Tavoite blogilleni

Pitkän suunnittelun, vastusteluni ja saamattomuuteni vuoksi aloitan blogailuni vasta nyt. Tarkoituksenani on kirjoitella ajatuksiani, kokemuksiani ja näkemyksiäni eri asioista. Muunmuassa matkailuautolla matkailusta, koirista, valokuvauksesta ja varsinkin hyvistä ja erikoisista ruuista, sekä ruokapaikoista.
Ruokaan liittyvissä asioissa apunani toimii avopuolisoni Tiina, joka on ammatiltaan keittiömestari ja työskennellyt useita vuosia Suomen rajojen ulkopuolella eri maissa ja erilaisissa keittiöissä.
Koirapuolella uskoisin kirjoittelun keskittyvän Dogo Argentiinoihin ja agilityyn. Muita rotuja ja harrastusmuotoja väheksymättä. Agility siksi vahvana, että minulla on lajista yli 20 vuoden kokemus niin kipailijana, kuin kouluttajanakin. Nykyisin toimin pääasiallisesti vain kouluttajana.
Valokuvaus on aina ollut minua kiehtova harrastus, mutta kauheasta kikkailusta en ole kiinnostunut. Ennemminkin kaikenlainen tilanne kuvaus kiehtoo minua.
Koska kyseessä on ensimmäinen julkinen blogini, niin kommentit ja kehittämis ideat vastaanotetaan mieluusti.

tiistai 16. elokuuta 2011

Agility kuvia Oriveden kisoista.

Koska en vielä ole kelpuuttanut mitään kuvapankkia käyttööni, niin julkaisen muutaman kuvan täällä blogissani. Kuvat ovat Oriveden agility kisoista tämän vuoden heinäkuun lopulta, muistaakseni 30. päivä.


Mini1 luokassa valmennettavistani menemisen mallia näytti Satu ja Sanni.


Maksi1 luokassa Ilona ja Nemo.


Medi1 luokassa edukseen esiintyi nuorempi tytöistäni eli Pinja ja Ana länderi.


Vauhtia ei ainakaan puutu Pinjan ja Anan suorituksesta, mutta ne vaaralliset tilanteet........


Myös Marja ja Viri tekivät kelpo suorituksen Medi1 luokassa, ensimmäisissä virallisissa kisoissa.


Ylimmässä luokassa Medi3ssa vanhempi tytöistäni Henna ja 10v Choco näytti vauhdikasta etenemistä nuoremmille.

Tässä lisäksi muita suorituksia Oriveden kisoista.


Leenan vauhdikasta ohjausta.


Pituudelle tarvitaan kunnon kiihdytys.


Lentoon riittävästi ilmaa.


Kunnon liito.


Ja laskeutuminen esteen taakse, kaatamatta palikoita.


Renkaassa sukelletaan renkaan keskeltä läpi.


Joskus vauhdin tiimellyksessä ehtii hymyillä kuvaajalle.


Yleensä kuitenkin juostaan hampaat irvessä verenmaku suussa.


Nopea kiihtyvyys on pelkäksi eduksi.


Yhtenä tuomarina loisti Salme Mujunen.