Nyt se sitten tapahtui. Koko syksyn pelättiin, että nuoremmalla Dogollamme Obilla on oikeassa takajalassa polven ristiside vamma. Onneksi ontuminen johtui silloin varpaan nivelestä.
Nyt kuitenkin alkoi ontumaan vasenta takajalkaa pari viikkoa sitten ja tuomio oli polven eturistisiteen osittainen tai kokonaan katkeaminen.
Kävin Obin kanssa Tampereella Eläinystäväsi Lääkärillä, lääkäri Juha Kallion luona ja vaikka kuvissa ei näkynyt mitään oli Juha täysin varma vammasta. Kokemukseni perusteella en nykyään kyseenalaista Kallion Juhan tutkimustulosta, joten varasin välittömästi ajan perjantaille 18.12 jalan leikkaus operaatioon.
Syy leikkauksen kiireellisyyteen johtuu halusta minimoida nivelrikon syntyminen ja vamman paheneminen.
Keskustelimme lopuksi vielä leikkauksen laadusta. Päädyimme vain ja ainostaan TTA leikkaukseen. Leikkaus on todella kallis, mutta koska kyseessä on iso ja voimakas nuori koira niin tulevaisuuden kannalta ainoa järkevä vaihtoehto.
Pohdiskelua kokemuksista, harrastamisesta, sekä matkailusta matkailuautolla ja ilman.
Tavoite blogilleni
Pitkän suunnittelun, vastusteluni ja saamattomuuteni vuoksi aloitan blogailuni vasta nyt. Tarkoituksenani on kirjoitella ajatuksiani, kokemuksiani ja näkemyksiäni eri asioista. Muunmuassa matkailuautolla matkailusta, koirista, valokuvauksesta ja varsinkin hyvistä ja erikoisista ruuista, sekä ruokapaikoista.
Ruokaan liittyvissä asioissa apunani toimii avopuolisoni Tiina, joka on ammatiltaan keittiömestari ja työskennellyt useita vuosia Suomen rajojen ulkopuolella eri maissa ja erilaisissa keittiöissä.
Koirapuolella uskoisin kirjoittelun keskittyvän Dogo Argentiinoihin ja agilityyn. Muita rotuja ja harrastusmuotoja väheksymättä. Agility siksi vahvana, että minulla on lajista yli 20 vuoden kokemus niin kipailijana, kuin kouluttajanakin. Nykyisin toimin pääasiallisesti vain kouluttajana.
Valokuvaus on aina ollut minua kiehtova harrastus, mutta kauheasta kikkailusta en ole kiinnostunut. Ennemminkin kaikenlainen tilanne kuvaus kiehtoo minua.
Koska kyseessä on ensimmäinen julkinen blogini, niin kommentit ja kehittämis ideat vastaanotetaan mieluusti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti