselle dogo argentinollemme.
Lerintäalueella olimme saaneet auton varjoisaan paikkaan, joten pystyimme Tiinan kanssa juhlistamaan iltaa käymällä syömässä kahdestaan ilman koiria jossain rantaravintoloista. Olimme suunnitellet jatkavamme matkaa huomenna aamusta johonkin Gdynian lähelle.


Tiina varmisti vielä reitin huomiselle ennen ruokailemaan lähtöä.


Kävimme myös samalla ostamassa hieman tuliaisia kotiin tuotavaksi.
Ravintolassa ruoka oli hyvää ja annokset isoja. Kahdelta hengeltä isot oluet, alkuruuat ja kunnon lihaisat pääruuat maksoivat aikalailla tarkkaan 20 euroa.


Täydellä mahalla oli mukava seurata rantabulevardin elämää,




katsella vedenpäällä kelluvia tipuja ja nauttia juuri siinä hetkessä olemisesta.
Autolle palatessamme ei paljon tarvinnut unta houkutella. Hyvä, että jaksoi koirat ruokkia ja tarpeilla käyttää.

9.7. Uni jäi lyhyeksi, sillä hieman puolenyön jälkeen alkoivat sireenit ulvomaan ja kovaäänisistä kuului kovaa opastavaa selostusta, sekä pari kovaa pamausta. Paikansimme äänen lähteen Mikolajkin keskustan suuntaan. Hetken kuluttua kuului hälytysajoneuvojen ääntä. Mielikuvituksissamme keksimme kaikenlaisia vaihtoehtoja hälytykselle suuronnettomuudesta aseelliseen takaa-ajoon.
Noin 20min päästä kuului taas uusien hälytysajoneuvojen ääntä. Kävin kurkistamassa auton ikkunasta miten naapurissamme leiriytyneet puolalaiset tilanteeseen reagoivat. Rauhallista oli koko leirintäalueella, joten uni sai jatkua.
Aamulla respassa Tiinalle kerrottiin, että kylässä toimii vapaapalokunta ja sen hälyttämiseksi tarvitaan voimakkaat sireenit ja kuulutukset. Jossain kanavan rannassa oli yöllä palanut talo ja siitä sammuttamaan oli hälytetty myös naapurikylän palokunta. Johtuiko pamaukset kaasupullojen räjähdyksestä vai mistä, niin se jäi mysteeriksi.
Taas oli tullut aika laittaa leiri kasaan ja suunnata keula Puolan pohjoisrannikolle noin 350km päähän lähemmäksi Gdynian satamaa.
Pahoittelen runsasta kuvien määrää, mutta on vaikea valita vain paria kuvaa per kohde.