Osa 2.
16.10.2011
Aamu alkoi bagel -aamiaisella, minkä Tiina kipaisi hakemassa kulma puodista.
Aamiaisen jälkeen teimme suunnitelman päivän ohjelman suhteen. Battery Parkiin mars!
Ensiksi kävely jo tutuksi tulleelle 77street metroasemalle. Hieman jaloissa tuntui eilinen 12h teputtaminen, mutta eiköhän ne siitä ala vertymään kunhan hieman on jälleen kävelty. Siitä ne paranee mistä ovat tulleet kipeäksikin.
Metrossa Tiina ehdotti, että jäisimmekin pois Wall Streetillä ja kävelisimme sen kautta Battery Parkiin. Sehän meille Mikon kanssa sopi erinomaisesti.
Metrosta noustessamme ja Wall Streetille kääntyessämme, meitä kohtasi valtaisa mellakka-aita viidakko.
Aitaviidakkoa Wall Streetillä.
Ainoastaan seinien viereen oli jätetty kapea kävelyväylä. Järjestelyt johtuivat New Yorkista alkunsa saaneesta Occupied Wall Street mielenosoituksesta. Eli mielenosoittajat vastustivat rahan valtaa. Läheiseen puistoon telttoineen leiriytynyt perusjoukko päivysti paikalla ympäri vuorokauden mutta työssäkäyvät mielenosoittajat kävivät ilmaisemassa mieltään aamuisin ennen töihin menoa ja iltaisin töistä palatessa. Viikonloppuisin liikkeellä oli enemmän mieltään osoittavia, heitä oli useita tuhansia, mukana myös paljon julkkiksia. Meitäkin pyydettiin metrossa ja kaduilla mukaan ja poikaa pyydettiin tapaamaan mielenosoituksen puuhamies, toiveena että liike saataisiin levittäytymään myös Suomeen mutta viikko on liian lyhyt aika moiseen aktiivisuuteen, joten päätimme jättää mielenosoitukset väliin.
Sinne vain aitaviidakkoon muiden turistien joukkoon. Uskomattoman kapea katu olisi ilman mellakka-aitojakin. Samoin New Yorkin pörssin pääovi oli todella huomaamaton.
Pörssin pääovi.
Pörssin julkisivu ilman sisäänkäyntiä.
Julkisivulla kun on suuria marmoripilareita, mutta ei minkäänlaista sisäänkäyntiä. Paikkaa valvovat poliisit olivat varustautuneet siihen malliin, ettei heidän kanssaan viitsinyt ruveta pelleilemään.
Neliveto poliisit.
Wall Streetin läpi käveltyämme saavuimme Manhattanin Brooklynin puoleiselle East Riverin rannalle. Maisemat olivat komeat. Vastarannalla Brooklynin kaupungin silhuetti, vasemmalla kuuluisa Brooklyn Bridge, oikealla heikosti näkyi Staten Island, yläpuolella pikatie ja vieressämme tien alla koirapuisto.
Brooklyn Bridge ja Brooklynin silhuetti.
Koirapuisto alla sillan. Vihreästä tötsästä kun painoi, niin vieressä olevaassa altaassa alkoi suihkut ruiskia vettä mistä milloinkin ja koirat jahtasivat suihkuja innoissaan.
Husky vesileikeissä koirapuistossa.
Lähdimme kävelemään rannassa kulkevaa kävelytietä kohti Battery Parkia. Matkalla ohitimme helikopterilaiturin, mistä suoritettiin yleisölennätyksiä Manhattanin ympäristöön.
Helikopterilaituri.
Governor's Island terminaali.
Sitten ohitimme Governor's Island -terminaalin, mistä kesäaikaan lähtee laivoja läheisille auringonottosaarille. Nyt tämä terminaali oli laitettu jo talvipakettiin.
Heti sen vieressä oli kuitenkin meitä kiinnostava Whitehall Terminal Manhattan, mistä liikennöi Staten Island Ferry -alukset. Niiltä näkee mahtavasti koko Manhattanin eteläkärjen, läheiset pikku saaret ja Vapaudenpatsaan. Ne käyvät Staten Islandilla kääntymässä ja ovat ilmaisia.
Terminaalista kahvit mukaan ja laivaan.
Menomatkamme laiva.
Laivan irrotessa laiturista alkoi pikkuhiljaa näkymään mykistävät maisemat. Ensin New Jerseyn korkeat liikerakennukset ja Hudson River ja sitten paljastui koko komeudessaan Manhattanin etelä kärki. Samalla alkoi myös Vapaudenpatsas näkymään.
New Jersey.
Manhattan.
Samassa kuvassa kaksi USAn ylpeyden aihetta. Vapaudenpatsas ja Merivartioston helikopteri.
