Päivä Krakovassa.

Tänään kävimme koko nelikko (koirat, Tiina ja minä) kiertelemässä Krakovan vanhassa kaupungissa, sekä juutalaiskortteleissa. Päivä sujui hienosti yhtä suurta ongelmaa lukuunottamatta ja se oli lämpö. Jo ennen klo 11 näytti lämpömittari yli 30 astetta. Linja-autossa, jolla menimme keskustaan koirien kanssa, oli varmuudella yli 40 astetta, eikä ilma vaihtunut yhtään. Jouduimme jäämään jo paljon suunniteltua aiemmin pois bussista, koska Obi kävi kuumuudesta ja kuonokopasta sekopäiseksi.
No eikun tossua toisen eteen, jotta pääsisisimme tavoitteeseemme Kazimierz- juutalaiskortteleihin.



Menomatkalla kuljeskelimme myös vanhan kaupungin läpi, missä pidimme pienen lounastauon.





Koirat otettiin hienosti vastaan terasseille ja jopa tuotiin vettä tarjoilijoiden toimesta.



Kuonokopat olivat näkyvästi mukana (roikkuivat taluttajien vyöllä) ja linja-autoissa sekä muissa julkisissa kulkuvälineissä ne ovat merkein osoitettu pakollisiksi kaikille koirille joten siellä ne olivat kiltisti kuonoilla.
Poliisit olivat ainoastaan uteliaita rodun suhteen, kun kuljimme pitkin poikin kaupungilla. Siis koirat ilman kuonokoppia.



Kyllä Krakovassa on hirveästi nähtävää. Kirkkoja, linnoja, puistoja ym. historiallisia nähtävyyksiä. Kaduilla on kaikenlaisia esiintyjiä ja kierrokset nähtävyyksille voi tehdä opastetusti golfkärryllä tai vaikkapa vossikalla.







Obi ja Hera varastivat kylläkin turistien huomioita liikkuessaan sulavasti ihmismassojen mukana. Tuli ihastelevia huutoja puolaksi, italiaksi ja ranskaksi ja monien turistien kameroihin tallentui meidän valkoiset hurmurimme.

Saatuamme päivän tavoitteet päätökseen, lähdimme kohti Clepardia campingiä ja siellä odottavaa autoamme.
Tässä vaiheessa alkoivat sitten ongelmat. Koirat alkoivat hyytymään lämmöstä, vaikka kuinka juotimme, annoimme jäätelöä ja kastelimme niitä. Matkaa leirintään oli vielä 4km ja lämmintä noin 31.8 astetta varjossa joten teimme päätöksen hypätä jälleen bussiin, vaikka niissä onkin helposti lähes 50 astetta lämmintä. Jo 5min ajon jälkeen alkoi Hera lyyhistymään bussin lattialle ja Obi käymään niin rauhattomaksi, että puri kielensä ja huulensa verille.
Tiinalla oli vaikeuksia saada Hera nousemaan pysäkillä bussin lattialta ylös. Heti ulkona kuonokopat pois ja hetkeksi koirat varjoon.



Siitä sitten Tiina lähti "sirosti sipsuttaen" (niinkuin 6,5h kaupunkikävelyn jäljiltä pystyi) koirien kasteluun leirintäalueelle ja minä vielä kipaisin kauppaan hankkimaan iltapalatarpeita.
Nyt on tilanne muuten tasaantunut, mutta Obi on saanut ilmeisesti lievän auringonpistoksen ja siitä johtuen ei nyt osaa rauhoittua kunnolla, vaan vahtii kaikkia ja pärisee koko ajan.
Olemme päätymässä jatkon osalta siihen, että huomenna siirrymme suoraan Zakopaneen, koska sinne luvataan vain hieman päälle 20 astetta lämmintä. Pääsevät koirat palautumaan kunnolla kuumuudesta. Yritämme sitten paluumatkalla tulla Krakovan Clepardiaan uudelleen ja sovittaa siihen kertaan Auschwitzin keskitysleirin ja Wieliczkan suolakaivokset. Tämä leirintäalue on ollut niin mahtava, että tänne palaa kyllä enemmän kuin mielellään.

Pisin rupeama Puolassa takanapäin.

So terveiset kaikille täältä Puolasta.
Matka lähti hienosti käyntiin. Vasta vähän ennen Lahtea välähti valvontakamera ensimmäisen kerran. No oma moka, kun seurasin pääasiassa navigaattorin nopeusohjetta.
Pikainen visiitti Helsinkiin ja sieltä klo 12 Vuosaaren satamaan odottamaan laivaan pääsyä.
Laivaan meno sujui hienosti muuten, mutta kansi oli eri kuin meille luvattiin, joten koirien häkin raahaamista tuli hieman ennakoitua enemmän.







Laiva irtautui juuri ajallaan laiturista upean sään vallitessa. Samaan aikaan lähti toinenkin Finnlinesin laiva suoraan kohti Saksaa. Meidän alus menee myös Saksaan, mutta käy ensin laskemassa osan porukasta Gdyniaan Puolassa.
Gdynian satama vaikutti melko laajalta ja toiminta siellä on monipuolista.



Gdyniasta lähdimme ajamaan etelään, kohti ensimmäistä tavoitettamme Torunia.
Matkalla pysähdyimme kahvin keittoon ja koirien lenkitykseen Legowon kylässä, kirkon parkkipaikalle. Kirkko oli pieni ja kaunis. Lämmintä oli varjossa vain noin 27 astetta.





Kahvittelun jälkeen jatkoimme matkaa ja jo melko aikaisessa vaiheessa päätimme, että pidämme ensimmäisen yöpymisen Torunin kaupungissa, jos vain löydämme leirintäalueen. Juuri ennen Torunin keskustaa ajoimme huoltoasemalle, mistä Tiina kävi kysymässä leirintäalueen sijaintia.
Leikittyään hetken sanakirjan kanssa ja pelaamalla KiviPaperiSakset leikkiä, sai Tiina selkeät ohjeet puolaksi leirintäalueen sijainnista. Sinne siis auto parkkiin ja pikaisesti syömään alueella olleelle motor show perhetapahtumaan. Alue oli todella vihreä keidas 2km Torunin keskustasta.





Tarkoituksenamme oli käydä aamulla tutustumassa Torunin vanhaan kaupunkiin, mutta koska seuraava päämäärämme oli Krakova ja navigaattori antoi sinne ajoajaksi 6h päätimme lähteä heti aamusta jatkamaan matkaa. Päätös osoitautui oikeaksi, sillä matkaan kului kaikkiaan noin 9,5h. Tietöitä oli paljon, teiden kunto vaihteleva ja varsinkin kaupunkien läpiajo todella aikaa vievää. Lämmintä oli varjossa lähes 29 satetta ja autossa ei ilmastointia. No ikkunat auki ja nautitaan lämmöstä. Koiratkaan eivät ole pahemmin tuskastuneet kuumuuteen. Yhden kerran ovat autossa toisilleen räjähtäneet ja silloinkin oli häkki onneksi välissä. On uskomatonta miten koirat ovat jaksaneet, kun autossa on kuitenkin paraimmillaan pitkästi yli 30 lämmintä.



Maisemat ovat olleet hyvin pelto voittoisia, mutta todella upeita.
Katowitcen ja Krakovan välissä kävimme vielä kaupassa, ennen Clepardia leirintäalueelle menoa.
On muuten aivan mahtava leirintäalue. Vartiointi 24h, leiriytyjät otetaan jo portilla hienosti vastaan, esitellään vapaat paikat, sekä muut fasiliteetit. Lisäksi sijainti noin 4km Krakovan vanhasta kaupungista ja loistava wlan koko alueella.




Kuvan taaempi auto meidän ja edessä toinen suomalainen perhe.



Eli täällä nyt istun puiden katveessa läppäri sylissä ja kirjoittelen kuulumisiamme teille. Tänään lämmintä varjossa noin 29 ja melko tyyntä, eli just tarkenee ilman villasukkia. Pidimme pyykkipäivän ja pyykitkin kuivuivat reilussa tunnissa. Huomenna tavoitteenamme käydä linja-autolla koirien kanssa keskustassa ja ylihuomenna ON THE ROAD AGAIN jonnekkin etupyörien suuntaan!

Reissu lähestyy.

Nyt olisi reissuun lähtö lähellä. Lauantai aamuna klo. 6-7 pitäisi päästä starttaamaan auto kohti Helsinkiä. Siellä aamusta pikainen kyläily ja klo. 12.00 pitäisi olla Vuosaaren satamassa jonottamassa laivaan.
Laivan lähtö on aikaistunut normaalista 3,5 tuntia, eli sen pitäisi irrota laiturista klo. 15.00. Laivamatkan kestokin on sen 3,5 tuntia pidempi, eli Gdyniaan saavumme klo. 15.00. Syytä moiseen aikataulun venymiseen eivät osanneet selittää. Kuulemma vuodessa on kaksi lauantaita, kun aikataulut ovat tällaiset. No onpahan aikaa köllötellä laivalla, keräten voimia edessä olevaan ajorupeamaan.
Puolassa suunnitelmat ovat varsin avoimet. Seurailemme säätiloja, sekä tulvatilanteen tuomia mahdollisia erityisjärjestelyjä.
Karkea suunnitelma olisi, että ajelisimme su-ma iltaa ja yötä myöten Krakovaan. Ajoaika taukoinnen olisi kuulemma 15 tunnin luokkaa, mutta koska sunnuntaina ei kuulemma saa raskaalla kalustolla ajaa moottoriteillä, niin siellä olisi hieman enemmän tilaa matkailuautolle.
Krakovassa tietysti kaupunki sightseeing, sekä lähellä sijaitseva The Wieliczka Salt Mine suolakaivos ja Auschwitzin keskitysleiri.
Sitten suuntaamme retkemme pääkohteeseen eli Tatravuoristoon. Siihen tutustumisen aloitamme Zakopanesta. Tarkoitus olisi 3-5pv kiipeillä Tatravuorilla.
Tästä eteenpäin onkin sitten useita matka vaihtoehtoja, joihin säällä on iso vaikutus.
Mahdollisesti lähdemme kiertämään Tatravuoristoa Slovakian kautta ja päädymme sitten takaisin länsi Puolaan Tsekin kautta.
Tai ehkä lähdemme itä Puolaa pitkin nousemaan kohti pohjoista, koluten pikku kyliä ja vanhoja linnoituksia, sekä luonnonpuistoja. Koillis Puolasta löytyisi muutama aivan fantastinen pikku kaupunki. Esim. Mikolajki, Torun ja olisihan siellä Hitlerin Sudenpesä bunkkerin museorauniot.
Tai sitten Zakopanesta suoraan länteen ja Tsekkiin. Siellä Kutna Horan kaivoskaupunkiin katsomaan luukirkkoa.
Eli vaihtoehtoja riittää ja jos vain pääsemme nettiin reissun aikana, niin päivittelen kuulumisiamme missä olemme ja miten on reissu edennyt.
Reissuun lähdemme matkailuautollamme ja miehitys on minä, Tiina ja kaksi Dogo Argentinoamme. Kotiin talon vahdiksi jää Mikko ja todennäköisesti hänen 10 parasta kaveria. No onneksi naapurit ja äitini on luvannut suorittaa kontrollia, että on edes jotain jäljellä mihin palata.
Olen myös päättänyt reissussa hieman tehdä päätöksiä agility harrastuksen jatkon suhteen. Onko sillä tulevaisuutta minun osaltani vai löytäisinkö jostain vielä motivaatiota, sekä energiaa jatkaa lajin parissa. Jos jatkan vielä syksyn jälkeen, niin pitäisi keksiä jotain uutta valmennettaville ja se taas tietäisi muutamien kisojen seuraamista, että pääsisi taas kartalle tämän hetken ratakoukeroista.
No puolan kielen opiskelua sanakirjasta alku illasta, muutama puolalainen tumma olut, sujuvaa puolan puhumista loppu illasta ja aamulla helkkarillinen jysäri, niin jo on pienen finski pojan helppo tehdä ajatustyötä! Heh!
Ei muuta kuin tutuille näkemisiin parin viikon päähän ja hauskaa juhannusta!! Ei hölmöillä polvia verille, sillä niiden paraneminen kestää pitkään ja haittaa harrastamista! Toivottavasti pääsen laittamaan väliaikatietoja teille Puolasta!

Koiramaisia tapahtumia.

Onpahan ollut melkoiset kolme viikkoa. Tapahtumia koirien parissa on riittänyt laidasta laitaan.
Olin tuomaroimassa keskisuomen kennelpiirin Mölliagility-cupin finaalin, meidän omalla koulutus kentällä. Sitten olikin vuorossa Jämsänkosken kaikkien rotujen koiranäyttely. Siellä meni perjantai aamusta, sunnuntai iltaan ja vielä oikeissa töissä lauantai ja sunnuntai aamuvuoroissa. Nukuttua tuli koko viikonloppuna vajaat 6 tuntia.
12.6 oli vuorossa Dogo Argentinojen erikoisnäyttely Järvenpäässä. Oma Dogomme Obi osallistui näyttelyyn ja Hera oli mukana seuraneitinä. Esitin myös Obin täysi siskon Essin, joka asuu Tikkakoskella.
Obi voitti avoimen luokan urokset, mutta ei sitten enään pärjännyt paras uros kehässä. Oli niin pikkuinen valiolukkalaisiin verrattuna eli pikkupoika mikä pikkupoika. Tuomari olisi halunnut tynnyrimäisyyttä rintakehään lisää.
Essi tyttökin pärjäsi varsin mainiosti. Se oli avoimen luokan narttujen 2. Hieman kun saa lisää kehä tottumista ja esiintymistaitoa, niin pystyy haastamaan valioluokan nartutkin.
Mölliagility kisoissa minua hämmästytti osallistujien osaamisen taso. Kaikki kilpailijat olisivat pystyneet osallistumaan virallisiinkin kisoihin taitojensa puolesta. Hieman tuli toisella radalla useimmille yliyrittämistä, mutta täytyyhän niitä rajojaan kokeilla, että tietää mihin maksimissaan pystyy.
Ensi viikonlopulla täytyy jännittää Hennan puolesta, kun hän on kisaamassa agilityn SM-kisoissa Tikkurilassa.
Itselläni olisi vielä kaksi iltaa ja yötä töitä, ennenkuin alkaisi Puolan matkan vapaa. Nyt onkin ajatukset jo isosti matkan varustelussa. Lähtö Puolaan olisi juhannus päivän iltana Vuosaaren satamasta ja kesto hieman reilut kaksi viikkoa. Yritän ehtiä kertomaan vielä enemmän matkasta ennen lähtöämme.