Pahaksi onneksi laivan ikkunat olivat melko sumeat ja likaiset. Yritimme löytää ulkokantta, mutta laivassa ei sellaista ollut, kuin etu- ja takaosan maihinnousu kannet ja ne olivat jo tiukasti täyttyneet matkustajista.
Vihdoin pääsimme tunkeutumaan laivan takakannelle ja sovimme seisovamme siellä paluumatkankin. Noin kymmenen minuuttia seisottuamme olimme jo lähellä Staten Islandin laituria tuli kuulutus, että tämä laiva jää huoltotauolle, mutta jos on oikein nopea juoksija voi ehtiä välittömästi takaisin lähtemään laivaan. No voi per...le!
Juostessamme toista laivaa kohti, laitettiin siellä jo sisäänkäynnin ovia kiinni. Onneksi meitä oli satakunta innokasta kyytiin haluavaa, niin meidät odotettiin laivaan.
Nyt kuitenkin harmitti menetetty kansipaikka sen verran, että päätin mahtua etukannelle. Joko sovinnolla tai sitten periaattella, että kyllä sinne tilaa tulee, kun alkaa eteenpäin puskemaan.
Saimme kuin saimmekin itsemme ahdettua kannelle ja vielä melko lähelle etureunaa. Nyt olisi mahdollista ihailla niin Vapaudenpatsasta kuin Manhattanin shiluettia ilman häiritseviä tahroja lasissa.
Vastaan tuli toinen kyseisen linjan laivoista ja siellä taisi olla arvovieraita kyydissä, koska molemmin puolin alusta kulki pienet merivartioston veneet ja niissä oli keulan konekiväärit miehitetty tiukkailmeisin henkilöin.
Merivartiosto saattaa.
Olo oli outo. Kaikkea nyt näkyvää on oppinut näkemään lukuisissa elokuvissa. Nyt kuitenkin se kaikki oli silmien edessä livenä.
Menneisyys kohtaa nykyajan. Entisajan siirtolaiset saapumassa nykyajan New Jerseyhin.
Kaksi korkeaa rakennusta missä nosturit katolla, ovat uudet rakenteilla olevat WTC-tornit.
Takaisin Manhattanin laituriin osuimme kahden pompun kautta. Onneksi ohjainseinät oli tehty mahdollisimman elastisiksi niin tärähdys ei ollut kovin kova. Kannella siis pysyttiin loppuun saakka.
Tällä laivalla palasimme Manhattanille.
Laivasta poistuttuamme meitä kohtasi huikea tummien miesten esittämä show. Miehet tanssivat, hyppivät, vitsailivat ja ottivat yleisöä mukaan esitykseen. Aivan mahtavaa, huippua!
Yksi pää, yhdet kädet, mutta kahdet jalat.
Hieman vauhtia kevyt ponnistus.
Siitä vain helposti voltilla yli neljän ihmisen.
Esityksen jälkeen nappasimme taxin ja suuntasimme ohi WTC -tornien muistomerkin, suoraan High Linelle, sen eteläpäähän. WTC -museo olisi kiinnostanut kovasti, mutta sinne oli noin parin kuukauden jonot. Näkyi WTC:n Putous muistomerkilläkin ihmisiä riittävän.
Taustalla oleva hotelli sijaitsee High Linen päällä ja sen eteläpäässä. Se on rakennettu 2000- luvulla tarkoituksella vanhan näköiseksi.
High Line.
High Line on vanhalta eläinten teurastamo- ja paloittelualueelta lähtevä ulkoiluväylä. Se on tehty vanhalle rautatielle, joka on kulkenut katutasojen yläpuolella olevalla sillalla. Eläimet on aluksi tuotu laivoilla viereiseen satamaan. Rautatietä pitkin on sitten junilla kuljetettu valmiiksi käsiteltyjä lihoja muualle USA:n sisäosiin. Itse teurastamorakennukset on muutettu ateljeiksi, ravintoloiksi ja muotiliikkeiksi.
Sinne tänne on jätetty ratakiskoa näkyville.
High Line.
Kyllä kaupunkinäkymäkin osaa olla komeaa.
Nyt tämä rautatie on muutettu kauniiksi viihtyisäksi viheralueeksi, jossa voi nauttia kaupunki -näkymistä, kahvista ja pikku purtavista, sekä komeasta aurinkoisesta päivästä. Me saimme nauttia juuri noista kaikista. Kun lämmintä parikymmentä astetta ja hipsteri -kahvilassa kylmät oluet edessä, niin mikäs siinä oli katsella ohi kulkevien ihmisten kirjoa.
High Linen hipsteri -kahvila.
Eräät toiset ovat tuijotelleet hieman liiankin pitkään ohi kulkijoita.
High Linen pohjoispää.
Päästyämme High Linen toiseen päähän otimme jälleen taxin ja suuntasimme 72 Streetille etsimään kunnon kahvipaikkaa. Taxikuskimme taisi olla sukua jollekin rallikuskille ja ajo oli sen mukaista. Vauhtia parhaimmillaan ruuhkassa lähes sata, koko ajan kaistoja vaihdellen ja samalla syöden lounastaan lautaselta. No olimmepa ainakin hieman nopeammin perillä.
Nyt sitten kahville odottamaan jalkojen tärinän loppumista kyydin jäljiltä. Tosin hieman saattoi jo painaa päivän kävelykin jaloissa. Olimmehan olleet jalkojen päällä tänäänkin jo yli 7h ja vielä pitäisi jaksaa kävellä asunnolle läpi Central Parkin noin 3-4km.
Tiina ja Mikko katsastivat tuleville päiville valmiiksi shoppailuliikkeitä. Minä taas ihmettelin paikallisten tapaa estää pyörävarkaudet.
Ymmärrän vielä nuo kolme ketju/vaijerilukkoa, mutta on pitänyt nuo renkaatkin noin tyhjäksi laskea.
Juuri ennen Central Parkiin saapumista saavuimme paikalle mihin sopii hyvin kummelien sanonta. Jos olis ehtinyt niin olisi ehtinyt, mutta ei ehtinyt ja siihen se sitten kuoli! Jaa kuka? No John Lennon!
Vielä käy päivittäin kymmeniä ihmisiä kuvauttamassa itsensä Lennonin ampumapaikalla Dakota-talon sisäänkäynnin edessä.
Olimme hänen entisen Dakota-kotitalon sisäänkäynnin edessä. Aivan tarkkoja jos ollaan niin ei hän siihen kotitalon eteen kuollut vaan verenhukkaan Roosveltin sairaalassa.
John Lennonia ampui Mark Chapman, joka oli oleskellut talon läheisyydessä jo kaksi viikkoa. Lennonin palatessa studiolta ampui Chapman häneen viisi luotia, jotka osuivat Lennonin käteen ja selkään aiheuttaen suuren verenvuodon. Ironista asiassa oli se, että Mark Chapman oli John Lennonin suuri fani ja pyysi häneltä nimikirjoituksen viisi tuntia ennen ampumistaan, Lennonin lähtiessä studiolle.
John Lennonin muistomerkki Central Parkin Strawberry Fieldilla. Kokonainen alue on nimetty kuuluisan Beatles-laulun mukaan John Lennonin muistolle.
Saapuessamme Central Parkiin oli ensimmäisenä vastassa polkupyöräriksat. Niitä kuljeskeli pitkin puistoa kymmeniä tai jopa satoja tarjoten kyytiä väsyneille matkaajille. Meitä ei onneksi väsymys vaivannut, joten jatkoimme kävelyä ja puiston vihreyden ihmettelyä.
Matkallemme osui myös keskikokoinen järvi mihin sai vuokrata soutuveneitä.
Soutelijoita Central Parkissa.
Oli hauskaa katsella, kun ortodoksijuutalaiset viettivät sukkah-juhlaa ja olivat soutelemassa useiden veneiden voimin. Miesten pitkät hiuskiehkurat vain välkkyivät laskevassa auringossa heidän ohimoillaan.
Puistossa istui myös kaksi vanhaa miestä kaukoputkineen ja tarjosivat mahdollisuutta katsoa niillä Amerikanvarpushaukkoja läheisten rakennusten kätköistä.
Miesten vieressään oli iso allas, johon sai vuokrata radio-ohjattavia purjeveneitä.
Ilta alkoi olla jo pitkällä, joten oli aika jatkaa suunnistamista kotikadulle ja sitä pitkin asunnolle. Meille kun oli tulossa vielä vieraitakin illalla piipahtamaan. Tiinan 18 vuoden takainen tuttava oli tulossa tarkistamaan minkälaisen pojan Tiina oli kasvattanut. Tiina kun muutti New Yorkista takaisin Suomeen juuri ennen Mikon syntymää.
Asunnon lähestyessä tuli mieleen, ettemme olleet syöneet juuri mitää koko päivänä ja jotain tarjottavaa vieraalle pitäisi kehitellä. Siispä minä ja Tiina kaupan kautta, Mikko pizzan hakuun. Tämän päivän liikkeellä ololle tuli pituutta lähes kymmenen tuntia ja nyt se alkoi tuntumaan jäsenissä oikein kunnolla. Jalat huusivat jokaisella meistä lepoa!
Jaa, että mikä se Battery Park oli? No mistä minä sen voisin tietää, kun en ole koskaan siellä käynytkään. Sehän oli vain suunnitelma tälle päivälle. Aina ei suunnitelmat toteudu meidän perheessä. Onneksi kuitenkin jotain pientä edes ehdittiin nähdä tänäänkin!
